16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tältä näyttää golfvuosi 2020, jonka helmet ovat Tokion olympiakisat ja Ryder Cup

Yltääkö hienon tulokaskauden pelannut Kalle Samooja vuonna 2020 ensimmäiseen voittoonsa European Tourilla? Kuva: Jukka Lämsä

Tuleva vuosi on täynnä mielenkiintoisia tapahtumia.

Golfin maailmassa vietetään tällä hetkellä ajankohdalle ominaista hiljaiseloa. Lajin parissa tavalla jos toisella toimivat vetävät vielä hetken happea ollakseen täynnä virtaa, kun uusi vuosikymmen pyörähtää käyntiin. Loimme katsauksen siihen, mitä tuleva vuosi pitää lähinnä kilpagolfin näkökulmasta sisällään.

Tammikuu

Ensimmäisenä vauhtiin päästään tuttuun tapaan Havaijilla, jossa alkaa jo tammikuun toisena päivänä viime kauden PGA Tourin kisojen voittajille tarkoitettu Tournament of Champions -turnaus. Viikkoa myöhemmin karistellaan joulun pölyjä Johannesburgissa, missä Euroopan kiertue palaa tositoimiin South African Openin merkeissä. Tähän Randpark Golf Clubilla pelattavaan kilpailuun ovat suomalaisista starttaamassa Tapio Pulkkanen ja Sami Välimäki.

ET:n vuosikymmenen avauskisaa seuraa välittömästi kauden ensimmäinen Rolex-sarjan kilpailu, Abu Dhabi HSBC Championship. Samalla viikolla Espanjan La Mangassa alkaa jahti LET:n 2020 korteista – ensiksi pelataan esikarsinnat ja niiden perään karsintafinaali. Näihin koitoksiin on ilmoittautunut yhteensä kuusi suomalaista.

Pääkiertueista myös LPGA Tourilla pelataan tammikuussa. LPGA:n kortin loppuvuodesta saanut Matilda Castren ei tiettävästi mahdu mukaan kiertueen kahteen ensimmäiseen, Floridassa pelattavaan kilpailuun, mutta saanee tulikasteensa helmikuun puolella LPGA:n tehdessä visiitin Australiaan.

Maailmanlaajuinen, kuusi käytössä olevaa järjestelmää yhdistävä tasoitusjärjestelmä, WHS, astuu niin ikään voimaan tammikuussa, Suomessa tosin vasta helmikuun puolivälin jälkeen. Muutos on perusteellinen, sillä pelaajan tasoitus lasketaan jatkossa pelaajan 20:n viimeksi pelatun tasoituskierroksen ajalta, kahdeksan parhaan kierroksen perusteella.

Matilda Castrenin odotetaan pelaavan helmikuussa ensimmäisen kilpailunsa LPGA Tourin jäsenenä. Kuva: Golfpiste

Helmikuu-huhtikuu

Challenge Tourin kauden avaus on poikkeuksellisesti jo helmikuun alussa, mistä lähtien haastajakiertueella pelataan Etelä-Afrikassa kolmen – myös Sunshine Tourin ohjelmaan kuuluvan – kilpailun suora.  Näissä kisoissa on jaossa yhteensä 840 000 dollaria ja runsaasti tärkeitä ranking-pisteitä, joten menestys helmikuun turnauksissa antaisi CT:n suomalaisille mukavasti työrauhaa varsinaisen ydinkauden käynnistyessä toukokuussa Euroopan puolella.

Helmikuun alkupuolella odotetaan myös lajin hallitsevien elinten, R&A:n ja USGA:n raporttia lyöntipituuksien vaikutuksesta kilpagolfissa. Kriitikot ovat jo pidempään ehdottaneet pallojen lento-ominaisuuksien karsimista, jotta esimerkiksi hieman vanhemmat klassikkokentät voisivat jatkossakin järjestää huipputurnauksia.

Ladies European Tourin kalenteria ei ole vielä vahvistettu, mutta LET:n ohjelmassa on kaksi helmikuun jälkipuolella Australiassa pelattavaa kilpailua. Kausi tulee olemaan LET:n osalta mielenkiintoinen, sillä kiertueen rankingin parhaille avautunee vuonna 2020 uuden yhteistyön myötä automaattinen pääsy LPGA Tourin karsintafinaaliin.

Ensimmäinen maailman koko terävimmän kärjen koolle houkutteleva WGC-sarjan kilpailu, Mexico Championship, käydään helmikuun lopulla Meksikon pääkaupungin länsipuolella Chapultepec-kentällä. Naisten major-kausi alkaa heti aprillipäivän jälkeen käynnistyvällä ANA Inspiration -turnauksella (2.−5.4.) ja pääsiäisviikolla on vuorossa Tiger Woodsin viime vuonna voittama Masters Tournament (9.−12.4.).

Huhtikuun lopulla pelataan myös Volvo China Open, jonka viimevuotista voittoa puolustaa Suomen ykköspelaaja Mikko Korhonen.

Olympiakulta on yksi Lexi Thompsonin uran suurimmista unelmista. Kuva: Gettty Images

Toukokuu-kesäkuu

Vanhalla mantereella alkaa tapahtua toukokuussa huippugolfin osalta, kun sekä European Tourin (Andalucia Masters), Challenge Tourin (Prague Challenge) että Ladies European Tourin (La Reserva de Sotogrande Invitational) sirkukset palaavat kotimaisemiinsa. Kuun puolivälin jälkeen Kalifornian San Franciscossa taistellaan Yhdysvaltain PGA:n mestaruudesta (14.−17.5.) ja kesäkuussa majoreista pelataan naisten (Houston/Texas/4.−7.6.) ja miesten (New York/18.−21.6.) U.S. Open.

Hieman ennen juhannusta vietetään Phil Mickelsonin 50-vuotispäiviä. ”Leftylle” U.S. Openin voitto merkitsisi todellista uran täyttymystä, sillä kyseessä on ainoa hänen saavutuslistaltaan puuttuva major-titteli. Mahdollinen ykköstila tekisi vasurista Winged Footissa kaikkien aikojen iäkkäimmän major-voittajan.

Saatuaan 50 vuotta täyteen maailmanlistan top 50:stä ensimmäisen kerran marraskuussa sitten vuoden 1993 pudonneella Mickelsonilla on mahdollisuus osallistua heti seuraavalla viikolla Newportissa Rhode Islandilla pelattavaan U.S. Senior Openiin. Samalla viikolla käydään naisten kolmas major-kilpailu, Women’s PGA Championship (25.−28.6.).

Heinäkuu

Seuraavassa kuussa riittää isoja tapahtumia, ja sinne osuu myös kauden 2020 kotimaisen kilpagolfin kohokohta, Vierumäki Finnish Challenge, joka on palkintoarvoltaan 200 000 euron CT-kilpailu. Paria viikkoa aikaisemmin Suomen miehet (Slovakia), naiset (Espanja), pojat (Ruotsi) ja tytöt (Puola) osallistuvat eri puolilla Eurooppaa pelattaviin joukkueiden EM-kilpailuihin. Kaksi viikkoa joukkuekisojen jälkeen Kytäjällä kamppaillaan naisten henkilökohtaisista EM-mitaleista.

Heinäkuussa huippupelaajien kalentereista löytyvät merkinnät WGC:n Memphisin turnauksen, Rolex-sarjaan kuuluvan Scottish Openin (Renaissance Club), Open Championshipin (Royal St George’s/16.−19.7.) sekä Ranskassa käytävän naisten majorin Evian Championshipin (23.−26.7.) kohdalta.

Joko nyt, Phil Mickelson? Vasuri käy jahtaamaan ainoata puuttuvaa major-titteliään Winged Foot -kentällä kaksi päivää 50-vuotispäiviensä jälkeen. Kuva: Getty Images

Elokuu-syyskuu

Heinä-elokuun vaihteessa kaikkien kilpagolfin ystävien huomio kiinnittyy olympialaisiin, joissa laji on mukana neljättä kertaa. Tokion kesäkisojen ohjelmassa ensiksi on miesten turnaus (30.7.−2.8.) ja seuraavalla viikolla (5.−8.8.) Kasumigaseki Country Clubin kentällä olympiamitaleista taistelevat naiset. Suomi on saamassa Rion olympialaisten tapaan kaksi pelaajaa kumpaankin turnaukseen.

Elokuun ehdoton huipennus on PGA Tourin kauden 2019–2020 päättävä FedEx Cup -finaalisarja, joka pelataan peräkkäisinä viikkoina Massachusettsissa, Illinois’ssa ja Georgiassa. Samalla viikolla keskimmäisen finaalisarjan kilpailun, BMW Championshipin, kanssa käydään myös naisten viimeinen major-turnaus, Women’s British Open (20.−23.8.). European Tourilla tapahtuu tämän jälkeen vielä paljon. Kiertueen lippulaivaturnaus BMW PGA Championship pelataan syyskuun puolivälissä Wentworthissa, kunnes huomio kiinnittyy aina yhtä sähköiseen Ryder Cupiin (25.−27.9.).

Lokakuu-marraskuu

Pari viikkoa Yhdysvaltain Wisconsinissa pelattavan USA:n ja Euroopan välisen haasteottelun jälkeen ET:n ohjelmassa on Roomassa käytävä kauden viides Rolex-sarjan kilpailu, Italian Open. Kahtena seuraavana viikkona koetaan amatöörien kauden kansainvälinen huipennus, kun Hongkongissa pelataan sekä naisten että miesten MM-joukkueturnaukset.

Marraskuu käynnistyy Kiinan WGC-kilpailulla, ja kolme seuraavaa viikkoa vierähtää Euroopan kiertueen finaalisarjan merkeissä. Marraskuussa pelataan myös Challenge Tourin (5.–8.11.) ja LPGA Tourin (19.–22.11.) finaaliturnaukset. Isommista kiertueista tyypillisesti kunnian on saanut viimeisenä kautensa lopettaa Ladies European Tour, jonka päätöskilpailun ajankohta on vielä julkistamatta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje