16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Laura Daviesin voittosarja katkolla

laura davies

Laura Davies kävi alkutalvesta silmäleikkauksessa ja putti parani hetimiten. Euroopassa pallo ei kuitenkaan ole löytänyt koloa, Hollannissa pidettävässä kisassa on Daviesin viimeinen mahdollisuus ykköstilaan. Englannin 36-vuotias Laura Davies on ollut naisgolfin kärkinimiä jo 80-luvun puolivälistä asti. Hän on kilpaillut aktiivisesti, joidenkin mielestä itseään liiaksikin hajoittaen ympäri maailmaa. Voittoja on kaikilta mantereilta, eniten luonnollisesti Euroopasta jossa Davies on voittanut vähintään yhden kisan vuodesta 1985 alkaen. Viikonloppuna Hollannissa pelattavassa Mexx Sport Openissa Daviesilla on viimeinen mahdollisuus jatkaa tuota sarjaa, sillä tällä kaudella ykköstiloja on vain USA:n kiertueelta. ET:lla Davies on pelannut seitsemän kertaa, parhaat sijoitukset ovat kolmas ja neljäs. Paras mahdollisuus voittoon Daviesilla oli Saksan osakilpailussa jossa hän johti vielä kaksi reikää ennen loppua mutta löi 17:lla veteen. Davies voitti edellisviikolla pelatun World Cupin henkilökohtaisen kilpailun , mutta sitä ei voi laskea viralliseksi kisaksi. Kovimman vastuksen hän tullee saamaan Ruotsin Sophie Gustafssonilta sekä Alison Nicholasilta. Myös World Cupissa upeasti pelannut Riikka Hakkarainen on mukana tässä Tourin uudessa kisassa jossa palkintorahaa jaetaan vajaat miljoona markkaa.

Naisten Euroopan Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje