16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kalevi Tellqvist opettaa keskustassa

Leppävaaran Alberga Golfiin odotetaan tulevan kesän aikana päivittäin 500 -1000 kävijää.

Kalevi Tellqvist opettaa Helsingin sydämessä, makkaratalossa.Monilla firmoilla ja yhdistyksillä on entistä useammin omia golfin harjoituspaikkoja sekä simulaattoreita käytössään. Helsingin keskeisin golfharjoituspaikka sijaitsee varmasti makkaratalossa Keskuskadulla, rautatie-aseman ja Stockmannin välissä. Viisi kerrosta arjen alapuolella, nykyisin Spondan omistamassa kiinteistössä on Kalevi Tellqvist jakanut oppejaan jo 80-luvun loppupuolelta. Varastotiloiksi suunnitelluissa halleissa on tilaa lyödä hieman toistakymmentä metriä. Tellqvistin puolella on kaksi lyöntipaikkaa ja putti-alue, Spondan isännöimällä pystyy neljä pelaajaa harjoittelemaan samanaikaisesti. -Asiakkainani on luonnollisesti keskustassa asuvia ihmisiä ja yrityksiä. Varsin paljon perheitä ja pieniä ryhmiä. Täällä on rauhallista ja valoisaa. työskentelyn kannalta tila on ihanteellinen, ”Kale” kehaisee. Kiinteistön omistavalla Spondalla on makkaratalon kehittämisen suhteen suunnitelmia, harjoituspaikan pitäisi olla Tellqvistin käytössä tämänhetkisen tiedon mukaan ainakin talvikauden 2002-2003. Ensimmäinen makkaratalon golfopettajista oli Mauri Luukkonen, myös Harri Safo on työskennellyt tiloissa Suomessa talvikaudella ollessaan. Kale Tellqvist on golfharrastajana veteraani, hän aloitti omat pelinsä Laajasalossa vuonna 1962, Talin jäseneksi hän pääsi 1964, ja ryhtyi valmentajaksi 1988. -Tänävuonna tulee 40-vuotta lajissa täyteen. Kutsumus tämä opettaminen minulle on, ei tätä rahan vuoksi jaksaisi tehdä, Kale vakuuttaa.

Suomen kuuluisin viheri&ouml, Lepp&auml,vaarassa

Tellqvist on opettanut pitkän uransa aikana viisi vuotta Kurkissa josta hän siirtyi Master Golfiin. Sieltä tie vei neljän kesän jälkeen kolmeksi vuodeksi Nurmijärvelle. Viimeiset kolme kesää hän on harjoittanut opetustoimintaansa Paloheinässä. -Lajin kehitys on ollut nopeaa, ja tarpeet ovat muuttuneet uskomattoman paljon. Harjoituskenttiä ja pienkenttiä tarvitaan entistä enemmän, niille on vielä rutkasti tilaa, Tellqvist uskoo. Tellqvist avasi viimesyksynä Kilon kartanon maille Leppävaaraan Alberga Golf-nimisen harjoitusalueen josta on kasvamassa Suomen suurin . Lyöntipaikkoja on käytössä tulevana kesänä toistasataa, lähipelin kehittämiseen alueella on kaksikin viheriötä sekä bunkkeri. Alberga Golf ylitti valtakunnallisenkin uutiskynnyksen, kun selvisi, että toisen viheriön alla on suojelukohteeksi määritellyn vanhan kylän jäänteitä. Tätä viheriötä voidaan perustellusti kutsua Suomen kuuluisimmaksi. Nousseesta kohusta huolimatta Tellqvist uskoo, että tulevalla kaudella toiminta kehittyy suunnitelmien mukaan. -Kiistanalaiselta alueelta kaapimamme ruokamulta on tallessa ja olemme hyvässä hengessä selvittäneet asiaa museoviraston kanssa. Kaupungilta emme ole saaneet noottia, mutta selvitämme asiaa kaikin mahdollisin keinoin, ei tässä ongelmia tule, Tellqvist vakuuttaa. Alberga Golfin kehityssuunnitelmiin kuuluvat myös jo tulevalle kaudelle rakennettava 80 neliöinen klubitalo johon tulee luonnollisesti myös kahvila sekä pro-shop. Myöhemmin on tarkoitus rakentaa lyöntikatos sekä valaista ainakin osa lyöntipaikoista. -Meillä kävi jo syksyllä kovin erilaista väkeä. Aloittelijoita, mutta myös paljon kauempana pelaavia jotka eivät viitsi ajaa kymmeniä kilometrejä harjoittelemaan. Opetustoiminnan uskotaan vilkastuvan voimakkaasti alkavan kauden aikana. -Tarjolla on paljon perusopetusta ja kursseja. Itse tulen opettamaan varsin paljon, mutta myös muita valmentajia Albergassa nähdään, Kalevi Tellqvist lupaa. Makkaratalon ja Alberga Golfin asioista sekä opetustoiminnasta saa lisätietoja Kalevi Tellqvistilta , puh 0500- 310 875.

Alberga Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje