16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kim Koivu merkkisopimukseen Puma Golfin kanssa

Ensimmäistä kokonaista ET-kauttaan pelaava Koivu varustautuu jatkossa Puman tekstiileihin ja kenkiin.

Puma Golf ilmoitti maanantaina solmineensa Euroopan kiertueella ensimmäistä kokonaista kauttaan pelaavan Kim Koivun kanssa tekstiili- ja kenkäsopimuksen. Tiedotteessa ei kerrottu sopimuksen tarkemmista yksityiskohdista.

”Olemme iloisia saadessamme tilaisuuden tehdä yhteistyötä Kimin kanssa. Hän on jo näyttänyt lyhyellä ammattilaisurallaan kykynsä pelattuaan loistavan kauden Challenge Tourilla vuonna 2018”, Cobra Puman tuotejohtaja Joe Folker sanoi.

”Odotamme innolla Kimin uran etenemistä Euroopan kiertueella. Kim on mallikelpoinen kumppani brändillemme, ja olemme ylpeitä siitä, että hän kuuluu tiimiimme kaudella 2019.”

Koivun käyttämiksi kengiksi on Puman mallistosta valikoitunut IGNITE PWRADAPT -jalkineet, mitkä kuuluvat vuoden 2019 uutuuksiin.

”Olen pitkään fanittanut Puman tuotteita ja on hienoa päästä merkin golftiimiin”, Koivu sanoi allekirjoitustilaisuudessa.

Helsinkiläinen voitti viime vuonna kolme kilpailua Challenge Tourilla ja nousi automaattisesti Euroopan kiertueelle loppukaudeksi 2018. Hän pelaa seuraavan kilpailunsa ET:llä Marokossa huhtikuussa.

Puma Golfin tunnetuimpia sopimuspelaajia ovat muun muassa Rickie Fowler, Bryson DeChambeau ja Lexi Thompson.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje