Annika Sörenstam on ruotsalaisen golfin tunnetuin suurlähettiläs, joka on jättänyt ensimmäistä Majoriaan tavoittelevat miehet varjoonsa. 31-vuotiaana hän on ehkä uransa parhaassa vireessä, ja ”vain” kolme Majoria saalistanut Sörenstam lähtee viikonloppuna pelattavaan ensimmäiseen Majoriin, Nabisco Championshipiin puolustamaan viimevuotista ykköstilaansa. Viikonloppuna Sörenstam jäi heikon (72) avauskierroksen jälkeen seitsemänneksi. Kauden aiemmissa kisoissaan hän on voittanut kahdesti ja ollut kerran toinen. Ensimmäinen voitoista tuli Australiassa jossa Karrie Webb kukistui uusinnan jälkeen. Naisten palkintopotit ovat huomattavasti pienempiä verrattuna jopa senioreihin. Vuodesta 1993 LPGA Touria kiertänyt Sörenstam on voittanut yhteensä 32 kisaa ja ansainnut noin 8,5 miljoonaa taalaa. Mikäli vire jatkuu nähdynlaisena, voi ruotsalainen vielä tämän kauden aikana ylittää uransa kokonaisansioissa kymmenen miljoonan rajan.
Hale Irwin murhaava par-5:lla
Elämä Senior Tourilla olisi Sörenstamillekin vastaavalla menestyksellä tuottoisampaa. Hale Irwin on kiertänyt 50-vuotiaiden Touria kesäkuusta 1995, voittanut 34 kertaa ja ansainnut lähes 14,8 miljoonaa dollaria. Irwinin tahti ei vielä 56-vuotiaanaakaan osoita laantumisen merkkejä. Kauden kuudesta virallisesta kisastaan hän on voittanut kaksi, ollut kahdesti toinen, viides, sekä avauskisassa 24.s. Riihikuivaa on tilille lähetetty noin 800.000 taalaa.Lisäksi Skins Gamesista Irwin kuittasi 450.000 dollaria. Irwin on aina tunnettu tarkoista rautalyönnneistään. Vaikkei koripalloa ja aitajuoksua nuorena harrastanut Irwin olekaan kaikkein pisimpiä draivaajia, on hän tehnyt murhaavaa tulosta par-5 reiíllä. Birdieprosentti on hurja 60,3 ( 38/63). Hän on ollut tarkkana myös viheriöillä, putteja on kierrosta kohden keskimäärin 27,93. Seniorien Tourin ensimmäinen Major-kisa, The Tradition pelataan huhtikuun lopulla. Viikonloppuna Floridassa pelattavassa Emerald Coast Classicissa Irwin ei ole mukana.