Muut olivat vastaantulijoita Karrie Webbin saatua ison vaihteen päälle Queenslandissa. Voittopokaalia hän piteli käsissään jo neljännen perättäisen kerran. Karrie Webb lähti viikonloppuun kuuden lyönnin takaa-ajoasemasta Uuden-Seelannin Lynette Brookyyn. Brooky epäonnistui pahoin, kaksi ensimmäistä kierrostaan 13 alle pelannut ET:n veteraani heikensi viikonloppuna tulostaan 23:lla lyönnillä jääden kymmenenneksi. Karrie Webb jyräsi loppuun asti, hän nousi jo kolmannella kierroksella kärkeen ja hankkiutui peräti kahdeksan lyönnin voittoon tuloksellaan 17 alle parin. Rachel Teske oli toinen, Skotlannin Catriona Matthew kolmas. Ruotsalaisista Maria Hjorth nousi viidenneksi, Catrin Nilsmark oli seitsemäs. Riikka Hakkarainen putosi kahden kierroksen jälkeen pelattuaan tulokset 73+77 .Euroopan Tourin toinen osakilpailu, Australian Open pelataan ensiviikolla Melbournessa. Hakkarainen osallistuu myös tähän kisaan jossa hän oli viimevuonna 47:s. Webb voitti myös tämänkisan kaudella 2000.
webb