Golfravintolakokkien Suomen mestaruus ratkaistiin Kultarannassa - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfravintolakokkien Suomen mestaruus ratkaistiin Kultarannassa

Suomen mestarin pääruoka: Tartar-hampurilainen, sellerifrites ja tryffelihollandaise.

Suomen ensimmäiset golfravintoloiden kokkien SM-kilpailut järjestettiin lauantaina Kultarannassa Naantalissa.

Kisaajat valmistivat kolmen ruokalajin menun; alkuruoaksi keiton, pääruoaksi hampurilaisen tai club sandwichin sekä jälkiruoaksi jäätelön tai sorbetin ympärille rakennetun herkun. Annosten tuli olla sellaisia, että ne on mahdollista toteuttaa omassa golfravintolassa sellaisenaan.

Arvovaltaiseen tuomaristoon kuuluivat Bocuse d’Or -joukkuejohtaja Marko Laine, Michelin-kokki Markus Aremo sekä isäntäväkeä edustava, Kultaranta Resortin strategiajohtaja J-P Rautamaa.

”Vaikka kilpailun kärki oli tasainen, voittajasta olimme yksimielisiä”, ylisti Laine.

”Master Golfin Riku Saarikoski loihti tasapainoisimmat ja innovatiivisimmat annokset. Hänen jälkiruokansa oli kisojen paras annos”, Laine jatkoi.

Suomen mestari Riku Saarikoski

Suomen mestari Riku Saarikoski

Mastersin ravintolatoiminnasta on vastannut vuoden alusta lähtien Lumo Palvelut. Lumo Palveluihin kuuluu, nyt liittyvän Bodomin Kartanon lisäksi, Siuntiossa sijaitseva Villa Störsvik, sekä Pickalan Klubi Ravintola, jonka palvelusta ja kehityksestä yritys on vastannut vuodesta 2011

Tulevalla kaudelle masterlaisia hemmotellaan purjo-puikulaperunakeitolla, jota säväyttävät valkosuklaa, hiilipurjo sekä mäti. Pääruoan tartar-hampurilainen maustetaan dijon-sinapilla ja chilillä perinteisten sipulin ja kapristen lisäksi. Annoksen lisukkeen ’ranskalaiset’ valmistuvat selleristä. Ja tämän komeuden kruunaa uppomuna.

Riku Saarikoski on ehtinyt toimia golfravintolassa vasta muutaman viikon ennen voittoaan. Saarikosken voiton mahdollinen hämmennys hälvenee, kun selviää, millainen tekijä hän jo on omalla alallaan. Riku on toiminut keittiömestarina nimekkäissä helsinkiläisissä ravintoloissa kuten Töölönrannassa, Sassossa ja Yumessa.

Saarikoski iloitsi voitostaan mutta harmitteli, ettei hän vielä ole tavannut ensimmäisiäkään golfaavia asiakkaita, joiden toiveiden perusteella ryhtyä rakentamaan tuotteita.

Kultarannan upeissa puitteissa järjestetyn kisan hopealle ylsi Linna Golfin Harri Mäntynen ja pronssille Peuramaan Robin Väätäinen.

Idean isä, J-P Rautamaa lupaa golfravintoloiden kokkien SM-kisoille jatkoa.

Säpinää työmaalla.

Säpinää työmaalla.

”Haluamme kannustaa golfravintoloita kehittämään tuotteitaan ja tätä kautta paremmin sitouttamaan golffareita ravintola-asiakkaiksi. Kisan avulla pyrimme lisäämään golfravintoloiden tunnettuutta sekä madaltamaan kenttien lähitienoon muun asiakaskunnan kynnystä omaksua myös nämä ravintolat vaihtoehdoikseen.”

Rautamaan mukaan kilpailu tullaan jatkossa laajentamaan useampipäiväiseksi vielä runsaammalla golfravintolaedustuksella.

Teksti ja kuvat: Anja Luomi & Kjell Paul

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)