26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kaisa Ruuttilalla lyönti liikaa karsinnnoissa

Jenni Kuosa tarvitsee kolmella viimeisellä kierroksella onnistumisia jotta ura ET:lla jatkuisi © Getty Images

Kaisa Ruuttila pelasi ET:n karsinnoissa Italiassa päätöspäivänä tuloksen 74, kaksi yli parín. Sijaluku on jaettu 35:s, lyöntiä paremmalla tuloksella Ruuttila olisi päässyt uusimaan varsinaisesta kategiariasta (top-30). Kohtalon ivaa sikäli, että edellisvuonna suomalainen oli niinikään ensimmäinen putoaja. Voittaja kisassa oli Australian Dana Lacey (-13) joka johti karsintoja edellisvuonna avauspäivän jälkeen, mutta jäi ilman korttia. Nyt hän korjasi vahinkonsa komealla tavalla. Suomalaisittain karsinnat olivat melkoinen Waterloo, yksikään seitsemästä yrittäjästä ei päässyt tavoitteeseensa. Lohtuna on se, että rajoitetulla kortilla Ruuttila päässee pelaamaan 6-10 kisaa kaudella 2008.

Kaisa Ruuttila suomalaistoivona ET:n karsinnoissa

Kaisa Ruuttilan pinnan kestävyyttä mitataan perjantaina. Kuva Ville Kalliala.Italiassa pidettävät ET:n karsinnnat ovat menneet valitettavan heikosti. Esikarsinnoissa neljä suomalaista koki selkeän karsiutumisen, varsinaisessa karsinnassakin kaksi kolmesta on karsiutunut ennen viimeistä kierrosta. Seitsemästä yrittäjästä siis vain yksi, Kaisa Ruuttila on enää leikissä mukana. Tämän seurauksena suomalaispelaajien määrä naisten Euroopan Tourilla vähenee tulevalla kaudella ainakin kolmella . Hanna-Leena Salosen ja Jenni Kuosan taival karsintafinaalissa päättyi kolmen kierroksen jälkeen karsiutumiseen, Riikka Hakkarainen on ilmoittanut lopettavansa. Ainoa kortin ( ennen karsintojen viimeistä kierrosta) omaava aktiivipelaaja kaudella 2008 on Ursula Wikström, Minea Blomqvist keskittyy enimmäkseen LPGA TOurin kisoihin. Kaisa Ruuttila pelasi karsinnoissa torstaina mainion tuloksen 69 jolla nousi 19 sijaa 28:ksi. Päivän huippuhetki oli par-neloselle tullut eagle joka oli sillä reiällä päivän ainoa. Viimeiselle kierrokselle osallistuu 52 pelaajaa, sijoile 31-52 jääville on luvassa rajoitettu pelioikeus jollaiseen Ruuttila sai tyytyä lyönnin marginaalilla edellisvuoden karsintojen tuloksena, yhden lyönnin marginaalilla. Pelin henki on sama nytkin, mitä korkeammalla tuloslistalla on, sitä enemmän pelejä on luvassa kaudella 2008 myös sijoilla 1-30. Saloselle ja Kuosalle jääminen käytännössä ilman kategoriaa ET:lla on rajumman luokan shokki. Kummankin peli takkuili ET:lla siihen tahtiin, että vaikeuksia oli karsinnassa ennakoitavissa, 50:n sijan ulkopuolelle jääminen oli kuitenkin suuri pettymys. Vauhtia on nyt haettava kotimaan kisoista sekä Ruotsin Tourilta.

Naisten Euroopan Tourin karsinnat Italiassa

Hanna-Leena Salonen hakee toistamiseen pelilupaa ET:n karsinnoista.Kuva Ville KallialaKarsinta on aina kova henkinen testi, oli laji mikä tahansa. Golfin päätoureilla se määrittelee työpaikan osoitteen seuraavan kauden ajaksi. Suomalaisnaisten määrä ET:lla vuonna 2008 on ennen karsintoja vain kaksi, näistäkin toinen (Blomqvist)pelaa suurimman osan kaudesta USA:ssa. Suomalaispelaajattarien menestys Euroopan Tourilla jäi odotettua vaisummaksi kaudella 2007. Minea Blomqvist väläytti alkutalvesta Australiassa, Ursula Wikström niinikään alkukaudesta, Riikka Hakkarainen jäi edelliskauden esityksiin nähden lähtökuoppiin, syksyllä hän ilmoitti vetäytyvänsä ET:lta huimauskohtauksista johtuen. Hanna-Leena Salonen, Kaisa Ruuttila ja Jenni Kuosa hakevat viimevuotiseen malliin pelioikeutta karsinnoista. Kenelläkään heistä ei ollut asiaa lähellekään 80:n rajaa jonka paremmalle puolelle sijoittuminen olisi taannut täyden pelioikeuden vuodelle 2008. Esikarsinta pelattiin viimeviikolla, Sohvi Härkönen, Stenna Westerlund, Rosa Svahn ja Jenni Kuivainen jäivät kauas rajan taakse. Karsintafinaalissa kaikilla suomalaisilla on hyvät mahdollisuudet lunastaa paikkansa. Neljän kierroksen kisassa ei ihmeitä tarvitse esittää, hermopaine korvien välissä on useimmilla karsintaan osallistujilla suurin punnus. Viimevuotisessa finaalissa Kuosa oli kahdeksas, Salonen 19:s johdettuaan puolivälissä. Kaisa Ruuttila jäi lyönnillä rajan taakse ja joutui tyytymään yllättävänkin pieneen kisamäärään. Tiistaina käynnistyvä karsinta on suomalaisittain varsin merkityksellinen naisgolfin uskottavuuden kannalta. Kauhuskenario siitä, että täysi kortti ET:lle olisi vuonna 2008 vain Ursula Wikströmillä ( ja USA:ssa pelaavalla Blomqvistilla) on toki mahdollinen, luultavampaa kuitenkin se, että karsinnoista saldona on 2-3 lisäpaikkaa.

Suomalaiset selk&#228, sein&#228,&#228, vasten ET:n karsinnoissa

Loppukirin paikka! Kaisa Ruuttila on suomalaisista parhaissa asemissa ennen kahta viimeistä kierrosta.Toinen päivä naisten ET:n karsinnoissa oli suomalaisittain hyvin murheellinen. Kaikki kolme pelaajaa menettivät asemiaan. Kaisa Ruuttila ( 71-75) on kahden lyönnin päässä kortin saavien rajasta (top-30), Hanna-Leena Salosella (70-78) eroa on neljä lyöntiä, Jenni Kuosalla (74-78) peräti kahdeksan. Torstain kierroksen jälkeen peliä jatkavat viimeiselle kierrokselle vain 50 parasta, joten Ruuttilalla ja Salosella ”selkä on tiukasti seinää vasten”, Kuosa tarvitsee lähes ihmeen noustakseen mukaan edes päätöspäivän peleihin. Kisaa johtaa Australian Dana Lacey tuloksin 69-67.

Jenni Kuosalla tiukka haaste edess&#228,&#228,n

Sveitsin Nora Angehrn teki Le Fonti Golf Clubilla uudeksi kenttäennätykseksi 65 tiistaina käynnistyneessä ET:n karsintafinaalissa. Helpolla kentällä tulostaso nousee kovaksi, lähipeli suureen rooliin ja pienetkin erheet vievät paljon mahdollisuuksista. Hanna-Leena Salonen on 19:na tuloksellaan 70, Kaisa Ruuttila teki suomalaisista eniten birdejä (5) ja yhteistuloksen 71. Jenni Kuosa töpeksi korttiinsa kaksi tuplaa, tulos 74 antaa sijaluvun 67:s. Kuosa on jo neljättä kertaa urallaan karsinnnoissa. Syksyllä 2003 hän jäi Minea Blomqvistin tavoin niukasti täyden kortin saaneiden ryhmän ulkopuolelle. Kahdella viimeisellä kerralla (2005,2006) Kuosa on kyennyt uusimaan työpaikkansa. -Haluan nousta tavoittelemaan kärkisijoja, voittaa ET:lla, julisti Kuosa tavoitteekseen ennen kauden alkua. Ensimmäinen kisa menikin loistavasti, Kuosa ja Riikka Hakkarainen roikkuivat pitkään kärjen tuntumassa World Cupissa, lopullinen sijoitus oli kunniakas kymmenes. Henkilökohtaiset kisat menivät kuitenkin koko kauden pahasti penkin alle. Nyt on totinen paikka. Vaikka Jenni Kuosa selvitti cutin viidessä viimeisessä ET:n kisassaan, jäivät menestykset vaisuiksi ja rahalistan sijaluku 123:s kertoo olennaisen. Kärkeen on matkaa. 30-vuotisjuhliaan elokuussa viettäneelle Kuosalle karsinnat ovat todella tärkeä kisa, edellisvuoden jälkeen hän kertoi harkinneensa jopa lopettamista. Tuolloin karsinnat toivat uuden mahdollisuuden yrittää. Samaa toivotaan toki nytkin, rajan väärälle puolelle jääminen olisi uran jatkon kannalta erittäin valitettava asia. ET:lla Kuosan sijoitukset kauden päätteeksi ovat olleet 79:s, 110:s, 132:s ja 123:s. Kokonaisansiot uralla ET:lla ovat vajaat 34.000 euroa. Karsinnoista saa kunnon kategorian 30 parasta, sijaluvuille 31-50 päätyneet joutuvat tyytymään ”rajoitettuun pelioikeuteen” joka tuotto Kaisa Ruuttilalle päättyneellä kaudella kahdeksan kisaa. Täydellä oikeudella liikkuneet saivat helposti tuplamäärän yrityksiä. Cut-raja ET:n karsinnoissa vedetään 50:n nimen jälkeen vasta kolmen kierroksen jälkeen, joten kahdella siistillä kierroksella Kuosa pääsisi hyvinkin rajan oikealle puolelle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje