28.1.–4.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[7][7]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Katsaus vuoden älyttömimpiin golfuutisiin

Letchworth Golf Clubilla ei näin värikkäissä golfsukissa kentällä patsastella. Kuva: Getty Images.

Vuoden aikana golfkentiltä on raportoitu monenlaisia golfuutisia. Joukossa on monia huvittavia tapauksia, ja muutama melko traagisesti päättynyt ylilyönti.

GolfDigest -sivusto on listannut parin viimevuoden varrella melkoisesti golfaiheisia uutisia, joista moni herättää hilpeyttä ja ihmetystä. Erityisen paljon otsikkomillimetrejä ovat kaapanneet uutiset, joissa kerrotaan yhteenotoista kentällä. Niiden syynä on hyvin usein hidas pelaaminen.

Kaikkein pisimmälle tilanne eskaloitui Englannin Stockton Brookissa sijaitsevalla Greenway Hall Golf Clubilla, jossa kaksi neljän hengen peliryhmää äityi käsirysyyn, jonka rauhoittamiseen tarvittiin poliisin apua. Virkavalta kiisi paikalle, kuinkas muutenkaan kuin golfautoilla.

Poliisia paikalla todella tarvittiin, sillä paikallisen virkavallan tiedottajan mukaan ”luita oli jo murtunut” tappelun seurauksena. Syytteitä tapahtuman johdosta ei lopulta kuitenkaan nostettu.

Portlandissa, Yhdysvalloissa kaksi miestä tuomittiin vankeusrangaistuksiin heidän hyökättyään golfkentällä kahden muun pelaajan kimppuun toukokuussa 2018. Parivaljakko aiheutti mustelmia, viiltohaavoja ja katkenneita sormia uhreilleen, isälle ja pojalle, joiden kimppuun he karkasivat uhrien huomautettua, että kaksikko kiersi kenttää väärään suuntaan aiheuttaen samalla akuutin vaaratilanteen lyömällä palloja kohti muita pelaajia.

Toinen miehistä tuomittiin 45:n ja toinen 30:n päivän vankeuteen. Lisäksi molemmat saivat kaksi vuotta ehdollista ja passituksen vihanhallintakurssille. Molemmat olivat tapahtumahetkellä vahvassa humalassa.

Vielä pahemmin kuohui yli Yhdysvaltojen Massachusettissa. Paikallinen hätäkeskus sai ilmoituksen jossa kerrottiin, että mies oli menettänyt peukalonsa toisen purtua sen irti tyvinivelen kohdalta Southern Marsh Golf Clubilla. Hämärän peittoon jäi, mistä kannibaalisia piirteitä saanut välienselvittely sai alkunsa.

Ahne pallovaras

Onneksi kaikki erikoiset golfuutiset eivät liity fyysiseksi äityneisiin välienselvittelyihin. Joukossa on myös varkauksia, ja rattijuopumuksia. Vaikka nämäkin aiheet ovat kaikkea muuta kuin hilpeitä, liittyy tarinoihin koomisia piirteitä.

Varkaustarinoista erikoisimpia on Yhdysvaltojen Connecticutiin sijoittuva tapaus, jossa paikalliset golfin harrastajat huokaisivat helpotuksesta Joseph Kolendan ilmiannettua itsensä poliisille. Kolenda, 58, oli jo vuosien ajan varastanut palloja paikalliselta golfklubilta myydäkseen ne sitten naapuriklubille. Kotietsinnässä miehen kodista löytyi 2500 golfpalloa.

Poliisitutkinnan mukaan Kolenda ehti varastaa 20 800 golfpalloa Patterson Golf Clubilta. Ne hän myi naapuriklubin rangelle 73 sentin kappahintaan. Epäilykset heräsivät, kun Pattersonin klubin jäsen törmäsi naapuriklubin rangella palloihin, joiden kyljessä olikin oman golfklubin logo.

Jäädessään kiinni Kolenda oli ehdonalaisessa edellisestä golfpallovarkaudesta.

Humalainen golfari kurvasi autokaistalle golfautolla

Jamie Elliotin, 18, seikkailu päättyi lopulta sikäli hyvin, ettei mies sentään ehtinyt vahingoittaa ketään. Nuorukainen päätti lähteä hakemaan hiukopalaa englantilaisen Catterick Golf Clubin lähellä sijaitsevasta McDonaldsista pelien päätteeksi. Kulkupelikseen hän valitsi rehvakkaasti klubin golfauton, jolla hän huristi vajaan parin kilometrin matkan ’mäkkiin’.

Elliot eteni autokaistalle asti, mutta siihen hänen ostosretkensä päättyi. Paikalle paukahtanut poliisi tutki Elliotin ajokunnon ja totesi nuoren miehen päihtyneeksi. Hänelle lätkäistiin vuosi ajokieltoa ja noin 300 euron sakot. Purilaisetkin jäivät ostamatta.

Väärät sukat estivät pelit Englannissa

Jotta erikoisten uutisten katsaus ei lipsahtaisi synkän puolelle, päätetään se sukkauutiseen. Tarinan päähenkilö on David Cole, jonka suunnitelmat mukavasta golfkierroksesta Letchworth Golf Clubilla Englannissa kokivat kovan kolaukset vääränlaisten sukkien takia.

Klubilla Colea ei nimittäin päästetty kentälle mustissa urheilusukissa. Hämmästynyttä Colea kehotettiin harkitsemaan seitsemän ja puolen punnan hintaisten valkoisten urheilusukkien hankkimista klubin pro shopista – valkoinen on ainoa sallittu sukkaväri klubin kentillä – mutta Cole päätti jättää sukat telineeseen ja peruuttaa kierroksensa.

Myöhemmin tuohtunut Cole oli yhteydessä klubiin ja tiedusteli, onko sen kanta todella se, että sukkien väri ratkaisee pelaamisen. Klubi pitäytyi kannassaan – kentälle pääsee vain valkoisissa sukissa. Cole päätti suunnata sukkineen muualle. Niin tekee varmasti moni muukin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)