16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Jose Manuel Lara ykköstila Hongkongista

Miquel Angel Jimenez oli ensimmäisiä Jose Manuel Laran onnitteijoista © Getty Images

Hongkongin kilpailussa koetttiin perinteisesti jännittävät loppuratkaisut. Ensimmäisestä päivästä alkaen johtanut Espanjan Jose Manuel Lara joutui koville Filipppiinien yllättäjän Juvic Pagunsanin kanssa. Loistavasti putannut Pagunsan siirtyi sisääntulossa jo johtoon kunnes Laran birdieja filippiiniläisen bogey 16:lla palauttivat tilanteen ennalleen. Lara on pelannut ET:lla yli 150 kisaa ja parantanut otteitaan vuosi vuodelta. Ykköstila ei yllättänyt ketään ja se poisti melkoisesti paineita 29-vuotiaan spanjoorin harteilta. -Niin monet ihmiset ovat kysyneet milloin voitan ensimmäisen kerran. Tämä on minulle hyvin tärkeä päivä, voittaa kilpailu jota johdin alusta asti, tunnelmoi kisan jälkeen. Ykköstila nostaa hänet World Rankingilla sadan joukkoon ja antaa luonnollisesti voittajakategorian ET:lle kauden 2009 loppuun asti. Ensimmäistä kauttaan Aasian Tourilla pelaavalle Pagunsanille kakkostilakin oli luonnollisesti uran suurin saavutus. Jeev Milkha Singh kipusi kolmanneksi ja varmisti käytännössä Aasian rahalistan voiton. World Rankingilla sijoitus oli vuodenvaihteessa 376:s, Hongkongin kisan jälkeen hän on selkeästi 65:n ensimmäisen joukossa ja paikka Mastersiin ( top 50 vuodenvaihteessa) on täysin mahdollinen. Miquel Angel Jimenez oli kuudes, Colin Montgomerie 19:s, ykkössuosikki Retief Goosen karsiutui. Hongkong Open on pelattu kuusi kertaa, eurooppalaiset ovat voittaneet jokaisen, espanjalaiset kolmasti ( Olazabal, Jimenez, Lara). ET:n seuraavat kaksi kisaa pelataan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, ennen vuodenvaihdetta Tour pyörähtää vielä kahden kilpailun verran Etelä-Afrikassa.

Live Scoring, Hongkong

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje