16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golftähdet Woodsin johdolla ymmällään Kobe Bryantin kuolemasta

Kobe Bryantia muistoa kunnioitettiin pelaajan kotihallin Staples Centerin seinustalle ilmestyneellä kyltillä. Kuva: Getty Images

Legendaarisen koripalloilijan varhainen poismeno järkytti maailman eturivin pelaajia.

Bubba Watson kuuli yleisön joukosta tokaisun: ”Voitko uskoa tätä todeksi?” kävellessään sunnuntaina 10. reiän lyöntipaikalle San Diegossa pelatun PGA Tourin kilpailun finaalikierroksella. Seuraavalla reiällä Watsonin korviin kantautui maininta Kobe Bryantista, ja hän tiedusteli caddieltaan, mistä mahtaa olla kysymys.

Watson oli yksi harvoista pelaajista, joille selvisi kierroksen aikana, että yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä koripalloilijoista, uransa vuonna 2016 lopettanut Kobe Bryant, 41, on saanut surmansa Los Angelesin liepeillä sattuneessa helikopterionnettomuudessa.
Suurin osa Farmers Insurance Openin kilpailijoista, kuten Tiger Woods, kuulivat surullisen uutisen vasta kierroksensa jälkeen.

”En ymmärtänyt, miksi katsojat huusivat minulle takaysillä: ’Do it for Mamba’. Keskityin vain omaan tekemiseeni, sillä yleisön joukostahan kuuluu aina kaikenlaisia huutoja. Kun ’Joey’ (caddie Joe LaCava) kertoi tapahtuneesta poistuessamme 18. viheriöltä, en voinut käsittää kuulemaani”, Woods sanoi.

”Uskomatonta. Elämä on niin haavoittuvaista.”

Koko uransa Los Angeles Lakersissa pelannut Bryant saavutti vuosien varrella muun muassa viisi NBA-mestaruutta ja kaksi olympiakultaa USA:n joukkueen riveissä. Vaikka hän ei ollut innokas golfin harrastaja, se ei himmentänyt golftähtien suurta kunnioitusta parkettien taituria kohtaan.

”Hän paiski tinkimättömästi töitä ja näytti muille esimerkkiä. Todellinen seppä alallaan – aito mestari”, sanoi Rory McIlroy, joka käytti vuoden 2016 Mastersissa mamba-aiheisia Niken golfkenkiä Bryantin viimeisen NBA-ottelun kunniaksi.

Los Angelesin seudulla varttuneen Tiger Woodsin oli vaikea ymmärtää, että kaupungin ja maan merkittävimpiin urheilusankareihin kuulunut Kobe Bryant on poissa. Kuva: Getty Images

”En ole ikinä pitänyt helikoptereista. Niin järkyttävää ja surullista”, pohjoisirlantilainen jatkoi.

Ikävä uutinen järkytti erityisen voimakkaasti Tony Finauta, jolle tapahtunut toi vanhoja ikäviä asioita mieleen.

”Äitini kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 2011. Tunteet palasivat pintaan. Se kertoo samalla, miten paljon Kobe merkitsi minulle”, hän sanoi.

San Diegon kilpailun voittanut Marc Leishman juhli tuoretta menestystään hillitysti paitsi Bryantin kuoleman vuoksi, myös siksi että ajatukset olivat kotimaassa Australiassa, missä jatkuvasti roihuavat metsäpalot ovat saaneet laajaa tuhoa aikaan.

Yhden putin missaaminen ei merkitse minulle paljon tällä hetkellä.

Kakkoseksi sijoittuneelta Jon Rahmilta kysyttiin, miten paljon paikan uusintaan mahdollistaneen eagle-putin missaaminen jäi häntä harmittamaan.

”Minun ajatukseni ovat Kobe Bryantissa ja kaikissa muissa onnettomuushelikopterissa olleissa ihmisissä. Yhden putin missaaminen ei merkitse minulle paljon tällä hetkellä. Maailmassa on muutenkin kaikenlaisia ongelmia, jotka ovat tärkeämpiä kuin se että puttaanko pallon reikään, vai en”, Rahm totesi.

”Kobe oli kuin itse valo. Hän sai ympärillään olevat ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi. Tämä osoittaa, ettei mikään ole elämää suurempaa. Mitä vain voi tapahtua kenelle tahansa”, viime vuonna salamannopeasti golfin huipulle noussut Matthew Wolff kertoi.

Myös Twitter täyttyi nopeasti pelaajien lämpimillä viesteillä.

”Niin sydäntä särkevää. Ajatukset ovat nyt Bryantin perheessä. Urheileva maailma menetti legendan. Sanattomaksi vetää”, muun muassa Dustin Johnson tviittasi.

”Olen todella kauhuissani tästä traagisesta menetyksestä. Ajatukseni ovat Koben vaimossa ja Bryantin tyttärissä. Sydämeni itkee heidän puolestaan. Tämä on niin epäreilua”, kertoi Cristie Kerr Twitter-tilillään.

LeBron James siirtyi symbolisesti edellisenä päivänä Bryantin ohi kolmanneksi NBA:n kaikkien aikojen pistelistalla. Koripallotähden ohella onnettomuudessa kuoli hänen 13-vuotiaan tyttärensä lisäksi seitsemän muuta helikopterissa ollutta henkilöä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje