16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Matias Honkalan ruuti on ollut kuivaa kauden alkumetreillä.

Ajankohtaista

Golfpiste seuraa: Woodsinkin agenttina tunnettu Mark Steinberg käänsi selkänsä Thomas Pietersille – Matias Honkala nousi jakamaan johtoa Spanish Mastersissa

Golfpiste.com:in uusi seuranta-artikkeli kertoo golfin lyhytuutiset nopeasti.

27.02.2023 19:17

Agentti hylkäsi LIV-kiertueelle lähteneen huippupelaaja Thomas Pietersin

LIV-kiertueelle vaihtaneen Thomas Pietersin ympärillä riittää kohinaa. Viime viikolla LIV Golfin kauden avauskilpailussa pelannut belgialainen sai kuulla Meksikoon saapuessaan, että pitkäaikainen agentti Mark Steinberg on luopunut yhteistyöstä hänen kanssaan.

Steinbergin tunnetuin yhteistyökumppani on lajin suurin megatähti Tiger Woods. Kukaan Steinbergin tämänhetkisistä asiakkaista ei pelaa LIV-kiertueella.

DP World Tourilla aiemmin pelannut Pieters herätti huomiota, kun hän harmitteli sosiaalisessa mediassa jääneensä ilman kutsua toissa viikolla Los Angelesissa pelattuun ”vuoden suosikkiturnaukseensa”. Pian PGA Tourin kisan jälkeen hän ilmoitti siirtyneensä LIV Golfiin. Pieters totesi tehneen ratkaisunsa jo viime vuoden puolella.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

27.02.2023 17:26

Eemil Alajärvi pelasi huippukierroksen Egyptissä

Eemil Alajärvi nousi parhaaksi suomalaiseksi Egyptissä pelattavassa satelliittikiertue Alps Tourin kilpailussa maanantaina. Alajärvi jakaa kahden pelaamansa kierroksen jälkeen kisassa 12. sijaa tuloksella -5. Maanantaina hänen kierrostuloksensa oli 67 (-5). Toinen kierros on vielä muutamalta pelaajalta kesken.

Sokhna Golf Clubilla kisansa eilen vahvasti käynnistänyt Juuso Kahlos (-3) tippui jakamaan 22. sijaa käytettyään toiseen kierrokseensa 72 (par) lyöntiä.

Red Sea Little Venice Openin johtopaikkaa pitää hallussaan tuloksella -11 Alankomaiden Davey Porsius. Kilpailu päättyy tiistaina.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

27.02.2023 15:48

Matias Honkala nousi jakamaan johtoa Spanish Mastersissa

Matias Honkala nousi jakamaan kärkipaikkaa Ecco Tourin Spanish Masters -kilpailussa Espanjan Gironassa maanantaina.

Honkala yltyi hurjaan vireeseen ja pelasi Camiral Golf & Wellness -golfkeskuksen Tour Coursella tuloksen 66 (-5). Yhteistuloksessa -8 on Honkalan lisäksi Islannin Magnus Haraldur. Kahden lyönnin päässä on kolme pelaajaa. Kilpailun ratkaiseva kolmas kierros pelataan tiistaina.

Myös Ilari Saulo onnistui Tour Coursella maanantaina mainiosti. Hän teki niin ikään tuloksen 66 (-5). Saulo jakaa sijaa 19 tuloksella -2. Saku Tuusa (-1) jakaa sijaa 26 ja Juho Kurikka karsiutui.

Honkala on käynnistänyt Ecco Tourin talvisarjan terävästi sijoittumalla toiseksi ja 15:nneksi. Tiistaina hänelle on oivallinen mahdollisuus napata voitto.

Kirjoittaja: Sami Sarpakunnas

27.02.2023 07:36

USA:n golfliitolle ensimmäinen tummaihoinen puheenjohtaja

Yhdysvaltain golfliitto USGA valitsi järjestön viikonvaihteessa Kaliforniassa pitämässään vuosikokouksessa uudeksi puheenjohtajakseen Fred Perpallin. Hän on vuonna 1894 perustetun USGA:n ensimmäinen mustaihoinen puheenjohtaja.

Perpall seuraa tehtävässä Stu Francisia, jonka kausi tulee päätökseen helmikuun viimeisenä päivänä. Tehtävä on kolmivuotinen.

Perpall on siviiliammatiltaan arkkitehti. Innokas golfin harrastaja oli puuhaamassa hallituksen jäsenenä kotiseudulleen Dallasiin viime vuosikymmenen puolivälissä valmistunutta Trinity Forest Golf Clubin kenttää.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

26.02.2023 20:49

Kahloksella hyvä startti Alps Tourin kauden avauksessa

Juuso Kahlos pelasi Egyptissä käynnistyneen Alps Tourin kilpailun ensimmäisellä kierroksella tuloksen -3. Yhdeksättä sijaa jakavalla Kahloksella on matkaa kärkeen kaksi lyöntiä.

Sokhna Golf Clubin kentällä pelattavan kauden avauskisan toinen suomalainen, Eemil Alajärvi (37:s) suoriutui sunnuntain kierroksesta par-tuloksella.

Red Sea Little Venice Openin johtopaikkaa jakavat Egyptin Issa Abou El Ela, Italian Flavio Michetti sekä Itävallan Lukas Lipold (-5). Kaksi ensin mainittua ovat amatöörien kirjoissa.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

26.02.2023 20:43

Honkala paras suomalainen Spanish Mastersin avauspäivänä

Matias Honkala aloitti suomalaisista parhaiten Camiral Golf & Wellness -golfkeskuksessa Gironassa käynnistyneen Ecco Tourin kilpailun. Hän pelasi Stadium Coursella tuloksen 69 (-3), joka oikeuttaa Spanish Mastersissa jaettuun 11. sijaan.

Suomalaisista top 20:een mahtuvat myös 16. sijaa jakavat Juho Kurikka (Tour Course) ja Saku Tuusa (Stadium Course). He ovat lyönnin Honkalaa perässä.

Spanish Mastersin kärkipaikkaa jakavat Islannin Haraldur Magnus (Stadium Course) ja Tanskan Jonas Lykke Sørensen (Tour Course). Kaksikko pelasi sunnuntaina tuloksen -6.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

26.02.2023 12:50

Castren 64:s Chonburin LPGA-kilpailussa

Matilda Castren käytti Thaimaan Chonburissa pelatun LPGA-turnauksen viimeiseen kierrokseen 73 lyöntiä. Hän päätyi Honda LPGA Thailand -kisassa kokonaistulokseen 287 (-1), jolla heltisi jaettu 64. sija.

Ehtyneet voimat veivät parhaan terän Castrenin suorituksista. Ensimmäisenä päivänä vahvasti pelannut suomalainen kärsi perjantaista lähtien ruokamyrkytyksestä, jonka vuoksi hän joutui käymään sairaalassa tiputuksessa.

Kauden toisen LPGA Tourin kilpailun voitti vauhdilla huipulle noussut Lilia Vu (-22). Kisaa reilusti LPGA-debyytissään ennen päätöspäivää johtanut Thaimaan Natthakritta Vongtaveelap hävisi yhdysvaltalaiselle lyönnillä.

Ykköstila oli 25-vuotiaalle Vulle ensimmäinen pääkiertueella. Viikko sitten kolmanneksi Saudi-Arabian LET-kilpailussa sijoittunut pelaaja nousee kolkuttelemaan maailmanlistan seuraavassa päivityksessä paikkaa top 20:een.

Ruotsin Maja Stark ja Ranskan Celine Boutier (-17) jakoivat parhaina eurooppalaisina neljännen sijan.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

26.02.2023 09:06

Chris Kirk yrittää katkaista odottamattoman pitkäksi venyneen kuivan kauden

Chris Kirk (-13) nousi lauantaina Floridan Palm Beach Gardensilla meneillään olevan PGA Tourin kisan kärkeen. Hän pelasi Honda Classicin kolmannella kierroksella tuloksen 66, ja pitää paalupaikkaa hallussaan kahden lyönnin erolla Eric Coleen.

Voitto katkaisisi Kirkin pitkäksi venyneen kuivan kauden, sillä hänen edellisestä ykköstilastaan on kulunut pian kahdeksan vuotta. Kirk on voittanut urallaan neljä turnausta PGA Tourilla.

Irlannin Shane Lowry ja Englannin Ben Taylor jakavat parhaina eurooppalaisina neljättä sijaa neljä lyöntiä kärjestä.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

25.02.2023 10:05

Tiputuksessa olleella Castrenilla puhti poissa – Thaimaan hirmudraivaajat kisan kärjessä

Ruokamyrkytyksen saaneen Matilda Castrenin (-2) voimat eivät riittäneet toivotunlaiseen esitykseen LPGA Tourin kilpailun kolmannella kierroksella Thaimaassa. Hän pelasi tuloksen 76, ja on pudonnut jaetulle 58. sijalle.

Tuskaisen aamuyön perjantaina viettänyt suomalainen onnistui toisena päivänä parsimaan lähtökohtiin nähden hyvän tuloksen, mutta lauantaina ruuti oli kateissa. Castren julkaisi sosiaalisessa mediassa eilen kuvan, jossa hän makaa sairaalavuoteella tiputuksessa.

Thaimaalaisilla oli Honda LPGA Thailand -kilpailussa kierroksen loppusuoralla kaksoisjohto. Kärjessä jatkaa yllätysnimi Natthakritta Vongtaveelap (-19), jolla on kolmen lyönnin etumatka maailmanlistan neloseen Atthaya Thitikuliin.

Pitkälyöntinen kaksikko on iskenyt Chonburin turnauksessa vakuuttavia avauksia. Vongtaveelapin draivien keskimitta ylitti toisena perättäisenä päivänä 290 jaardin (265 metriä) rajan, ja samoilla mitoilla olivat lauantaina myös Thitikulin avaukset (289 jaardia).

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

25.02.2023 09:25

”Bear Trapille” sokkona mennyt yllättäjä Honda Classicin paalulla

Justin Suh (-10) kiilasi Palm Beach Gardensilla Floridassa meneillään olevan PGA Tourin kilpailun kärkeen. Kisassa debytoiva Suh pelasi Honda Classicin toisella kierroksella tuloksen 64 ollen lyönnin Chris Kirkin edellä.

Viime kaudella USA:n kakkoskiertueen Korn Ferry Tourin finaalisarjan voittaneen Suhin ennakkotiedot PGA Nationalista olivat ennen avauspäivää ohuella pohjalla. Keskiviikon pro am -kilpailu jäi kesken, ja Suh pääsi tutustumaan kentän hankalimpiin eli niin sanotun Bear Trapin (15–17) väyliin vasta turnauksen ensimmäisellä kierroksella.

Eurooppalaisista top 10:een mahtuvat kaksi lyöntiä kärjestä oleva Ben Taylor (3:s) sekä tilanteessa -5 oleva toinen englantilainen, Matt Wallace (10:s).

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

24.02.2023 20:13

Isot virheet sysäsivät Lindellin karsiutuneiden joukkoon Challenge Tourilla

Oliver Lindell (-2) löysi hyvän taisteluilmeen Etelä-Afrikan Port Elizabethissa jatkuneessa Challenge Tourin kilpailussa. Hän pelasi Nelson Mandela Bay Championshipin toisella kierroksella tuloksen 70, jossa oli kuitenkin jatkopaikkaa ajatellen kaksi lyöntiä liikaa.

Lindellin kohtaloksi koituivat lopulta isot virheet. Perjantain kierros alkoi tuplabogilla, mutta heti perään tullut eagle ja kierroksen edetessä syntyneet neljä birdieä olivat jo nostamassa häntä viikonlopun peleihin. Nämä haaveet murskasi toiseksi viimeisellä reiällä tullut kisan neljäs tuplabogey.

Porvoolaisen saldoksi Etelä-Afrikan neljässä CT-kilpailussa jäi kolme karsiutumista ja edellisviikon 46. sija.

Kilpailun kärjessä on viime vuonna kaksi turnausta Alps Tourilla amatöörinä voittanut Tom Vaillant (-14). Ranskalaisella on kolmen lyönnin etumatka edellisen turnauksen voittajaan, isäntämaan J.J. Senekaliin sekä Ruotsin Adam Blommeen.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

24.02.2023 11:22

PGA of America sallii LIV-pelaajien osallistumisen PGA Championshipiin

Yhdysvaltain golfammattilaisten järjestö PGA of America ilmoitti torstaina, että kaikki pääsykriteerit täyttävät LIV-kiertueen pelaajat voivat osallistua tämän vuoden toiseen major-kilpailuun PGA Championshipiin.

PGA of American toimitusjohtaja Seth Waugh toisti tiedotteessa muiden major-turnausten taustaorganisaatioiden aiempaa sanomaa.

”Haluamme parhaat mahdolliset pelaajat mukaan PGA Championshipiin”, hän kertoi.

PGA of American ilmoituksen myötä LIV-pelaajat voivat osallistua kauden 2023 kaikkiin major-turnauksiin täyttäessään kunkin kilpailun vallitsevat pääsyvaatimukset.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

24.02.2023 08:02

Ensimmäistä voittoaan kotikonnuillaan tavoitteleva Horschel terävänä PGA Tourilla

Billy Horschel laittoi parastaan Honda Classicin avauspäivänä. Kuva: Getty Images

Billy Horschel ei ole koskaan voittanut pääkiertueen kisaa kotiosavaltiossaan Floridassa, mutta torstain kaltaisella esityksellä unelma elää. Horschel pelasi Palm Beach Gardensissa käynnistyneen Honda Classicin ensimmäisellä kierroksella tuloksen 65 (-7), jolla hän jakaa kärkipaikkaa Joseph Bramlettin kanssa.

Eurooppalaisista ”Florida Swingin” avausturnauksessa parhaita otteita torstaina esittivät kuudetta sijaa jakavat englantilaiset Ben Taylor ja Matt Wallace sekä Puolan Adrian Meronk. He ovat tuloksellaan 67 kaksi lyöntiä kärjestä.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

23.02.2023 20:03

Lindellillä kirittävää CT-kisan jatkokierroksille

Oliver Lindell pelasi Etelä-Afrikassa Port Elizabethissä alkaneen Challenge Tourin kilpailun avauspäivänä tuloksen 72 (par), jolla hän jakaa 118. sijaa.

Lindell oli kierrostaan yhdeksän reiän jälkeen kolme alle, mutta takaysillä tulleet kaksi peräkkäistä tuplabogia haihduttivat haaveet onnistuneesta kierroksesta. Lindellillä on matkaa ennustetulle karsintarajalle neljä lyöntiä, joten häneltä vaaditaan perjantaina kovaa suoritusta pelien jatkumiseksi viikonloppuna.

Humewood Golf Clubin kentällä pelattavaa Nelson Mandela Bay Championshipiä johtaa tuloksen 63 (-9) iskenyt Ruotsin Adam Blomme. Hän on kolmen kisan jälkeen CT:n rankingin ykkösenä.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

23.02.2023 16:53

PGA Tour ja LPGA Tour perustivat joukkueturnauksen

PGA Tour ja LPGA Tour ovat julkistaneet yhteisen joukkuekilpailun, joka korvaa joulukuussa vuodesta 1989 pelatun QBE Shootout -turnauksen. Grant Thornton Invitational -niminen kilpailu koostuu 16 kahden pelaajan joukkueesta.

Tiburon Golf Clubilla ja Ritz-Carlton Naplesissa käytävän kolmipäiväisen kilpailun palkintopotissa on neljä miljoonaa dollaria.

PGA Tourilla ja LPGA Tourilla on pelattu edellisen kerran joukkuekilpailu vuonna 1999. Tuolloin JCPenney Classicin voittivat John Daly ja Laura Davies.

Väistyvä QBE Shootout on alun perin Greg Normanin perustama kilpailu. Norman on vuosittain pelannut ja isännöinyt turnausta, mutta viime vuonna australialaista LIV-pomoa ei toivotettu tervetulleeksi kisamaisemiin.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

23.02.2023 16:18

Suomalaiset hyytyivät Empordan NL-kilpailun päätöspäivänä

Matias Honkala (-6) ei onnistunut pysyttelemään loppuun asti kärkihaminoissa Espanjassa Emporda Golf Clubilla käydyssä Nordic Liigan kilpailussa. Toiselta sijalta päätöspäivään lähtenyt Honkala pelasi kenttäkeskuksen Links Coursella tuloksen 74, ja putosi jaetulle 15. tilalle muun muassa Casper Simbergin seuraksi.

Parhaaksi suomalaiseksi GolfStar Winter Series II -turnauksessa ylsi 12. sijan jakanut Antti Ahokas (-7). Hän hävisi voiton vieneelle Ruotsin Christofer Blomstrandille (-16) yhdeksällä lyönnillä.

Kilpailun tunnetuin pelaaja, ruotsalainen DP World Tour -voittaja Marcus Kinhult karsiutui.

Nordic Liigan seuraava kilpailu käynnistyy sunnuntaina PGA Catalunyassa Gironassa.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

22.02.2023 19:00

Matias Honkalan kova vire Nordic Liigassa jatkuu

Matias Honkala lähtee toiselta sijalta Empordan kisan päätöspäivään. Kuva: Getty Images

Matias Honkala pelasi Espanjassa Emporda Golf Clubilla meneillään olevan Nordic Liigan kilpailun toisena päivänä tuloksen 70.

Kenttäkeskuksen Forest Coursen keskiviikkona kiertänyt Honkala siirtyi kokonaistilanteeseen -9, jolla heltiää jaettu kakkostila. Eroa kärjessä olevan Tanskan Mathias Gladbjergiin (-10) on yksi lyönti.

Suomalaisista myös Casper Simberg (-6) ja Antti Ahokas (-5) mahtuvat GolfStar Winter Series II -kilpailussa top 10:een. Kisan nimekkäin osallistuja, ruotsalainen DP World Tour -voittaja Marcus Kinhult karsiutui.

Honkala sijoittui viime viikonvaihteessa alkaneen Nordic Liigan talvisarjan avausturnauksessa toiseksi.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

22.02.2023 13:06

DP World Tourin seuraava pysäkki Intiassa – Korhonen ja Samooja mukana

Kalle Samooja ja Mikko Korhonen ovat torstaina Intian New Delhissä käynnistyvän DP World Tourin kilpailun ainoat suomalaisosallistujat. Vuodesta 2015 DPWT:n kalenteriin kuulunut Hero Indian Open tekee paluun kiertueen ohjelmaan oltuaan viimeiset kolme kautta tauolla pandemian vuoksi.

Kahden miljoonan dollarin kilpailun menestyssuosikkeja ovat muun muassa viime viikolla Bangkokissa voittanut Thorbjørn Olesen sekä Thailand Classicin kakkonen Yannik Paul.

Suomalaisten lähtöajat ensimmäisellä kierroksella (Suomen aikaa):

08.05 Mikko Korhonen – Alexander Knappe GER – Oliver Bekker RSA (1)
08.45 Jeunghun Wang KOR – Kalle Samooja – S.S.P. Chawrasia IND (1)

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

22.02.2023 09:06

Dustin Johnsonin ja Adidaksen tiet erkanevat – myös Garcian sopimusta ei uusittu

Yli 15 vuotta Adidaksen tekstiilejä ja kenkiä käyttäneen Dustin Johnsonin ja yhtiön välinen yhteistyö on päättynyt. Urheiluvälinevalmistajan tiedottaja ilmoitti samalla, että myös toisen pitkäaikaisen Adidas-pelaajan Sergio Garcian merkkisopimusta ei uusita. Molemmat pelaajat kilpailevat tätä nykyä LIV-kiertueella.

Adidaksen tallissa golfin kärkinimistä jatkavat Collin Morikawa, Xander Schauffele, Tyrrell Hatton sekä Daniel Berger.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

22.02.2023 08:39

Castren pelaa Thaimaassa kauden toisen LPGA-kilpailunsa

Matilda Castren on mukana Honda Thailand Classicissa. Kuva: Getty Images

Matilda Castren osallistuu tällä viikolla Thaimaan Chonburissa käytävään LPGA-kiertueen turnaukseen. Kyseessä on 1,7 miljoonan dollarin Honda LPGA Thailand, joka pelataan Siam Country Clubin Pattaya Old Coursella.

Suomalainen oli mukana tammikuussa kauden avanneessa Orlandon kilpailussa, jossa hän sijoittui 21:nneksi. Viime viikolla Saudi-Arabiassa pelatussa Ladies European Tourin kisassa Castren karsiutui.

Castren pelaa turnauksen kahdella ensimmäisellä kierroksella Skotlannin Gemma Dryburghin ja USA:n Allisen Corpuzin kanssa. Kolmikon avauskierros käynnistyy torstaina kello 3.12 Suomen aikaa.

Castren oli vuodentakaisessa Chonburin turnauksessa 30:s.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

21.02.2023 17:11

Pettersen kipparoi kahdessa peräkkäisessä Solheim Cupissa

Suzann Pettersen on nimitetty vuoden 2024 Euroopan Solheim Cup -joukkueen kapteeniksi. Näin ollen norjalainen tulee luotsaamaan USA:n joukkueen kipparin Stacy Lewisin tavoin ryhmäänsä kahdessa peräkkäisessä haasteottelussa.

Tämän syksyn Solheim Cup pelataan Espanjan Aurinkorannikolla Finca Cortesinin kentällä. Syyskuussa 2024 haasteottelu käydään Robert Trent Jones Golf Clubilla Gainesvillessä Virginiassa.

Solheim Cup pelataan normaalisti joka toinen vuosi. Rytmin sekoitti edellisen kerran syyskuun 2001 terroriteot. Tuolloin oli määrä pelata Ryder Cup, joka siirtyi seuraavan vuoteen. Tämän vuoksi Solheim Cup pelattiin kahdesti peräkkäin, jotta ottelu saatiin pelattavaksi jatkossa parittomina vuosina.

Kun Ryder Cupia ei voitu pandemian vuoksi pelata vuonna 2020, pompsahti miesten haasteottelu takaisin parittomille vuosille. Vuoden 2024 Solheim Cupin myötä naisten ottelu palautetaan puolestaan parillisille vuosille.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

21.02.2023 16:46

Suomalaisilla kaksoisjohto Nordic Liigan kilpailussa

Matias Honkala aloitti erinomaisesti toisen peräkkäisen Espanjassa Emporda Golf Clubin kentällä käytävän Nordic Liigan kilpailun. Hän pelasi GolfStar Winter Series II -turnauksessa tuloksen 64 (-7), joka riittää kärkipaikkaan 18 reiän jälkeen.

Suomalaisten vahvaa panosta täydentää toista sijaa ruotsalaisten Alexander Wennstamin ja Martin Erikssonin kanssa jakava Casper Simberg. Kolmikko on lyönnin päässä Honkalasta. Kisan nimekkäin osallistuja, ruotsalainen DPWT-pelaaja Marcus Kinhult on niukasti top 10:n ulkopuolella tuloksellaan 68.

Honkala sijoittui viime viikonvaihteessa Nordic Liigan talvisarjan ensimmäisessä kilpailussa toiseksi.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

21.02.2023 11:51

PGA Tourilla vuorossa ”Florida Swing”

Yhdysvaltain kiertueella on pysytelty alkuvuosi tiukasti maan länsipuolella. Tällä viikolla ilmansuunta vaihtuu itärannikolle, kun ohjelmassa on vuodesta 1972 pelattu Honda Classic. Autovalmistaja on toiminut turnauksen nimisponsorina 1980-luvun alkupuolelta lähtien, mutta tämä on Hondan viimeinen vuosi kisan pääyhteistyökumppanina.

Kilpailun voitti viime kaudella Sepp Straka, joka on puolustamassa titteliään PGA National Resortissa. Itävaltalainen ei ole ollut tämän vuoden kisoissa parhaimmillaan, eikä kuulu Sungjae Imin kaltaisiin eturivin menestysehdokkaisiin.

Kiertue pysyttelee myös pari seuraavaa viikkoa Floridassa. ”Sunshine Staten” minikiertue huipentuu todellisiin raskaansarjan koitoksiin, kun Honda Classicin jälkeen ohjelmassa ovat Arnold Palmerin nimikkokilpailu sekä Players Championship.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

21.02.2023 11:40

Marcus Kinhult tähdittää Nordic Liigan turnausta

Tiistaina Espanjassa käynnistyneessä Nordic Liigan talvisarjan toisessa kilpailussa on yksi nimi ylitse muiden, kun Marcus Kinhult tähdittää Emporda Golf Clubilla pelattavaa turnausta. DP World Tourilla yhden turnauksen voittanut ruotsalainen on jo ehtinyt säväyttää pääkiertueella tällä kaudella oltuaan Dubai Desert Classicissa kahdeksas.

Kinhult oli mukana myös vuodentakaisessa NL:n talvisarjassa. Tuolloin hän voitti samaisen kilpailun, joten 26-vuotias pelaaja puolustaa Empordassa voittoaan.

Matias Honkala oli viime viikonvaihteessa pelatussa avauskisassa hienosti toinen. GolfStar Winter Series II -turnauksessa on mukana tälläkin viikolla toistakymmentä suomalaista.

Kirjoittaja: Marko Kuivasaari

21.02.2023 11:30

Oliver Lindellin kisaurakka loppusuoralla

Neljästä peräkkäisestä helmikuussa pelattavasta Etelä-Afrikan CT-kilpailusta on jäljellä vielä yksi koitos, Nelson Mandela Bay Championship. Oliver Lindell on edellisten kisojen tapaan Port Elizabethissä käytävän turnauksen ainoa suomalainen.

Lindell karsiutui kahdessa ensimmäisessä kilpailussa, mutta ylsi viime viikolla jatkoon. Porvoolainen sijoittui Limpopossa pelatussa SDC Openissa 46:nneksi.

Palkintoarvoltaan 350 000 dollarin turnaus kuuluu myös paikallisen Sunshine Tourin ohjelmaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje