16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfseurojen nousijat ja laskijat 2013

Espoo Ringside Golf kasvatti suomalaisseuroista eniten jäsenmääräänsä kaudella 2013.

Monella osa-alueella viime vuodet hyvää työtä tehnyt Espoon Ringside Golf kasvatti tänä vuonna suomalaisista golfseuroista eniten jäsenmääräänsä. Rinkkulaisia on nyt 2007, eli 372 enemmän kuin viime vuonna.

Kun muistetaan, että Ringside Golf oli jo viime vuonna toiseksi eniten jäsenmääräänsä kasvattanut seura, voidaan todeta, että siellä tehdään asioita oikein.

”Aktiivinen toiminta, kentän kunto ja Rinkun hyvä henki näkyvät meillä jäsenmäärän kasvuna. Tarjolla on ollut paljon toimintaa ja opettajat ovat tehneet hienoa työtä järjestämällä säännöllisesti ryhmäharjoituksia, jotka ovat täyttyneet nopeasti”, toimitusjohtaja Ari Vepsä valotti Rinkun menestysreseptiä Golfpisteelle elokuussa.

Uudellamaalla myös Gumböle Golf kasvatti merkittävästi jäsenmääräänsä, 235 golfarilla. Sitäkin enemmän kasvoivat Oulun alueella edullisilla jäsenmaksuilla operoiva ja aloittelijakoulutukseen satsaava Oulujokilaakson Golf sekä Saimaan uuden kentän ja samalla koko Holiday Club -matkailuketjun seura Holiday Club Golf.

Ry-pohjaisen Espoon Golfseuran jäsenmäärä laski 113 henkilön verran. Kuva: Espoon Golfseura

Kurk Golfin jäsenmäärä laski eniten

Golfliiton keräämän tilaston mukaan jäsenmäärä laski viime vuoteen verrattuna eniten Kirkkonummen Kurk Golfissa. Laskua oli 222 jäsenen verran.

”Suuri muutos johtuu siitä, että uusimme ry:n sääntöjä eikä niin sanottuja yritysjäseniä enää ole. Vanhat säännöt sanoivat, että jos yritys hankki meiltä pelioikeuden, vähintään kolmen ja enintään kuuden henkilön piti liittyä myös jäseneksi seuraan. Nyt tämä velvoite poistettiin”, Kurk Golfin toiminnanjohtaja Andrea Blomstedt selittää jäsenmäärän laskun taustaa.

Toiseksi eniten jäsenmäärä laski ry-pohjaisessa Espoon Golfseurassa, 133 jäsenen verran. Uudellamaalla myös Keimola Golf Vantaan ja Hill Siden jäsenmäärät laskivat yli 120 jäsenen verran. Samoin kävi Kuusamon Ruka Golfissa, jonka jäsenmäärä laski 131 golfarilla.

Uuden kentän tälle kaudelle avannut Holiday Club Saimaa oli Itä-Suomen jäsenmäärätilaston valopilkku.

Uuden kentän tälle kaudelle avannut Holiday Club Saimaa oli Itä-Suomen jäsenmäärätilaston valopilkku.

Itä-Suomen ja Pohjanmaan surullinen tilanne

Vaikka viiden eniten jäseniään menettäneen seuran joukossa on neljä seuraa Uudeltamaalta, alueen yhteenlaskettu seurojen jäsenmäärä oli silti komeasti plussalla – 744 jäsenen verran.

Ehkä hieman yllättäen toiseksi eniten seurojen jäsenmäärät kasvoivat Pohjois-Suomen alueella, missä yhteenlaskettua kasvua oli 154 jäsentä. Veturina siellä oli Oulujokilaakson Golf, joka nousi nyt jäsenmäärältään alueen suurimmaksi seuraksi ohi perinteikkään Oulun Golfkerhon.

Huomattavasti surullisempi tilanne on Itä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Itä-Suomen 26 seurasta vain kahdeksalla jäsenmäärä kasvoi tai pysyi samana. Muilla jäsenmäärä laski. Yhteenlaskettu jäsenmäärän lasku Itä-Suomen seuroissa oli 430 vaikka alueella toimii jäsenistöään 275 golfarilla kasvattanut Holiday Club Golf.

Pohjanmaan 11 seurasta kolmessa jäsenmäärä kasvoi: Vaasan Golfissa 10 jäsenellä, Vörå Golfissa 4 jäsenellä ja Remson Golf Clubilla yhdellä jäsenellä. Muiden seurojen jäsenmäärä laski, eniten entisellä suurseuralla Botniagolfilla, 116 jäsenen verran. Alueen seurojen yhteenlaskettu jäsenmäärän pudotus oli peräti 510.

Golfseurojen jäsenmäärän muutokset (top 3, nousijat ja laskijat) alueittain:

Uusimaa:

Espoo Ringside Golf +372 jäsentä

Gumböle Golf +235

Kotojärvi Golf +169

Kurk Golf -222

Espoon Golfseura -133

Keimola Golf Vantaa -130

Lounais-Suomi:

Aurinko Golf +136

Kultaranta Golf +85

Wiurila Golf & CC +67

Nakkila Golf -96

Archipelagia Golf Club -72

Eckerö Golf -70

Keski-Suomi:

Aulangon Golfklubi +65

Hattula Golf +64

Lahden Golf +59

Messilä Golf -104

Ikaalisten Golf -71

Revontuli Golf -70

Itä-Suomi:

Holiday Club Golf +275

Anola Golf Club +64

Kartano Golf +38

Eerikkala Golf -120

Ylä-Savon Golfseura -81

Tiirin Golf -71

Pohjanmaa:

Vaasan Golf +10

Vörå Golf +4

Remson Golf Club +1

Botniagolf -116

Kokkolan Golf -112

Ähtärin Golf -76

Pohjois-Suomi:

Oulujokilaakson Golf +284

Oulun Golfkerho +101

Kemin Golf Klubi +61

Ruka Golf -131

Katinkulta Golf -75

St. Lake Golf Club -43

Janne Knuuti

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (13 kpl)

    Urpå says:

    Siis voi hyvää päivää.. Golfliitto haluaa golfista koko kansan suositun liikuntamuodon, ja vuonna 2013 saatiin kokonaista 39 uutta jäsentä.. ja tietysti muutama muu päälle. Ollaan reiluja ja sanotaan 100. Jotta voidaan sanoa että on koko kansan suosittu liikuntamuoto, niin sellaiset 200 000 golfaria tarvitaan lisää. Tätä tahtia siis vuonna 4000 voidaan olla lähellä tavoitetta. Todella pitkän tähtäimen suunnittelua, hatunnosto! No, eipä ruuhkat lisäänny kentillä kovin nopeasti.

    ptm says:

    Mikä on juttusi viesti? Entä johtopäätöksesi verrattuna Suomen Golfin Strategiaan 2010 – 2020?

    pauli says:

    Asialla on myös toinen puoli osakkeet puolitettin 6 pelioikeudesta 3 pelioiketeen että silleen kurkissa. Tuntuu samalta kuin ostais kolmion espoosta mutta saat yksiön kirkkonummelta.

    Janne Knuuti says:

    Jutun yksinkertainen viesti on kertoa nämä seura- ja aluekohtaiset jäsenmäärät, jotka eivät ymmärtääkseni ole tällä(kään) laajuudella olleet muualla esillä. Analysoidaan numeroiden kertomaa tarkemmin tuonnempana.

    Jokke says:

    Minä, ja varmasti muutama muukin vanha rinkkulainen, äänestin jaloillani jo vuosi sitten Rinkun holtittomasti kasvaneen jäsenmäärän vuoksi. Ei olisi ihme, jos taas tänä vuonna osa ahkerasti pelaavista rinkkulaisista tekisi saman ratkaisun. Rinkun nykyisellä pelaajamäärällä vaaditaan röyhkeyttä ja arpaonnea peliajan saadakseen. Rinkun huippukuntoa hehkuttavien kannattaisi vierailla vaikkapa Masterisaa tai Hirsalassa, niin selviäisi millainen huippukuntoinen kenttä oikeasti on.

    Kimmo Mäkinen says:

    Joo ei tossa Rinkun jäsenhaalinnassa suht paljon pelaavan näkövinkkelistä katsottuna mitään hehkutettavaa ole kuin korkeintaan kasöörilla. Jos viikkoa etukäteen pitää tietää millon haluu pelata, niin jokin on pahasti pielessä. Onneksi on valinnan varaa.

