Golfpiste seuraa: Suomalaiset jahtaavat Challenge Tourilla tärkeitä lisäpisteitä - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

Oliver Lindellin kausi CT:llä etenee tavoitteiden mukaisesti. Kuva: Getty Images

Ajankohtaista

Golfpiste seuraa: Suomalaiset jahtaavat Challenge Tourilla tärkeitä lisäpisteitä

23.09.2024 02:41

Matilda Castren 56:s Kroger Queen City Championshipissä

Matilda Castren pelasi toisen peräkkäisen 72 lyönnin kierroksen Mainevillessä Ohiossa käydyssä LPGA-kiertueen kilpailussa. Hän päätyi Kroger Queen City Championshipissä kokonaistulokseen 284 (-4), jolla heltisi jaettu 56. sija.

Castrenin esityksissä on ollut hienoisia piristymisen merkkejä, sillä hän eteni Ohiossa kolmannen kerran peräkkäin jatkokierroksille. Näin oli käynyt edellisen kerran lähes vuosi sitten.

Turnauksen ykköseksi venyi Pariisin olympiakultamitalisti Lydia Ko (-23). Uusiseelantilainen iski sunnuntaina kilpailun kovimman tuloksen, 63, ja karkasi viiden lyönnin voittoon ennen Thaimaan Jeeno Thitikulia. Sveitsin Albane Valenzuela (-13) jakoi parhaana eurooppalaisena seitsemännen sijan.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

22.09.2024 08:50

Matilda Castrenilta Ohion kisassa par-tulos

Matilda Castren pelasi Ohiossa meneillään olevan Kroger Queen City Championshipin kolmannella kierroksella tuloksen 72. Hän menetti hieman asemiaan, ja lähtee kilpailun päätöspäivään jaetulta 47. sijalta.

Vaisua kautta pelaavan Castrenin otteissa on ollut syksyn tullen piristymisen merkkejä, sillä hän pelaa kolmatta kertaa peräkkäin LPGA-turnauksen jatkokierroksilla.

Kilpailun kärjessä jatkaa Jeeno Thitikul (-16). Thaimaalaisella on kahden lyönnin etumatka Uuden-Seelannin Lydia Kohon.

Castren pelaa sunnuntain kierroksella Irlannin Leona Maguiren ja Kiinan Xiaowen Yinin kanssa. Kolmikon lähtöaika on kello 9.10 paikallista aikaa.

Euroopan joukkueen kapteeni Suzann Pettersen sai arvostelua jätettyään Maguiren sivuun viime viikolla käydyn Solheim Cupin toisen päivän peleistä. Maguire tunnetaan sinnikkäänä joukkuepelaajana ja terrierimäisenä vastustajana.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

21.09.2024 11:56

Kalle Samoojan joukkueen tie katkesi LIVin Team Championshipissä

Cleeks GC:n urakka LIV-kiertueen joukkueiden finaaliturnauksessa päättyi ensimmäiseen otteluun. Kalle Samoojan edustama nelikko kohtasi Dallasissa Stinger GC:n, joka vei kamppailun puhtaasti 3–0.

Samooja hävisi kaksinpelinsä Dean Burmesterille selvin 4/3-numeroin. Hän johti matsia kolmen reiän jälkeen, kunnes eteläafrikkalainen käänsi pelin edukseen viidennellä reiällä. Tämän jälkeen Burmester ei enää päästänyt Samoojaa uhittelemaan johtoaan.

Cleeks GC:n tappion myötä Kalle Samoojan kausi kansainvälisillä kiertueilla tuli päätökseensä. Samoojan pisteet eivät riittäneet uusimaan paikkaa LIVillä, ja hän joutuu tavoittelemaan paluuta kiertueelle joulukuun karsintakilpailussa.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

21.09.2024 08:48

Matilda Castrenille kolmas peräkkäinen jatkopaikka LPGA Tourilla

Matilda Castren (-4) käytti Mainevillessä Ohiossa pelattavan LPGA-turnaukseen 69 lyöntiä. Viisi birdieä ja kaksi bogia sisältänyt kierros saatteli hänet jatkokierroksille neljän lyönnin turvin.

Sijaa 33 jakava ylsi kiertueella kolmannen kerran peräkkäin jatkokierroksille. Näin oli käynyt edellisen kerran lokakuussa 2023. Castren on kärkeen noussutta Jeeno Thitikulia (-12) kahdeksan lyöntiä perässä. Kahdeksatta sijaa jakaviin pelaajiin matkaa on puolet vähemmän.

Myös Kiira Riihijärvi (+1) paransi peliään toisella kierroksella, mutta tulos 71 ei riittänyt jatkoon. Karsintaraja karkasi oululaislähtöiseltä pelaajalta kahden lyönnin päähän.

Kroger Queen City Championshipiä johtavalla Jeeno Thitikulilla on lyönnin etumatka toisena olevaan Lydia Kohon. Ruotsin Anna Nordqvist ja Sveitsin Albane Valenzuela (-8) jakavat parhaina eurooppalaisina kahdeksatta sijaa. Molemmat edustivat Team Europea viime viikon Solheim Cupissa.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

20.09.2024 23:47

Lindellin ja Koivun pelit jatkumassa CT:llä – Pulkkanen karsiutuu

Oliver Lindell esitti erinomaisen nousun perjantaina jatkuneessa Italian Challenge Open -kilpailussa. Hän oli kierrostaan etuysin (10–18) jälkeen yksi yli parin, mutta pelasi jälkimmäiset yhdeksän reikää kolme alle, ja sinetöi pääsynsä jatkoon. Lindell (-3) jakaa 29. sijaa, kun toinen kierros jäi osalla kesken.

Myös Kim Koivun (-1) tie on aukeamassa jatkokierroksille, mutta tärkeitä ranking-pisteitä tarvitseva Tapio Pulkkanen (+2) ei selvittänyt karsintaa, ja hänen pistepussinsa jää tällä viikolla vaille täydennystä. Roope Kakko (+4) ja Matias Honkala (+9) karsiutuivat selvemmin.

Toscanan alueella Argentario Golf Clubin kentällä pelattavaa turnausta johtaa Englannin Sam Hutsby (-11).

Ukkoskeskeytyksen pitkittämän Italian Challenge Openin toista kierrosta jatketaan lauantaina kello 8 paikallista aikaa.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

20.09.2024 07:45

PGA of America hyväksyy USA:n LIV-pelaajat Ryder Cupiin ja PGA Championshipiin

USA:n golfammattilaisten järjestö PGA of America on lisännyt LIV Golfin hyväksyttyjen kiertueiden listalle. LIV-pelaajille myönnettiin viime vuonna ”armonaikaa”, jolloin kapteeni Zach Johnsonilla oli mahdollisuus valita Brooks Koepka USA:n  Ryder Cup -joukkueeseen.

Tähän asti oli epäselvää, miten PGA of America suhtautuu jatkossa LIV-pelaajien kelpoisuuteen edustaa Yhdysvaltoja haasteottelussa. LIVin kilpailuista ei edelleenkään voi ansaita Ryder Cupin karsintapisteitä. Pelaajien on hankittava pisteensä major-kilpailuista tai toivottava kapteenin villiä korttia.

Sääntömuutoksen myötä LIVillä pelaavat järjestön entiset jäsenet ovat tästä lähtien PGA of American A-3-tason jäseniä. Jäsenyys antaa myös kelpoisuuden pelata kauden toisessa major-kilpailussa, PGA Championshipissä.

DP World Tour edellyttää Ryder Cup -kelpoisuuden säilyttämiseksi jäseniltään osallistumista kauden aikana vähintään neljään turnaukseen ja LIV-pelaajilta sakkojen maksamista rikottuaan kiertueen sääntöjä. Ainakin Tyrrell Hatton ja Jon Rahm ovat ilmoittaneet valittaneensa sakoista.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

20.09.2024 07:07

Matilda Castren LPGA:n kisassa karsintarajan oikealla puolella

Matilda Castrenin ensimmäinen kierros Ohion LPGA-turnauksessa sujui 71 lyönnillä. Yksi alle -tuloksellaan hän jakaa 52. sijaa, ja on niukasti ennustetun cut-rajan yläpuolella.

Castrenilla riitti tapahtumaa TPC River’s Bendin kentän rei’illä 5–14, joilla hän teki neljä birdieä ja neljä bogia.

Suomalainen on pelannut tällä kaudella 16 kilpailua, joista viisi on tuottanut jatkopaikan. Suunta on ollut parempaan päin, sillä neljästä edellisestä turnauksesta vain yksi on johtanut karsiutumiseen.

Kiira Riihijärvi teki kaksi birdieä kolmen ensimmäisen reiän aikana, mutta jatko oli virheiden sävyttämä. Tuloksellaan 74 (+2) hän on sijalla T103.

Kroger Queen City Championshipin kärjessä on Etelä-Afrikan Asleigh Buhai (-7). Vuoden 2022 Women’s Openin voittajalla on lyönnin johto toista sijaa jakaviin Thaimaan Jeeno (aiemmin Atthaya) Thitikuliin ja Kiinan Yan Liuhun.

Irlannin Leona Maguire ja Saksan Polly Mack (-5) ovat parhaina eurooppalaisina jaetulla neljännellä tilalla.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

19.09.2024 22:51

Oliver Lindell par-tilanteesta yötauolle

Pitkä ukkoskeskeytys sotki ensimmäisen päivän tapahtumia Toscanassa Italiassa käynnistyneessä haastajakiertueen kilpailussa. Parhaiten suomalaisista torstaina pelasi Oliver Lindell, joka on 13 reiän jälkeen par-tuloksessa. Hän jakaa 73. sijaa.

Toinen tiukasti DP World Tourin kortista tiukasti taisteleva suomalainen, Tapio Pulkkanen (T141) on 16 reiän jälkeen vaatimattomasti viisi yli parin.

Italian Challenge Openin kärjessä on Hollannin Wil Besseling (-8). Eroa toisena olevaan Englannin Sam Hutsbyyn on yksi lyönti. Molemmat ennättivät pelata kierroksensa loppuun torstaina.

Ensimmäistä kierrosta jatketaan Argentario Golf Clubin kentällä perjantaina klo 8.00 paikallista aikaa.

Lue seuraavaksi: Golfpiste seuraa: Eurooppa jäi Junior Solheim Cupissa USA:n jalkoihin

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje