Golfpiste seuraa: Oliver Lindell top 15:een haastajakiertueella − Theegala kiikaroi Kaliforniassa debyyttivoittoa
Golfpiste.comin seuranta-artikkeli kertoo golfin lyhytuutiset nopeasti.
17.09.2023 17:43
Lindell venyi Portugalissa hyvään sijoitukseen
Oliver Lindell (-9) jatkoi vahvoja otteitaan Vau Obidosissa Portugalissa viikonvaihteessa käydyssä Challenge Tourin kilpailussa. Hän pelasi Open de Portugal -turnauksen päätöspäivänä tuloksen 70, ja nousi jaetulle 15. sijalle.
Lindell aloitti kisan vaisusti, mutta pelasi jatkossa parhaiden tahdissa. Kyseessä on hänen toiseksi paras sijoituksensa haastajakiertueella kuluvalla kaudella.
Matias Honkala (-4) jakoi 31. sijan, Lauri Ruuska ja Roope Kakko karsiutuivat.
Portugalin avointen voiton vei Marco Penge (-16). USA:n Julian Suri ja Italian Lorenzo Scalise jäivät englantilaisesta neljän lyönnin päähän.
Voitto oli Pengelle ensimmäinen CT:llä, ja nostaa hänet tiukasti taisteluun kortista DP World Tourille kaudeksi 2024.
17.09.2023 12:13
Avaako tähtiluokkaan matkalla oleva lupaus voittotilinsä PGA Tourilla?
Sahith Theegala (-17) pelasi tuloksen 67 Silverado Resortissa jatkuneessa PGA Tourin syyssarjan avauskilpailussa. Hän venytti johtonsa Fortinet Championshipissä kahteen lyöntiin ennen Cam Davisia, S.H. Kimia sekä Justin Thomasia.
Kesällä 2020 ammattilaiseksi siirtynyt Theegala, 25, on noussut nopeasti lajin huipulle. Koossa on useita kovia sijoituksia, mutta voittotili on vielä avaamatta. Hän on maailmanlistalla toiseksi korkeimmalla sijalla (37:s) oleva pelaaja, jolla ei ole ykköstiloja pääkiertueilta.
Myös Ryder Cupiin valitun Thomasin ahdinko näyttäisi alkavan helpottaa. Hän tavoittelee Kalifornian Napassa ensimmäistä voittoaan lähes 1,5 vuoteen.
16.09.2023 17:56
Tia Teiniketo 13:s Ranskan LETAS-kilpailussa
Tia Teiniketo (-5) jakoi 13. sijan Saint-Omerissa Ranskassa pelatussa LETAS-kilpailussa. Hän käytti Hauts de France Pas de Calais Openin kolmanteen kierrokseen 71 lyöntiä jääden niukasti top 10:n ulkopuolelle.
Emily Penttilä karsiutui.
Teiniketo jatkaa parhaana suomalaisena kiertueen rankingissa. Hän oli ennen tämän viikon turnausta pistelistalla 26:ntena.
Kilpailun voitto ratkaistaan uusinnassa Etelä-Afrikan Lejan Lewthwaiten ja Slovenian Katja Pogacarin (-11) välillä.
16.09.2023 17:51
Lindell teki isoa nousua Challenge Tourilla
Oliver Lindell (-7) esitti toisena perättäisenä päivänä vahvaa peliä Portugalin Vau Obidosissa meneillään olevassa Challenge Tourin kilpailussa. Lauantain tulos 68 on nostanut Lindellin Portugalin avoimissa jaetulle 23. sijalle, kun muutamat peliryhmät ovat vielä kentällä.
Matias Honkala (-4) on sijalla T46. Kisan muut suomalaiset, Lauri Ruuska ja Roope Kakko eivät selviytyneet jatkokierroksille.
Englantilaisilla on turnauksessa kaksoisjohto. Kärjessä on Andrew Wilson (-14), jota Marco Penge jahtaa lyönnin päässä.
16.09.2023 10:07
Sahith Theegala PGA Tourin kisan kovimmalla tuloksella paalulle
Niukasti FedEx Cupin finaaliturnauksen, Tour Championshipin ulkopuolelle elokuussa jäänyt Sahith Theegala (-12) oli huippuvedossa Kaliforniassa meneillään olevan PGA Tourin kisan toisella kierroksella. Hän pelasi perjantaina tuloksen 64, ja nousi jakamaan Fortinet Championshipin kärkipaikkaa Korean S.H. Kimin kanssa.
Kimin maanmies Sangmoon Bae jahtaa kaksikkoa lyönnin päässä.
Fortinet Championship on PGA Tourin FedEx Cup Fall -sarjan avauskilpailu. Seitsemän turnausta käsittävässä syyssarjassa taistellaan paitsi ensi kauden korteista, myös paikoista kiertueen ison potin Signature-kilpailuihin.
Syyssarja on tarkoitettu FedEx Cupin pisteissä playoff-kisojen jälkeen sijan 50 ulkopuolelle jääneille pelaajille, mutta myös muut PGA Tourin pelaajat voivat osallistua turnauksiin. Theegala ylsi playoff-kisojen päätteeksi FedEx Cupin pisteissä sijalle 31, ja on varmistanut paikkansa kauden 2024 kaikkiin korkean profiilin turnauksiin.
Silverado Resortin kentällä Napassa pelattavassa Fortinet Championshipissä on 8,4 miljoonan dollarin kokonaispotti, josta voittajan osuus on reilut 1,5 miljoonaa taalaa.
15.09.2023 17:12
Karlsson eteni suomalaisista ensimmäisenä DPWT-karsintojen kakkosvaiheeseen
Rasmus Karlsson (-7) esiintyi edukseen Tukholman pohjoispuolella perjantaina päättyneessä DP World Tourin ensimmäisen karsintavaiheen kilpailussa. Hän sijoittui Arlandastad Golfin kentällä pelatussa turnauksessa jaetulle kahdeksannelle tilalle edeten jatkoon viiden lyönnin turvin.
Finnish Tourin ranking-voiton jo ennen Vuosaaressa parhaillaan meneillään olevaa finaaliturnausta sinetöinyt Karlsson on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on varmistanut kuluvalla kaudella paikkansa karsintojen kakkosvaiheen kisoihin.
Ykkösvaiheen karsintoja on jäljellä vielä kolme turnausta, joihin osallistuu useita suomalaisia. Kakkosvaiheen karsinnat, kuten myös karsintafinaali pelataan marraskuussa Espanjassa.
14.09.2023 20:54
Honkala paras suomalainen Portugalin kisan ensimmäisenä päivänä
Matias Honkala pelasi tuloksen 70 (-2) Vau Obidosissa Portugalissa alkaneessa haastajakiertueen turnauksessa. Se oikeuttaa Open de Portugal -kilpailussa jaettuun 27. sijaan, kun avauskierros on loppusuoralla.
Lauri Ruuska (-1) on 50. sijaa jakavien joukossa. Oliver Lindellin (+2) ja Roope Kakon (+6) kierros painui plussan puolelle, eikä kumpikaan mahdu sadan parhaan joukkoon.
Kilpailun kärjessä on isäntämaan Tomas Bessa (-9). Englannin Marco Penge (-7) kärkkyy kahden lyönnin päässä.
14.09.2023 20:50
Teinikedolla hyvä avauskierros LETAS-kiertueella
Tia Teiniketo aloitti urakkansa Ranskassa Aa Saint-Omer Golf Clubin kentällä käynnistyneessä LETAS-kilpailussa vahvasti. Teiniketo pelasi ensimmäisellä kierroksella tuloksen 70 (-3), jolla hän jakaa kuudetta sijaa. Matkaa kärkeen on kolme lyöntiä.
Emily Penttilä (+1) jakaa 36. sijaa.
Hauts de France Pas de Calais Golf Openia johtaa Katja Pogacar (-6). Toista sijaa jakavat neljä pelaajaa ovat kahden lyönnin päässä slovenialaisesta. Tässä joukossa on LET Access Series -kiertueen edellisen kilpailun, Rose Ladies Openin sveitsiläisvoittaja, Chiara Tamburlini.
14.09.2023 20:38
Alajärveltä Alps Tourilla kuutosella alkava tulos
Eemil Alajärvi käytti Saint Omerissa Ranskassa meneillään olevan Alps Tourin kisan ensimmäiseen kierrokseen 68 lyöntiä. Hän on kolme alle -tuloksellaan jaetulla neljännellä sijalla.
Alajärvi pelaa kiertueella kauden 13. kilpailuaan. Hän on yltänyt Alps Tourilla tänä vuonna kahdesti top 10:een, ja on pistetilastossa sijalla 29.
Hauts de France Pas de Calais Golf Openia johtaa ranskalaisamatööri Theo Boulet (-6). Italian Manfredi Manica on lyönnin päässä.
LET Access Series -kiertueella pelataan samanaikaisesti samannimistä kilpailua samalla kentällä. Kärjessä on Slovenian Katja Pogacar.
12.09.2023 08:27
Nuori kiinalaistähti nousi maailmanlistan kärkeen
Yin Ruoning sijoittui viime viikonvaihteessa Ohiossa pelatussa LPGA:n turnauksessa kolmanneksi. Kilpailusta saadut pisteet riittivät nostamaan hänet ensimmäisen kerran urallaan maailmanlistan kärkeen.
Yin, 20, on kautta aikain toinen maailmanlistan ykköseksi yltänyt kiinalainen. Uransa lopettanut Shanshan Feng piti listavaltikkaa hallussaan marraskuun 2017 ja huhtikuun 2018 välisenä aikana.
Maailmanlistan kärjessä on viime aikoina ollut runsaasti vaihtuvuutta. Yin on jo viides pelaaja, joka kiipeää vajaan puolen vuoden sisällä rankingin ykköseksi. Vuonna 2006 perustetun naisten maailmanlistan kärkipaikka on ollut 18 eri pelaajan hallussa. Ensimmäinen listaykkönen oli Ruotsin Annika Sörenstam.
Yin Ruoning on voittanut kaksi kilpailua LPGA Tourilla. Kovin saavutus on major-turnauksiin kuuluvan Women’s PGA Championshipin voitto kesäkuulta 2023. Hän on ottanut LPGA:lla elo-syyskuussa kolme peräkkäistä top 3 -sijoitusta.