16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ian Woosnam kärjen tuntumassa Walesin avoimissa

Vielä kerran Ian Woosnam? Walesin pikkujätti on voittanut lyöntipelikisan viimeksi kesällä 1997. © Getty Images

Walesin avoimet pelataan Celtic Manorin lyhyellä Roman Road (6155m ) kentällä ensimmäistä kertaa. Kisan kärjessä on kuusi miestä tuloksella 63, näiden joukossa mm. Miquel-Angel Jimenez. Kotiyleisön katseet kohdistuvat loppuviikolla Ian Woosnamiin. 47-vuotias Woosie on voittanut ET:lla 29 kertaa, näistä viimeisin on lähes kahdeksan vuoden takaa. Vielä vuonna 2001 Woosie olisi sijoittunut Openissa kakkoseksi jollei olisi saanut kahta penaltia ylimääräisestä mailasta bägissään. Samana syksynä hän voitti myös Wentworthin reikäpelimestaruuden, finaalissa kaatui Padraig Harrington. Ryder Cup kippari on päässyt hyvällä prosentilla jatkoon kauden kisoissaan, viimeviikolla hän oli 22:s Wentworthissa kivikovassa seurassa. Torstaina Woosnam pelasi 64, viisi alle tekemättä yhtään bogeyta. Mikko Ilonen puolestaan aloitti kierroksensa kolmella bogeylla. Hän nousi shokkialusta kahdella birdiellä, viimeiset kahdeksan reikää menivät murheellisesti viisi yli ja sijaluku on 152:s. Perjantaina Ilosen vie jatkoon vain täydellinen onnistuminen. 63 riittänee, käytännössä toisena päivänä Ilonen voi rakennella virettään maanantaina pelattaviin US Openin karsintoihin. Roman Road oli vaikea myös monille nimimiehille. David Howell (71), Colin Montgomerie (+2), Stephen Dodd (+2) sekä Nick Faldo (+3) joutuvat parantamaan paljon päästäkseen viikonlopun rahanjakokierroksille.

Leaderboard, Wales

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje