16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kevättä kohti!

Niina Koivisto ja Susanne Ropponen ovat tuoneet Suomeen golfjoogan.

No, jos nyt ollaan ihan rehellisiä niin olihan messuilla myös houkutuksia. Tunnustan: ostin kaksi golfhametta (puoleen hintaan), lisäksi löytyi kietaistava sadehame (huippukäytännöllinen), kahdet hanskat (vain kympin kappale) ja uusi putteri (tosi edullinen).

Viron vihreille

”Virossa on golfareita Suomeen verrattuna vain kourallinen, mutta määrä kasvaa koko ajan. Pientä suosion kasvua enteilee esimerkiksi se, että Saaremaalla on jo yhdessä koulussa golfluokka”, kertoo Niitväljan toimitusjohtaja Kristo Tohver.

Hän on iloinen siitä, että Niitväljan pelikausi voi alkaa jo parin viikon kuluttua.

”Kenttä on hyvässä kunnossa ja odotamme kesää innolla. Meillä on jo olemassa suunnitelmat uuden 18 reikäisen kentän avaamisesta. Työt aloitetaan heti, kun saadaan jäsenmäärä nostetuksi 750:een”, hän kertoo.

Tällä hetkellä jäseniä on 520. Myös uusi klubitalo on suunnitteilla, sen on tarkoitus valmistua jo ensi vuonna.

”Estonian Golf & Country Clubilla on jo yhdeksänreikäinen Stone-kenttä pelikunnossa, ja 22. 3. alkaen päästään 18-reikäisellekin kentälle”, lupaa puolestaan Hanno Kross.

Kristi Laur sanoo, että Otepään mäkinen ja vaihteleva kenttä saadaan myös auki huhtikuun alussa.

Kaikki kolme suosittelevat golfkiertomatkaa Virossa – omien kenttien lisäksi mm. merelliset Pärnun White Beach Golf ja Saarenmaan Saaregolf ovat ajomatkan arvoisia.

Tietoa Viron kentistä: www.estoniagolf.com

Kroppa golfkuntoon


”Tärkein maila on oma keho”, sanovat joogaopettajat Niina Koivisto ja Susanne Ropponen, jotka ovat tuoneet Suomeen golfjoogan.

Golfmessuilla esitetyssä näytöksessä oli tuttuja liikkeitä ja muutama uusi taivutus ja ajatus joogaa harrastaneellekin. Sen tiesin, että reidet ja pakarat ovat golfissa isossa roolissa, mutta nyt tiedän, että lisäksi pitää kehittää laajempaa X-faktoria, ylä- ja alavartalon erottelukykyä.

Järkevästi kehoa venyttäen ja treenaten on mahdollista saada svingiin voimaa ja fiilistä ja tietysti lyönteihin lisää pituutta ja tehoa.


Yoga for golfers on tunnettu Amerikassa jo 15 vuotta, ja siinä keskitytään erityisesti golfaajia tukeviin joogaliikkeisiin. Kannattaa tutustua.

Lisätietoa: www.golfjooga.fi

Raikasta ja venyvää

”Golf-vaatteissa ei tarvitse jäykistellä, sillä ne on kehitetty teknisesti yhä pidemmälle. Ne taipuvat ja venyvät jopa hiphoppiin”, sanoo Fore-lehden päätoimittaja Viivi Avellan.


Tämän kauden golfmuoti on värikästä.

Tämän kauden golfmuoti on värikästä.

GoExpo messuilla nähtiin muotinäytös, jossa DCA-koulun nuoret tanssijat esittelivät uusia vaatemalleja iloisesti ja rytmikkäästi. Näytös oli samalla lähtölaukaus Fore Fashion Tour -golfkisalle, joka pelataan kesän mittaan neljällä kentällä pääkaupunkiseudulla: Ringside, Hillside, Hirsala ja Vuosaari.

Kyseessä on yritysten välinen joukkuekisa, jossa isäntinä on neljä golfvaatefirmaa. Erikoista kisassa on, että joukkuekisan pääpalkinto on henkilökohtainen – lähimmäksi lippua voitto.

Tämän vuoden palkinto on vielä salaisuus, mutta viime vuonna voittaja sai kahden hengen viskimatkan Skotlantiin.


Viivi on itse palaamassa äitiyslomalta töihin maaliskuun lopussa. Ensin hän tekee hiukan lyhempää päivää, sillä vauva on vasta parin kuukauden ikäinen.

Entä kuinka trendikäs päätoimittaja määrittelee tulevan kesän golfmuodin?


”Luvassa on viime kesänä suositun lilan lisäksi enemmän raikkaita värejä, vihreää, pehmeää pinkkiä ja Suomen lipun sinistä. Myös kuosit ovat raikkaita, perinteisten salmiakkikuvioiden ja skottiruudun lisäksi nähdään muun muassa palloa ja raitaa”.

Lisätietoja: www.foregolf.fi

Sanna Wirtavuori

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje