Janos Uotila osallistui kolmatta kertaa pituuslyönnin MM-kisoihin jotka pidettiin Las Vegasissa. Aiemmat sijoitukset olivat 13:s ja 25:s. Kolmannella kerralla tavoitteena oli voitto. Tukijoukoiksi lähtivät aviovaimo Nora Westerback sekä perheen esikoislapsi. Janoksen taival päättyi kuitenkin ensimmäisenä päivänä. Mestaruuden vei USA:n Mike Dobbyn. Janoksen matkapäiväkirja: Aamulla herätys oli klo 6:00 ja heitin seitsemäksi Adamin ja Joen kentälle. Joella oli Pro Am ja Adamin kilpailu alkoi jo klo:9:00. Oma ryhmäni aloitti klo 10:30 ja olinkin lämmittelemässä tuntia aiemmin, vaikka tarkoituksena oli lyödä vain vähän palloja ennen itse kilpailua. Löin harvakseen 4-6 palloa ja pidin pitkän tauon, johon kuului lehtikuvauksia sekä ESPN:n close uppeja (tehdään pelaajista, jotka ovat kiinnostavia eli mun Halloween tavarat houkutteli jälleen kameramiehiä ympärille kuin herhiläisiä). Sitten tuli oma vuoroni, tarkoituksenani oli lyödä kevyesti riittävän pitkälle, kun uskoin 330m tulevan iisisti näissä olosuhteissa, joka olisi noin 360 jaardia. Noh tuli sitten 359 jaardia sunnuntaigolfilla ja tuomari takanani tuli sanomaan settini jälkeen, että mene Janos ihmeessä lähemmäksi teerajaa, kun mulla oli ainakin kaksi jalkaa matkaa siihen. No, suomalainen mies ei kestä vedätystä totesin ja kiitin sen jälkeen ystävällisestä huomautuksesta. Ideani sunnuntai aloituksesta meinasi heti kostautua, voitin eräni vain muutamalla tuumalla, liekö sitten arvioitu edukseni se kaksi jalkaa vai ei. Kuitenkin, seuraavaan settiin otin tiukemman kalikan, joka kesti selkeästi enemmän repimistä, mutta siitä ei potkua saanut yhtään lisää, joten tein taas virhearvion. Johon näin jälkikäteen voin sanoa, että olisin tarvinnut oikein löysän mailan tänään, kun kerran löin löysästi. Jollain yhdellä X:llä olisi varmaan saanut riittävästi lisäpotkua, kun kerran en sittenkään rulleista päässyt nauttimaan. Mun tee on selkeästi liian korkealla ja mailavarastoon pitää lisätä letkuja mukaan, pahojen päivien varalle. Yritin siirtää itseni powerzonelle ja speedata lisää, mutta omaksi murheekseni jouduin toteamaan, että olin hidas lahna ja videolla näytin vielä hitaammalta? Mitä opin? Treeneihin on lisättävä paljon energiaa, ja että swingi on saatava toimimaan menevämmäksi. Mun parhaat rullit oli tänään alle 10 jaardia, kun jotkut ruoski 20-30 jaardia rollia? Ok, Alan McDoogle oli tulessa, mielestäni tämä hiljainen kaveri lätkäsi tänään 8 palloa yli 400 jaardin, kun muut oli häntä noin 40 jaardia perässä. No huomenna yritän parhaani mukaan auttaa Joeta, kun se on yksin ja siinä lähellä seuratessa oppii paljon virheistä, mitä muut tekee. Moni ei oikeasti ikinä tule ymmärtämään kuinka fyysistä ja taktista tämä peli on, sisältäen reikäpelin knock outin ja scratchin pituuden! Pettynyt, mutta ei luovuttanut Janos! Torstai 25.10. Päivää ennen kilpailua, aamiainen klo 6:50, ja 7:30 hieman rangelle mätkimään palloa, sitten heitin Joe Millerin kisapaikalle ja sanoin hänelle autossa matkalla, että hän on täällä vain omaksi ilokseen ei muiden vuoksi eikä muita varten. Hiljaisen hetken jälkeen hän totesi sen olevan totta, i will do it for my self! Itse lähdin takaisin rangelle kun oli vielä viileää + 25C, muutamia draiveja rangella ja hyvällä fiiliksellä kisapaikalle, jossa minua odotti iloinen yllätys. Joe poika oli ollut reipas ja nakuttanut 393 jaardia, Daniel Konyck yllätti myös iskemällä 396 jaardia hyvä Eurooppa, mutta samaa ei voinut sanoa Swea mammanpojista. Käsittämätöntä miten joka vuosi ne hukkaa matkalla noin 40 metriä johonkin, edes niiden hyvät lyönnit tänään ei olisi riittänyt sijoille, nyt niillä ei ole kuin Patrick Andersson joka pelaa perjantaina, no onhan Suomikin yhden miehen varassa tänä vuonna, toivottavasti ei pitkään. Joe M. pääsi lauantaille eli 24 joukkoon, tuli halaamaan mua, ja sanoi että kiitos Janos avusta kun rauhoitit. Sanoin sille että itse oot pallosi lyönyt, et voi kenellekään antaa kunniaa jaardistakaan, mutta itse katselin kisoja mielenkiinnolla ja huomasin muutamien range ja mittari machon olevan ihan lapasia. Olisitte nähnyt sitä pullistelua rangella kun eri mittari yritykset testautti laitteitaan, yksikään niistä ”pallon nopeuskeskiarvo 215 mph.” kavereista ei todellakaan säväyttänyt muuta kuin Nevadan kuivia aavikkopuskia, voi vide mitä sateliitti palloja eikä ollut jälkeäkään pullistelusta kun lampsittiin lippa alhaalla pois teepaikalta. Todettiin vaan autossa että kuten muissakin lajeissa, ei riitä että on paperilla kova jätkä, jne. Illalla syömistä ja kaupasta ostettiin energiajuomia ja patukoita, huomenna onkin sitten varjojen päivä, 30 minuuttia ennen vuoroa lämmittelemään kevyesti, ja heti sen jälkeen taas piiloon, osa odottaa jo mun rekvisiittaa tapana on aina ostaa kaikkea halloween tavaraa, kun se on vähän niin kuin meidän ”Lordi” kansan juttu. Ainiin, hyvä mieli tuli kun iltarangella Jason Zuback ”Golfzilla” ja Mike Dobbyn ”D-bone” viimevuoden finalistit tuli molemmat kyselemään että Janos missä ryhmässä pelaat huomenna? Ne on mukavia kavereita, mutta onhan se kiva tietää ettei mua oikeasti toivota samaan ryhmään tekemään kuoppia matkalle. Fiilinki on hyvä, ja terveisiä kaikille ihan kamalasti. Janos ”The Fin-nisher” ke 24.10. Kolmas harjoituspäivä, kilpailun alkuun 2 päivää Aamupalan jälkeen menimme Cobra Techvanille hakemaan mailojamme. Minut oli pyydetty Golf Tips Magazinen TV kuvauksiin, jossa henkilökohtaisena vinkkinä annoin rauhallisen backswingin perusteet, koska usein klubipelaaja, joka pyrkii lyömään pidemmälle, kiirehtii myös backswingiään. Kiirehtiminen kadottaa usein tempon ja rentouten nopeasti. Kuvauksen menivät hyvin ja meillä oli hauskaa, sen jälkeen menimme treenaamaan ja tapasimme kilpakumppaneitamme. Menin vielä Adam Stacyn kanssa kisapaikalle jossa oli saman ryhmän pelaajia, osa heistä ei oikein pidä meistä, kun tietävät, että olemme suurena vaarana heidän kilpailulleen, kuitenkin jaksavat aina hymyillä, se on positiivista. Illalla oli sitten players meeting, jossa kerrottiin uudesta 2008 kisapaikasta, ja että ensi vuonna tullaan tekemään myös doping testejä. Testausuutinen sai raikuvat aplodit pelaajien keskuudessa, vaikka oma mielipiteeni on, että monelle tulee vaikeat ajat sen jälkeen. Lopuksi lähdimme katsomaan naisten finaalia, joka oli ehkä hienoimpia kilpailuja, jota olen pituuslyönnissä nähnyt. Draamaa oli paljon ja kaikille yllätyksenä Phillis Meti tuli toiseksi. Hän hävisi Sheilalle, joka löi muistaakseni huikeat 328 jardia. ti 23.10. Toinen harjoituspäivä Olimme rangella hieman pidempään tänään ja kävin vaihtamassa yhden varren, koska pallot lensivät sillä mailalla mihin sattuivat. Cobra Techvanin mailanrakentaja sanoi, että olin ”tipannut” eli lyhentänyt alapäästä liikaa. No onneksi syy selvisi. Postailin myös hieman muiden pituuslyöjien kanssa kuten viime vuoden voittajan Jason Zubackin sekä naisten sarjan ylivoimaisen viime vuoden voittajan Phillis Metin kanssa. Harjoittelun jälkeen söimme hieman hedelmiä ja odottelimme kuumimman päivän menevän ohi. Välipalan jälkeen menin käymään salilla nostamassa hieman painoja, herättelemään lihaksia, lentomatkan jälkeen paikat ovat vielä hieman jumissa. Seuraavaksi oli vuorossa rentoutumista sekä pallopelejä altaalla muiden eurooppalaisten pelaajien ja ”turistien” kanssa. Illalla kävimme maistelemassa meksikolaisia ruokia ja nukkumaan menimme jo kahdeksan aikaan, koska huomenna olisi aamulla aikainen herätys. Ma 22.10. Ensimmäinen harjoituspäivä Heräsimme aikaisin aamulla, söimme ison aamupalan ja lähdimme kauppaan. Ostin hieman rekvisiittaa eli Halloween juttuja, joita minulla oli myös viime vuonna sekä energiapatukoita ja -juomia kisaa varten. En halua syödä paljoa kilpailun aikana, mutta energia on tarpeen noin 30 asteen helteessä. Kaupasta menimme harjoittelemaan kolmeksi tunniksi rangelle, jossa sain myös lyödä laitteeseen, joka kertoi minulle mm. pallon-, mailanlähtönopeuden sekä spinnilukeman, jotka olivat 194, 137 ja n.2500. Vähän liikaa spinniä, mutta pallon lentoradat olivat minulle harvinaiseen tapaan matalia, mutta ”pulleita”. Onneksi mailanpään nopeus aina nousee, kun viikko etenee ja alkaa tottua olosuhteisiin. Harjoitusten jälkeen kävimme kisapaikalla katsomassa naisten kisaa ja uuden lyöntipaikan toimintaa. Kaikki eurooppalaiset (ruotsalaiset) naiset tippuivat jatkosta. Tapasin myös varsisponsorini, joka antoi minulle pari uutta vartta. Huomenna saisin myös pari uutta nuppia Cobralta. Tämän jälkeen lähdimme syömään ja klo 18:00 verryttelemään kroppaa uimalla hieman altaassa. Sitten lepoa ja tankkausta; veden juonti ei saa unohtua, siksi ostin huoneeseen kylmälaukun, jossa on aina kylmää vettä. su 21.10. Nähtävyyksiä ja kisapaikalle Heräsimme ajoissa ja kävimme Venice- hotellin kondoliveneajelulla sekä katsomassa Belagio hotellin vesinäytöksen. Iltapäivällä haimme pari englantilaista pelaajaa mukaan, näin saimme jaettua autovuokrauskustannuksia. Saavuimme kisapaikalle, Mesquiteen, myöhään illalla, mutta halusimme silti käydä katsomassa tämän vuotuista kisapaikkaa. Muuten näytti tutulta, mutta pääkatsomo oli muutettu isommaksi ja lyöntialustaksi oli muutettu muovimatto. Mitenköhän teet saa siinä pysymään? la 20.10. Lisää matkustamista Lähdimme jo ennen auringon nousua ajamaan takaisin Chicagoon. Chicagosta lensimme noin 4 tuntia Las Vegasiin. Pientä jännitystä lisäsi ensimmäisen laskeutumisyrityksen epäonnistuminen, kone oli jo melkein maassa, kun se sai käskyn nousta takaisin ylös. Päästyämme autovuokraamoon, huomasimme autovoucherin jääneen kotiin. Emme saaneet autoa, joten menimme taksilla hotelliin. Taksi joutui kuitenkin pysähtymään pariin otteeseen hiekkamyrskyn vuoksi. Soitin Suomeen aamuyöstä Suomen aikaa ja onneksi sain siskoni kiinni, joka kävi työpaikallani faksaamassa voucherin. Saatuani Voucherin yöllä klo 1:30 paikallista aikaa lähdin lentokentälle, jossa huomasin jättäneeni passin huoneeseen. Joten vielä kerran, hotellille ja takaisin taksilla. Nukkumaan pääsin klo 03:54 yöllä. Joskus matkaaminen tuntuu aika rasittavalta ja tämä oli niitä hetkiä, jolloin olisin toivonut olevani kotona. Auto on muuten 12 hengen Ford Shutle Buss, joten tilaa riittää. pe 19.10. Rentoutumista ja ajelua Aamupalan jälkeen kävimme paikallisella golfklubilla Delphos Country Clubilla lyömässä hieman draiveja. Svingi tuntui hyvältä ja pallot lensivät suoraan huolimatta erittäin kovasta vastatuulesta. Treenin jälkeen jäi mahtava fiilis. Loppupäivä käytettiin sitten rentoutuen ja vieraillessa Noran tuttujen luona. to 18.10. Tukholman kautta Chicagoon Yhteensä 20 tunnin lentomatkustamisen jälkeen, edessä oli vielä 5 tunnin ajomatka kohti Delphosia, jossa olisimme kaksi päivää. Ajoimme myrskyn keskeltä ja pääsimme perille illalla, jossa meitä odotti Noran jenkkiperhe.
Janos Uotilan taival päättyi MM-kilpailuissa jo alkuerissä.