Kentillä ruuhkaa pääsiäisenä - Golfpiste.com

27.9.–4.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kentillä ruuhkaa pääsiäisenä

Ernie Els Masters 1999 Pääsiäisenä pelataan jo ainakin seitsemällä kentällä.Vieraspelaajat ovat tervetulleita, mutta selvää on, että parhaisiin aikoihin on ruuhkaa, monet kentät ovat täynnä. Meri-Teijo avasi jo maaliskuun puolella ja kaikki ennätykset on rikottu. -Meillä on jo nyt yli 2500 kierrosta. Pääsiäisenä tullee neljän päivän aikana 1000 pelaajaa lisää. On tämä ollut kiireistä, iloitsee toimitusjohtaja Pekka Sinkkilä. Pelin jouduttamiseksi Sinkkilä on ottanut tiukat aikarajat ja säännöt -Talvisääntöä ei saa käyttää, maksimipeliaika on 4,5 tuntia. Hyvin on mennyt viesti perille, ei ole tarvinnut taluttaa kuin yhtä ryhmää eteenpäin, sheriffinä toimiva Sinkkilä viestittää. Teijosta on pelaajia ohjattu naapurikentille Saloon ja Wiurilaan. Salossa on koko kenttä auki ja greenfee viikonloppuna 150 markkaa. Aviopuoliso pääsee puoleen hintaan. Wiurila avaa perjantaina, neljällä väylällä on vielä talviviheriöt. Pääkaupunkiseudulla Peuramaa on ainoa avoin kenttä. -Perjantai on jo täynnä ja luultavasti myös muut pyhät. Varauksia otetaan vastaan kaksi päivää ennen, joten lauantaita pääsee varaamaan torstaiaamusta. Greenfee on 220 markkaa ja kaikki viheriöt auki, Peuramaalta kerrotaan. Ringside avaa kenttänsä perjantaina, siellä pelataan kuitenkin talviviheriöille. -Käytössä on palloränni, aikavarauksia ei oteta, vastataan tiedusteluihin. Rönnäs avaa perjantaina yhtä viheriötä lukuunottamatta muut. -Käytössä on aikavaraus, greenfee on 200 markkaa. Vieraspelaajat ovat tervetulleita, on Rönnäsin sanoma pelinälkäisille. Pohjoisin avattava kenttä on Yyteri joka avaa niinikään perjantaina.

Sea Golf Rönnäs, laaja kenttäesittely

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje