26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ian Poulterille kauden toinen voitto Tanskassa

Ian Poulter sihtaili uransa viidenteen voittoon © Getty Images

Ian Poulterissa on karismaa ja voittajan ominaisuuksia. 27-vuotias englantilainen on voittanut kaikilla neljällä ET:n kaudellaan vähintään yhden kisan. Vastaavaa näyttöä saadaan hakea muilta kauas taaksepäin, eikä Poulter varmasti ole tuhlannut parasta ruutiaan. Tanskassa kirjoihin merkittiin kauden toinen ykköstila. Nordic Openia, Tanskan ensimmäistä ET:n kisaa synnyteltiin vuosikausia. Nyt kun kisa on takana, voidaan todeta, että kilpailu onnistui yli odotusten. Tanskalaisten mielenkiintoa piti yllä viimeiseen päivään asti kotikentällään pelannut Sören Hansen joka johti ennen sunnuntaita yhdessä Colin Montgomerien kanssa. Kärjessä oli tasaista, viimeisen kierroksen alkupuoliskolla johtopaikka vaihteli tiuhaan. Toisella puoliskolla Ian Poulter otti tahtipuikon käsiinsä eikä siitä enää luopunut vaikkei viidellä viimeisellä reiällä onnistunutkaan birdien teossa. Poulterin kauden toinen ja uran viides voitto varmistui tuloksella 22 alle, Colin Montgomeriella oli viimeisellä mahdollisuus tulla tasoihin, mutta hän ei onnistunut tekemään ”helpolla” par-viitosella birdietä. -Mahtava kilpailu ja upea yleisö. En olisi voinut kuvitella että Tanskassa on golfkisassa näin paljon väkeä. Löin paljon loistavia lyöntejä, jonkun huononkin, mutta nyt lento USA:han PGA:n mestaruuskilpailuihin sujuu mukavissa merkeissä. Odotan siltäkin kisalta hyvin paljon, Poulter sanoi kisan jälkeen. Colin Montgomerien uran 26:s kakkostila oli kuitenkin askel eteenpäin, voittoihin vievä vire on ollut hakusessa. -Tämän jälkeen on helpompi lähteä PGA:han vaikkei voittoa tullutkaan. Kaksi bogeyta viimeisellä oli liikaa, olen kuitenkin luottavainen ennen kauden viimeistä Majoria, skotti kertoi. Monty on sijoittunut PGA:ssa vuonna 1995 kakkoseksi, tuolloin hän hävisi uusinnassa Steve Elkingtonille. Sören Hansen oli parhaana tanskalaisena kolmas, Thomas Björn menetti mahdollisuutensa kolmantena päivänä huonoon lähipeliin, sunnuntaina hän nousi 13:ksi. Ruotsalaisista Mårten Olander ja Patrik Sjöland jakoivat kahdeksatta sijaa, Norjan Henrik Björnstad oli 13:s. Ernie Elsin isännöimällä rahalistalla Poulter nousi viidenneksi. Colin Montgomerie hyppäsi hänkin 13 sijaa 22:ksi, kisassa karsiutunut Mikko Iloneon on nyt 85:s.

Volvo order of Merit

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje