Kolminkertainen US Openin ykkönen Hale Irwin menee historian kirjoihin ikimuistoisella ykköstilallaan US Openissa vuonna 1990, jolloin hän oli kisan paras 45-vuotiaana. Harvapa olisi tuolloin uskonut, että vielä 13 vuotta myöhemmin Irwinin voittojen määrä on kasvanut yli 40:lla, näistä 38 on virallisia Champions Tourin ykkötiloja. Irwin on vuosikausia ollut 50-vuotiaiden sarjan kärkinimi, hän on voittanut rahalistan useasti ja sijoittunut poikkeuksetta kolmen joukkoon. Kuluvalla kaudella teräsvaari on sairastellut ja esitykset ovat olleet kesän aikana tavallista puhdittomampia. Ennen viikonloppua Irwin oli voittanut vain yhden 19:sta kilpailustaan ja ”vajonnut” rahalistalla 11:ksi. Hawaiilla pidetty kisa tuplasi voittomäärän kaudella ja nosti Irwinin varteenotettavaksi kandidaatiksi kun Tourin kuningas seuraavien kahden kisan jälkeen nimetään. Irwin lähti viimeiselle kierrokselle kolmannelta sijalta, hän teki seitsemällä ensimmäisellä reiällä neljä birdietä ja nousi lopulta ohi Tom Kiten uransa 38:een voittoon. Rahalistan kärkiniminä ennen kahta viimeistä kisaa ovat Bruce Lietzke sekä Tom Watson.
Hale Irwin on edelleen kova luu Champions Tourilla © Getty Images