26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Janne Kaske varmisti paikkansa ET:n karsintafinaaliin – ”Nyt on mahdollisuus tehdä vuoden 2020 lähtökohdista entistä kutkuttavampi”

Janne Kaske tavoittelee Euroopan kiertueen korttia marraskuun karsintafinaalissa. Kuva: Getty Images

Kaske on myös sinetöinyt pelioikeutensa Asian Tourille kaudeksi 2020.

Euroopan kiertueen ensimmäisen karsintavaiheen kilpailut käynnistyvät vasta syyskuun puolella, mutta jo nyt ensimmäinen suomalainen on varmistanut paikkansa marraskuun puolivälissä pelattavaan ET:n karsintafinaalin.

Paikka heltisi Janne Kaskelle Asian Tourin kiintiön kautta. Hän oli kiertueen rankingissa viiden parhaan karsintoihin ilmoittautuneiden joukossa, ja voi nyt reilut 2,5 kuukautta ennen h-hetkeä alkaa hiomaan itseään karsintakuntoon.

”Hienoa saada tämä mahdollisuus. Asian Tourin top 60 -kategoria on jo varmistettu ensi vuodelle, ja nyt on vielä mahdollisuus tehdä vuoden 2020 lähtökohdista entistä kutkuttavampi”, Kaske sanoi.

Toki Kasken ohjelmassa on vielä kauden osalta paljon muutakin kuin pelkkää karsintafinaaliin valmistautumista.

”Kausi jatkuu ensi viikolla Aasian kiertueen kisalla Indonesiassa. Kaiken kaikkiaan tänä vuonna on ohjelmassa vielä kymmenkunta kilpailua. Näiden joukossa on todennäköisesti myös kaksi AT:n ja Euroopan kiertueen turnausta Mauritiuksella ja Etelä-Afrikassa.”

Kaske oli viime keväänä lähellä ensimmäistä AT-voittoa Koreassa, missä hän kärsi värikkäiden vaiheiden jälkeen uusintatappion isäntämaan Taehee Leelle.

Lue seuraavaksi: Janne Kasken unelma sortui uusinnassa − veikö käsittämätön reiänpaikka voiton suomalaiselta?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje