16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Jose-Maria Olazabal nousi ahdistamaan Tiger Woodsia

Jose-Maria Olazabal haastaa sunnuntaina Tigerin Openin päätöskierroksella © Getty Images

Lähtökohta-asetelma kauden kolmannessa Majorissa on kihelmöivän jännittävä. Pöytä on katettu Tigerille, mutta kykeneekö hän pitämään johtonsa St.Andrewsin kentällä jossa tuuli alkoi nousta lauantaina? Tiger Woods (-12) oli aiempia päiviä epävarmempi avauksissaan jotka veivät lauantaina pohjan tuloksenteolta. Woods sai kierrostuloksekseen 71 ja näin kilpailun jännitys kasvoi melkoisesti johdon supistuttua neljästä kahteen lyöntiin. Tiger osui avauksissaan vain joka toisella väylään ja joutui droppaamaan kahdesti puskasta. 16:n bogey oli laskea jo Colin Montgomerien lyönnin päähän, 17:lla Woods onnistui vaikeuksien kautta tekemään parin, skotti sähelsi bogeyn ja eroa on kolme. Kilpailun kärkikahdeksikko on viiden lyönnin sisällä ja ratkaissee voiton kohtalon. Retief Goosen (-9), kotiyleisön villisti kannustama Colin Montgomerie (-9), Sergio Garcia (-8), puttikone Brad Faxon (-8) sekä US Openin ykkönen Michael Campbell (-7) ja Vijay Singh odottelevat toiveikkaina päätöskierroksen alkamista. Woods on voittanut kaikki viisi aiempaa Majoria joissa hän on johtanut puolessavälissä, valttikortit hänellä on nytkin käsissään jos vaan peli pysyy avausten osalta kasassa. Olazabal kiersi tulokseen 68 ja teki maanmiehensä Garcian tavoin eaglen par-nelosella. 39-vuotias espanjalainen on armoitettu lähipelaaja. Puttaamisen lisäksi häntä pidetään yhtenä maailman parhaista scramblaajista ( kahdella reikään missatun griinin jälkeen). St.Andrewsissa yhdeksäs, 12:s ja 18:s ovat olleet melkoisen helposti lyötävissä päälle avauksilla. Lauantaina tehtiin viisi eaglea, hämmästyttävästi kaikki par-nelosilla! Goosen ( 66) ja Sören Hansen (66) pelasivat päivän parhaan tuloksen, tanskalainen siitä huolimatta että teki 14:lla tuplabogeyn. Woods on putannut mainiosti kisan ajan, keskiarvo 29.33 putti on kolmisen lyöntiä koko pelaajakatraan lukuja parempi. Osansa on tietysti tarkoilla lähestymisillä. Tiger Woods on putannut mainiosti Openissa. Sunnuntaina pitäisi saada lauantaina ongelmia tuottaneet avaukset kentälle &copy Getty ImagesSunnuntaina Woodsin pitää kuitenkin osua väyliin ja varautua siihen, että takaa saattaa tulla joku Campbellin malliin ( US Open!!!) puttishowlla joka voi varastaa häneltä johtopaikan. Eurooppalaisilla on kolme miestä ( Monty, Garcia, Olazabal) kisaamassa voitosta. Näillä kaikilla on St.Andrewsista myös voittoja Dunhill Cupista, joten kuuden vuoden voitoton Major-voittojen jakso eurooppalaisilla saattaisi katketa-jollei kärjessä olisi Tiger Woods. Lauantaina yhdessä pelanneelta parilta Phil Mickelson-Ernie Els odotettiin paljon. Mickelson pelasi 72, Openissa loistavasti pärjännyt Els 75. Etelä-Afrikkalaisen sijoitus on nyt 56:s, takkuiluista kauden suurkilpailuissa ei näytä tulevan loppua. Els on sijoittunut ammattilaisena pelaamissaan 13:ssa Openissa kahdeksan kertaa kymmenen joukkoon, huonoin sijoitus on 28:s, joten alavire on melkoinen. Kärkipari Woods-Olazabal lähtee kierrokselleen kello 16.00 Suomen aikaa.

Live Scoring, British Open

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje