Hale Irwinille ykköstila Minnesotassa - Golfpiste.com

10.2.–17.2. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Hale Irwinille ykköstila Minnesotassa

Hale Irwin juhli jo 35:n kerran Senior Tourilla © Getty Images

Vuodet eivät tunnu vaikuttavan Hale Irwiniin. Hän on Senior Tourin ylivoimainen kuningas vaikka aina välillä joku tulokas hetkellisesti sotkeekin kuvioita. Irwin on sijoittunut avauskisaansa lukuunottamatta kaikissa muissa 18:ssa kilpailussa 12:n joukkkoon. Sunnuntaina hän pelasi Minnesotassa ja hallitsi 3M Championshipin päätöstapahtumia vakuuttavaan tapaan. Uran 35:s voitto tuotti noin 250.000 dollaria, samalla Irwin nousi jo kuudennen kerran peräkkäin vuosiansioissa yli kahden miljoonan taalan. Edellisestä ykköstilasta oli toki aikaa jo viisi kuukautta, kesällä Irwin on kahdesti saanut kärsiä tappion uusinnassa. Nyt kolminkertainen US Openin ykkönen ei jättänyt kenellekään mahdollisuuksia, vaan voitti vakuuttavaan tyyliin tuloksella 12 alle parin kolmen lyönnin erolla seuraaviin. Hale Irwin ei ole pelannut yhdessäkään kilpailussaan tälläkaudella yli parin! Kolmen miljoonan dollarin raja saattaa hyvinkin rikkoontua syksyn edetessä, kilpailuja on vielä jäljellä.

3M Championships, tulokset

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje