16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Golfpiste seuraa: ”Davis ja Goljat” karussa The American Expressissä

Golfpiste.com:in uusi seuranta-artikkeli kertoo golfin lyhytuutiset nopeasti.

22.01.2023 12:10

Ennätysmies laittaa Jon Rahmille lujasti hanttiin PGA Tourilla

PGA Tourin 72 reiän eagle-ennätystä perjantaina sivunnut Davis Thompson näyttää tarjoavan Jon Rahmille kovan vastuksen Kalifornian La Quintassa käytävässä turnauksessa.

Parivaljakko on The American Express -kilpailussa päätöspäivän alla tasatilanteessa -23. Sommitelma enteilee Rahmin ja Thompsonin kaksintaistelua, sillä eroa kolmatta sijaa jakaviin J.T. Postoniin ja Christiaan Bezuidenhoutiin on neljä lyöntiä.

Rahm on voittanut urallaan 16 turnausta pääkiertueilla. Ensimmäistä täyttä kauttaan PGA Tourilla pelaavalla Thompsonilla voittotili on vielä avaamatta.

The American Express on kolmen kentän kilpailu, jonka kaksi viimeistä kierrosta pelataan PGA West -golfkeskuksen Stadium Coursella.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

20.01.2023 08:35

Suomalaisten loppukiri jäi piippuun Avondale Amateurissa Australiassa

Henni Mustonen (+10) oli paras suomalainen Australiassa Sydneyn seudulla käydyssä amatöörikilpailussa.

Tahkon Golfseuraa edustava pelaaja esitti kahtena edellisenä päivänä (73–69) nousujohteisia otteita, mutta joutui tyytymään päätöspäivänä tulokseen 77. Hän menetti tuloslistalla perjantaina yhden sijan ollen kuitenkin mukavasti 12:s. Matkaa top 10:een jäi kolme lyöntiä.

Viime viikon kisassa edukseen esiintynyt Katri Bakker karsiutui. Turnauksen voitti ylivoimaisesti Australian Claire Shin (-7). Shin oli ainoa, jonka tulos alitti kilpailussa parin.

Miesten kilpailussa Jaapo Jämsä (+10) pelasi päätöskierroksella tuloksen 74 sijoittuen 47:nneksi. Kisan ykkönen oli Jeffrey Guan, joka takoi tulokseksi hulppeat 15 alle parin.

Tyko Tuohimaa ei selviytynyt kahdelle viimeiselle kierrokselle.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

20.01.2023 08:33

Parin alittava kierros ei riitä PGA Tourin kilpailussa sadan parhaan joukkoon

Kalifornian La Quintassa käynnistyneen The American Express -turnauksen avauskierroksella paineltiin hurjaa tahtia. Peräti 84 kilpailijaa pelasi par 72 -kentillä kuutosella alkavan tuloksen, eikä parin alittava tulos riitä top-sataseen.

Kovinta tahtia piti yllä La Quinta Country Clubilla urakkansa aloittanut Davis Thompson, joka iski tuloksen 62 (-10). Viime kaudella Korn Ferry Tourilla pelannut Thompson oli kierrostaan etuysin jälkeen peräti kahdeksan alle, mutta toinen kenttäpuolisko sujui hieman rauhallisemmin.

Kakkossijaa jakavat viisi pelaajaa – joukossaan Jon Rahm – ovat kahden lyönnin päässä Thompsonista.

Turnauksen kaksi muuta kenttää ovat PGA Westin Stadium Course sekä Nicklaus Tournament Course.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

19.01.2023 08:32

Henni Mustonen nousi hyviin asemiin ennen päätöskierrosta

Jaapo Jämsä on ennen päätöskierrosta jaetulla 48. sijalla Australiassa pelattavassa Avondale Medal -kilpailussa. Jämsä, +7 (79–68–73) on jäänyt kärjestä 21 lyöntiä. Tyko Tuohimaa karsiutui jatkokierroksilta.

Naisten kilpailussa, Avondale Bowl, Henni Mustonen nousi kolmantena pelipäivänä hienosti jaetulle 11:nnelle sijalle. Mustonen, +5 (79–73–69) pelasi parhaan kierroksensa torstaina ja pääsee jahtaamaan kymppisakin sijoitusta tosissaan. Eroa kärkeen on 12 lyöntiä. Katri Bakker karsiutui kahden kierroksen jälkeen.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

19.01.2023 08:32

Janne Kasken AT-karsinta päättyi pettymykseen

Janne Kasken vire ei riittänyt viemään häntä jatkoon Asian Tourin karsintafinaalissa. Kasken (75–73) yhteistulos +6 jäi viisi lyöntiä cut-rajasta. Jatkoon etenee 140 parasta.

Kisan toinen cut on neljän kierroksen jälkeen. Jatkoon pääsee 70 parasta. Lopulta kortin saa viidennen kierroksen päätteeksi 35 parasta.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

18.01.2023 13:00

Janne Kaskella tahmea startti Asian Tourin karsintafinaalissa

Asian Tourin viiden kierroksen mittainen karsintafinaali käynnistyi tänään Thaimaan Bangkokissa Lake View Resortin kentällä. Mukana on yli 230 pelaajaa. Ensimmäinen cut on kahden kierroksen jälkeen, ja jatkoon pääsee 140 parasta. Toinen cut on neljän kierroksen jälkeen, ja jatkajien määrä leikkautuu 70:ään.

Janne Kaske jakaa ensimmäisen kierroksensa jälkeen sijaa 203 tuloksella +4. Eroa viimeiselle kierrokselle etenevien 70 parhaan joukkoon on jo kuusi lyöntiä.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

18.01.2023 11:01

Jaapo Jämsä ja Henni Mustonen etenivät jatkoon Uudessa-Seelannissa

Suomalaisamatöörit jatkavat kisaputkeaan tällä viikolla Australiassa pelattavissa Avondale Medal ja Avondale Bowl -kilpailuilla. Ensinmainittu on miesten, jälkimmäinen naisten kisa.

Jaapo Jämsä (+5) selvitti miesten kilpailussa itsensä mukaan viimeiselle kierrokselle, Tyko Tuohimaan (+11) kisa jäi kaksipäiväiseksi. Jämsänkin menestysmahdollisuudet ovat ohuet, sillä eroa kärkeen on jo 14 lyöntiä.

Naisten kilpailussa Henni Mustonen (+8) eteni jatkokierroksille. Eroa kärkeen on 10 lyöntiä. Viime viikolla hyvin pelanneen Katri Bakkerin (+12) veto ei tällä kertaa oikeuttanut jatkokierroksille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje