16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Helsinki taisteluun liikkumattomuutta vastaan – Pormestari Vapaavuori Golflehdessä: ”Vastauksia voi löytyä myös golfkentältä”

"Golfissa luonnossa liikkuminen tulee ikään kuin sivutuotteena", Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoo.

Golfilla voi olla asenteiden ja elämäntapojen muuttamisessa selvä rooli, vaikkei se voikaan yksinään ratkaista liikkumattomuuden ongelmia.

Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina pidetyssä kokouksessaan käynnistää 57 toimenpiteen ohjelman liikkumattomuutta vastaan. Liikkumattomuuden vastainen taistelu nostettiin kaupunkistrategiassa yhdeksi Helsingin kärkihankkeista.

Kaupungin mukaan liikkumattomuus on aikamme suurin ja vaietuin haaste ongelman mittaluokkaan suhteutettuna.

”Kyse on mullistavasta ohjelmasta, joka hakee liikkumattomuuteen ratkaisuja aivan uudesta tulokulmasta, systemaattisella ja kokonaisvaltaisella tavalla. Tartumme rohkeasti haasteeseen, jonka ratkaisussa kukaan muu ei ole aikaisemmin onnistunut”, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori sanoo.

Vapaavuori nosti liikkumattomuuden ongelman esiin myös viime viikon keskiviikkona ilmestyneen marraskuun Golflehden kansijutussa. Hänen mukaansa liian usein oletetaan, että vastaukset liikkumattomuuden aiheuttamiin ongelmiin löytyvät urheilun parista ja että reaktiona liikkumattomuuteen ihmisten pitäisi mennä mukana johonkin urheiluseuraan.

”Mutta kyse ei ole siitä. Tulisi puhua vähemmän urheilusta ja enemmän arki- ja hyötyliikunnasta. Vastaukset löytyvät ennemmin kävelystä, pyöräilystä, metsissä samoilusta – tai vaikka golfinpeluusta”, Vapaavuori totesi Golflehdessä.

Golf ei voi Vapaavuoren mukaan liikkumattomuuden ongelmaa yksinään millään ratkaista, eikä sen Vapaavuoren mukaan pidä siihen pyrkiäkään, mutta golfilla voi olla asenteiden ja elämäntapojen muuttamisessa selvä rooli.

”Golf on liikuntamuoto, jossa liikuntaa tulee harrastettua huomaamattaan. Golfkentälle mennään varsinaisesti sen vuoksi, että golf on niin koukuttava peli”, Vapaavuori sanoi.

Helsingin kaupungin liikkumisohjelman tavoitteena on, että yhä useampi kaupunkilainen liikkuisi terveytensä kannalta riittävästi. Ohjelmalla ei haluta patistaa tai painostaa, vaan tuoda arkiliikuntaa positiivisella tavalla esille.

”Yksinkertaistetusti päämäärämme on, että terveydelle haitallinen liiallinen istuminen vähenee ja liikkuminen eri muodoissaan lisääntyy. Liikkuminen on yksi tärkeimmistä keinoista parantaa elämänlaatua, terveyttä, työkykyä sekä jaksamista arjessa”, liikkumisohjelman projektipäällikkö Minna Paajanen korostaa.

Liikkumisohjelma konkretisoituu kaupunkilaisille lähes 60 toimenpiteellä, joiden avulla kaupunkiympäristöä sekä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, vanhuspalveluiden ja työyhteisöjen toimintaa kehitetään liikkumiseen kannustavaksi.

Liikkumisohjelmaa toteutetaan valtuustokaudella 2017‒2021, jonka aikana liikkumisen edistämisen tavoitteet ja toimenpiteet sulautetaan pysyväksi osaksi kaupungin toimintaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje