26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Jenni Kuosa johtoon ET:n esikarsinnoissa

Jenni Kuosa johtaa esikarsintaa Portugalissa.

Kaikki kolme esikarsintaan joutunutta suomalaista lähes varmistivat paikkansa varsinaiseen karsintaan jo avauspäivänä. Jenni Kuosa teki kärkituloksen 70, Minea Blomqvist pelasi 73 ja Ursula Tuutti 74. Mukana kahden kierroksen esikarsinnassa on 85 pelaajaa, 56 parasta jatkaa perjantaina käynnistyvään varsinaiseen karsintaan. Avauskierroksen jälkeen näyttää siltä, että tuloksella 155 – 157 pääsisi jatkoon, joten suomalaisilla ei pitäisi olla mitään vaikeuksia raivata tietään eteenpäin. Jenni Kuosa teki kierroksellaan viisi birdietä, joista neljä kierroksen keskivaiheilla viiden reiän aikana. Hän oli pelata ainoana alle 70 lyöntiä, kahdella viimeisellä korttiin kirjattiin kuitenkin bogeyt. Espoon Golfseuraa edustava Kuosa pelaa ensimmäistä kauttaan ammattilaisena. Hän pelasi Telia Tourilla 11 kisaa, sijoittui neljästi kymmenen joukkoon ja oli kahdesti toinen. Jenni ansaitsi noin 78.000 Ruotsin kruunua. Minea Blomqvistilla oli kortissaan kolme birdietä ja neljä bogeyta, Ursula Tuutilla oli kaksi birdieätä ja neljä bogeyta. Pia Koivuranta aloittaa pelinsä vasta varsinaisessa karsinnassa jotka käynnistyvät luonnollisesti nollilta, esikarsinnan tuloksilla ei ole tuolloin enää merkitystä. Varsinaisessa karsinnassa pelaa 90 naista, näistä 30 ensimmäistä saa kategorian jolla pääsee pelaamaan lähes kaikki Euroopan Tourin kisat kaudella 2004. Suomalaisilla on viime viikkoina ollut menestystä karsinnoissa. Ville Karhu ja Thomas Sundström voittivat Telia Tourin karsinnat omilla kentillään Ruotsissa, Mikko Manerus oli paras Tanskan Ecco-Tourin vastaavassa kisassa. Miesten Euroopan Tourin toiset esikarsinnat ovat vuorossa ensi viikolla Espanjassa.

ET:n karsinnat, Portugal

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje