26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Jani Perttilä ja Tommy Gulin saivat kortin Telia Tourille

Kreikan amatöörimestaruuden ja Telia Tourin karsintojen menestysten jälkeen Jani Perttilän seuraava tavoite on Aasian Tour

Kaksi viikkoa sitten Kreikan avoimissa amatöörimestaruuskilpailuissa play offin jälkeen toiseksi sijoittunut Messilä Golfia edustava Jani Perttilä jatkaa viheriöillä edelleen erinomaisia esityksiään. Nyt Perttilä varmisti osallistumissoikeutensa Ruotsissa pelattavalle ammattilaiskiertueelle, Telia Tourille, sijoittumalla Ruotsin Kristianstadissa pelatussa karsintakilpailussa kahdeksanneksi. Perttilän kolmen kierroksen yhteistulos oli 222 (+6). Kristianstadin kentällä pelatun karsintakilpailun voitti ruotsin Johan Palmdahl tuloksella 218 (+2). Tämän Nordic liigaan kuuluvan kiertueen karsinat järjestettiin samanaikaisesti neljällä eri kentällä, joista jokaisesta 11 parasta pelaajaa sai täyden kategorian ensi kauden kilpailuihin. Perttilän lisäksi näissä kolmipäiväisissä karsinnoissa oli mukana viisi suomalaista, joista myös Kurk Golfia edustava Tommy Gulin sai kiertueelle täyden pelioikeuden. Sea Golf Rönnasin Sebastian Kinstedt sai puolestaan ”kortin” joka oikeuttaa arviolat kymmeneen kauden 17 kilpailusta. Perttilä onnistui kilpailun päätöskierroksella erinomaisesti ja nousi 71 lyönnin kierroksellaan sijalta 33 jakamaan viiden muun pelaajan kanssa sijaa kahdeksan. Koska täysi pelioikeus oli tarjolla vaan 11 parhaalle, oli edessä kuuden pelaajan uusinta, jonka Perttilän ratkaisi edukseen tekemällä birdien heti play offin ensimmäiselle väylälle. – Olihan tämä kauden viimeinen kierros mukava päättää näin onnistuneesti, summasi toisen kerran peräkkäin uusintaan joutunut Perttilä. – Tavoitteena kilpailuun lähdettäessä oli saada pelioikeus ensi kaudelle ja tavoite täyttyi, joten eihän tässä voi olla muuta kuin tyytyväinen, totesi Perttilä iloisena. – Tiesin, että tulen viimeisenä päivänä nousemaan tuloslistalla lähelle tuota 11:tta sijaa, mutta ehkä näin kovaan kipuamiseen en oikein jaksanut uskoa, jatkoi Hollolassa asuva Perttilä. – Vaikka tuloksellisesti kierros edellisiä parempi, en lyönyt palloa tänään niin hyvin kuin aiempina päivinä, paljasti Perttilä. Takaa-ajoon lahtelaisen sen sijaan siivitti hyvä lähipeli. – Sain upotettua tänään muutaman tärkeän birdien sekä pari pitkää par puttia, kertasi kierroksellaan ainoastaan 28 kertaa putteriaan käyttänyt Perttilä. Ammattilaisviheriölle katseensa suunnanneen Perttilän seuraava kilpailu on kuukauden päästä, Thaimaassa pelattavat Aasian Tourin karsinnat. – Sinne on tarkoitus lähteä, mutta nyt käydään valmentajan kanssa läpi kulunut kausi ja keskitytään lihaskunnon ylläpitoon, paljastaa Perttilä suunnitelmiaan. Mailat Perttilä lupaa laittaa kuukaudeksi nurkkaan. – Ne kaivetaan esiin vasta lähempänä karsintoja.

Telia Tourin karsinnat

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje