Jim Furyk voitti 11:n kerran urallaan kun hän kukisti Etelä-Afrikan Trevor Immelmanin PGA Tourin kisan uusinnnassa. Tilipussiin tipahti 1,134 miljoonaa dollaria, Furyk saattaa voiton myötä nousta jopa viidenneksi World Rankingilla. -Oli upea tunne upottaa uusinnassa par-putti jolla lopulta voitin, tätä viimeistä reikää olen pelannut aivan tarpeeksi kahden viimeisen kerran aikana, Furyk helpottuneena totesi. Viimevuonna hän hävisi uusinnan samalla kentällä Vijay Singhille. Furyk on pelannut alkukaudesta hienosti mutta ei ollut saanut vielä voittoa. Kolme viiikkoa sitten hän hävisi niukasti loistavasti putanneelle Aaron Baddeleylle. Trevor Immelmannilla oli voitonavaimet taskussaan, hän johti Furykin ja Retief Goosenin kanssa pelatessaan pitkään kahdella lyönnillä. -Kenelle tahansa siitä paikasta (18:s viheriö, matkaa 15 metriä) olisi ollut hyvä suoritus sijoittaa ensimmäinen putti alle kahteen metriin. Epäonnistuin ja tietysti se kirvelee, mutta tämä on jokatapauksessa urani paras sijoitus PGA Tourilla, 26-vuotias Immelman totesi esityksestään. Supertähdet kokivat kovia. Retief Goosen johti viimeisellä kierroksella ulosmenossa. Päätösreikä oli waterloo, Goosen löi pallonsa kolme kertaa veteen, teki yhdeksän ja putosi kolmannelta tilalta kymmenenneksi. Voittoa puolustanut Vijay Singh ei ole voittovireessä. Päätöskierroksella mopo karkasi täysin käsistä, Singh pelasi 81 ja putosi sijaluvulle 38:s yhdessä Ernie Elsin kanssa ja Sergio Garcian kanssa. Elsin pelit USA:ssa ovat olleet alkuvuodesta kova pettymys, kahdeksassa kisassa paras sijoitus on seitsemäs, Mastersissa Els oli 27:s. World Rankingilla hän saattaa ensimmäistä kertaa vuosiin pudota viiden ensimmäisen joukosta. Rahalistan ykkönen ja Mastersin sankari Phil Mickelson hävisi Furykille 14 lyöntiä ollen 35:s. Jesper Parnevikin kausi on lähtenyt käyntiin aiempia paremmin, Wachowia Championshipissa hän oli 14:s. Rahalistalla Parnevik on 34:s, Carl Petterssonin sijoitus samalla listalla on 33:s.
Jim Furyk on US Openia lähestyttäessä yksi kisan suurimpia suosikkeja © Getty Images