26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Lee Westwood nousi 50 sijaa World Rankingilla

Darren Clarke ja Lee Westwood ovat Euroopan voittoisimmat pelaajat viimeisten viikkojen aikana © Getty Images

Lee Westwood on noussut kuukauden aikana lähes 200 sijaa WR:lla ja on nyt 61:s.”Westy” jäi kuitenkin ulos torstaina käynnistyvästä World Tourin kisasta Atlantassa, voitto tuli viikkoa liian myöhään, ET:n rahalistan 20 parasta ( 22.9) pääsivät mukaan. Tiger Woods on Atlantan kisassa lähes pakkovoiton edessä. Hän on ainoana pelaajana maailmassa voittanut kaikki neljä World Tourin kisaa ja puolustaa Irlannissa saavuttamaansa American Express kilpailun voittoa. Woods on kuitenkin valahtanut rahalistalla kolmanneksi, ja mikäli edelläolevat Singh tai Love vielä kasvattavat johtoaan, voi Woodsilla olla kauden päättävässä Tour Championshipissa marraskuun alussa ylivoimainen tehtävä nousta omalle paikalleen. Eurooppalaisista Padraig Harrington putosi kymmenenneksi, Darren Clarke on 13:s. Sergio Garcian syöksykierre ( vuodenvaihteessa 4:s) ei ota oietakseen, tuoreimmalla listalla espanjalainen on 20:s. Colin Montgomerie (36:s) on alempana kuin vuosikymmeneen. Hollannin Marten Lafeber (175:s) nousi useita kymmeniä sijoja ohi maanmiestensä Robert-Jan Derksenin sekä Rolf Muntzin. Mikko Ilonen pelasi kauden 25:n kilpailunsa karsiutuen kahdeksannen kerran peräkkäin. Muutos on melkoinen alkukauteen verrattuna. Heinäkuun alkupuolelle asti lahtelainen kiersi 17 kisaa, ja pääsi jatkoon 14 kertaa. Ilonen on tuoreimmalla listalla 292:s Skandinaaveja hänen edellään on 18, 13 ruotsalaista sekä viisi tanskalaista. Thomas Björn on listan 21:s, Fredrik Jacobson 36:s.

World Ranking

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje