Talman kenttäennätyksen viime vuonna tehnyt Espanjan Ivo Giner saavutti Ranskan CT kisan voiton viikonloppuna kolmen lyönnin erolla seuraavaan. Suomalaiset putosivat kärkitaistosta hyvissä ajoin, Jyry Peltomäki nousi viimeisenä päivänä 40:lle sijalle, Ari Pasanen oli 56:s. Peltomäelle jatkoonpääsy oli ensimmäinen kauden kuudennessa kisassa, Pasaselle kisa oli toinen, hän oli parhaana suomalaisena kahdeksas Volvo Finnish Openissa. – Kierros alkoi hyvin, mutta birdien jälkeen tuhrin kaksi reilun metrin puttia ohi ja siitä tuli pari bogia. Ne vähän harmitti, mutta onneksi sain kasattua pelin uudelleen pelirytmistä kiinni eikä homma lähtenyt käsistä, Peltomäki totesi. – Kokonaisuuteen täytyy olla tyytyväinen. Lyönti on hyvällä mallilla ja nyt on hienoa, kun pääsee pelaamaan Challenge Tourilla kolme viikkoa putkeen, sillä ensi viikolla olen starttiviivalla Itävallan kilpailussa, myhäili Peltomäki hyviä pelimahdollisuuksiaan. Talma Finnish Challenge on vuorossa heinäkuun viimeisellä viikolla.
Jyry Peltomäki