    Grenouille says:

    ”Asialla on myös toinen puoli osakkeet puolitettin 6 pelioikeudesta 3 pelioiketeen että silleen kurkissa. Tuntuu samalta kuin ostais kolmion espoosta mutta saat yksiön kirkkonummelta.” Ei vain tunnu vaan se ”hatuttaa”. Kurk on myynyt ja markkinoinut osakkeitaan vuosikausia joko 6 nimetyllä pelioikeudella tai nimeämättömin pelioikeuksin. Erikoisen yhtiöjärjestyksen pohjalta hallitus poisti nimeämättömät pelioikeudet ja puolitti pelioikeudet tuosta vain. Kurk haluaa kuulemma profiloitua ns. paremmaksi kentäksi, jossa jäsenillä on enemmän tilaa. B-osakkeiden arvo putosi nollaan kun niillä vielä viime syksynä oli jotain arvoa. Eräät osakkaatovat verranneet tilannetta siihen, että ostaisi auton ja jonkin ajan kuluttua myyjä ilmoittaakin, että itse asiassa moottori, vaihdelaatikko ja voimansiirto eivät kuulukaan kauppaan.

    Ihme says:

    Mikä ihme syy on hehkuttaa Rinkun kasvua 2007 jäseneen? Mihin ihmeeseen ne pelaajat mahtuvat 18-reiän kentälle? Ja mistä tiedät, mitä suunnitelmia muut kentät ovat tehneet esim. olla lisäämättä jäsenään?

    Toveri says:

    Yli 2000 henkeä ei sovi 18-reiän kentälle, kysymys on rahastamisesta. Klubin henki on harhaa, 50-100 henkeä muodostavat klikin, joka halaiiee ja pussaa toisiaan. Lisäksi tämä sama porukka järjestää prime time aikoina tyhmiä yhteislähtökisojaan, syövät huonoa ruokaa ja kehuvat toinen toisiaan. Huh huh, mitä meininkiä. Ensi vuonna ei Rinkussa, vaan toisaalla. Onneksi eteläisessä Suomessa on myös golfkenttiä heinäpeltojen sijaan.

    Jukka says:

    Ehkä hieman yllättäen toiseksi eniten seurojen jäsenmäärät kasvoivat Pohjois-Suomen alueella, missä yhteenlaskettua kasvua oli 154 jäsentä. Veturina siellä oli Oulujokilaakson Golf, joka nousi nyt jäsenmäärältään alueen suurimmaksi seuraksi ohi perinteikkään Oulun Golfkerhon. Paljonko Oulujokilaakson Golfissa on jäseniä..kontra Oulun Golfkerhossa..tai muissa jo olevissa seuroissa :: Ei taida riittää esim KLG:n yli 1 200 jäsenen edelle ?

    ptm says:

    Olet oikeassa, jokainen mittari kertoo sen mitä se mittaa. Oleellista on lukijalle tai vaikka hallitukselle !”mitä arvoa sillä on” juuri hänelle.

    Kim says:

    Rinkussa on päällä täysi rahastamisen meininki. Yritystapahtumia ja kaikenmaailman kissanristiäisiä myydään vaikka joka vuorokauden tunnille, viikonlopuillekin. Pelioikeuksia myydään vaikka väkisin, mutta vuokraajat ja osakkeenomistajat jäävät jatkuvasti nuolemaan näppejään yrittäessään varata lähtöjä. Tänäkin vuonna oli useampi yhteislähtökisa, jolloin koko kenttä oli koko päivän muilta suljettu. Rinkun kuntoa hehkuttavat samat jampat jatkuvasti, jotka näkevät ruuhkaisuuden vain ”positiivisena ongelmana”. Rinkku on hyvässä Rinkkukunnossa, mutta kaukana oikeasti timangikuntoisista kentistä. Hallitusta jos joku erehtyy lähestymään näistä aiheista, niin älämölöö on valmis. Itse en syydä enää €urokaan rahaa vastikkeisiin kyseiseen laitokseen, vaan pelaan jatkossa ruuhkattomilla kentillä.

    Jorma Tuomainen says:

    Janne otsikon alla keskisuomi ei ollut yhtään keskisuomen kentää. Niitä ovat esim. Laukaa,muurame ,jyväsgolf,himos ja myös revontuli.