16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfliiton jäsenmäärä kääntyi hienoiseen kasvuun

Eniten uusia harrastajia golf on saanut miesten parista. Naisten määrä tippui, mutta junioreiden kasvoi, joskin vain muutamalla kymmenellä.

Suomen Golfliiton jäsenseurojen virallinen jäsenmäärä syyskuun ensimmäinen päivä oli 140 228 henkilöä. Vuosi sitten Golfliiton jäsenmäärä tippui ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2010 alle 140 000 henkilön. Nyt rajapyykki ylittyi niukasti.

”Hienoja uutisia koko Suomi Golfille ja lajin elinvoimalle, menemme taas oikeaan suuntaan. Iso kiitos golfyhteisöille kovasta työstä. Golfliitto jatkaa tukitoimiensa ja tukitiiminsä vahvistamista, jotta voimme auttaa golfyhteisöjä onnistumaan yhä paremmin,” toiminnanjohtaja Juha Korhonen iloitsee Golfliiton Seuratiedotteessa.

Kokonaisharrastajamäärä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna 1273 pelaajalla. Juniori-ikäisiä golfareita on Suomessa tuoreen tilaston mukaan 13 204. Vuotta aiemmin junnuja oli 37 vähemmän, eli merkittävälle kasvu-uralle junioreiden määrää ei ole onnistuttu vielä kääntämään. Toisaalta määrä ei enää ole vähentynytkään. Vielä vuosi sitten junioreiden määrä laski 6,5 %:lla.

Naisia golfharrastajia Suomessa on 37 029. Laskua viime vuoteen on 139 henkilöä.

”Lajin kasvattaminen on koko golftoimialan yhteinen tavoite, koska elinvoima kumpuaa pelaajista. Lajimarkkinointi tulee jatkossakin olemaan tärkeä painopiste”, Korhonen jatkaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Uno says:

    Kentillä on minusta yhä vähemmän pelaajia ja näin ollen väljempää kuin aikaisemmin, joten kirjoituksen tieto jäsenmäärän suuremisesta on minulle yllätys.

    Onko tässä jokin tilastoharha?

    Onko olemassa tilastoa kierrosmäärien kehityksestä Suomessa tai edes Etelä-Suomen kentillä.
    Noin viiden vuoden aikana, jolla voidaan poistaa jotenkin tilastoista säänvaikutus pelaamisen aktiivisuuteen.