16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfkenttien huippuarkkitehti voitti holarillaan hulppean vedonlyönnin

Gil Hansea lykästi suunnittelemansa kentän testikierroksella. Kuva: Getty Images

Gil Hanse teki ensimmäisen ”todellisen” hole in onensa suunnittelemallaan kentällä.

Muun muassa Rion olympialaisten kisakentän piirtänyt kenttäarkkitehti Gil Hanse teki viime viikon golfkierroksellaan tempun, jota hän ja hänen pelikaverinsa eivät koskaan unohda.

Hanse oli Kalifornian Coachella Valleyssä pelaamassa ensimmäistä kertaa ystäviensä kanssa suunnittelemallaan ja vastikään valmistuneella Ladera Golf Clubin (in Thermal) kentällä.

Seitsemän pelaajan ryhmässä oli klubin omistajien, viihdemoguli Irving Azoffin ja Applen johtoportaaseen kuuluvan Eddy Cuen ohella muitakin silmäätekeviä. Pelaajat pitivät 12 reiän jälkeen lounastauon palatakseen erämaaseudun upeassa iltapäivän auringonpaisteessa viimeistelemään kierroksensa.

Saavuttuaan tuhdisti bunkkeroidulle 123-metriselle kahdeksannelle reiälle, PGA Tourin hallitukseen kuuluva Jimmy Dunne ehdotti, että jokainen laittaa pottiin 20 dollaria, ja lähimmäksi lippua lyönyt pelaaja kuittaa rahat. Jos joku tekisi hole in onen, maksaisivat kaikki onnistujalle 1000 dollaria. Tähän suostuttiin.

Porukan etevin golfari, Azoff, löi ensimmäisenä. Kun pallo ei mennyt reikään, ehdotti Cue, että ”holaripotti” kymmenkertaistetaan. Tämäkin ehdotus sai varauksettoman kannatuksen. Dunnen pallo oli lähimpänä, noin 2,5 metrin päässä lipusta, kun jäljellä oli enää yksi lyöjä, Hanse.

Kuuluisa kenttäarkkitehti otti bägistään rautaysin, ja sivalsi pallon kohti viheriötä. Kumppanit kehuivat Hansen lyöntiä, kun pallo laskeutui griinille ja alkoi vieriä oikeaan suuntaan. Joku hihkaisi, että ”tämähän saattaa mennä reikään!”, ja näin myös kävi.

Kovien tuuletusten ja halausten jälkeen, ryhmä jatkoi vähitellen seuraavalle väylälle. Hanse teki nopeasti selväksi, ettei hän aio netota pelikavereiltaan 60 000 dollaria. Dunne totesi, että Hanse voisi sen sijaan lahjoittaa rahat entiselle opinahjolleen, Notre Dame Universitylle.

Lopulta Hanse päätti lahjoittaa rahat Caveman Scholarship Foundationille. Kyseessä on Hansen ja hänen yhtiökumppaninsa Jim Wagnerin kenttäprojekteissa työskennelleiden vähävaraisten työntekijöiden lasten hyväksi perustettu säätiö.

Holarijuhlat vietettiin klubin edustalla tulien äärellä, eikä jalomielisen Hansen tarvinnut tarinan mukaan käyttää juomiin kolikkoakaan.

Kyseessä oli Hansen, 59 neljäs hole in one, mutta ensimmäinen niin sanotulla täysmittaisella kentällä. Muut ovat tulleet – kuinkas muuten – hänen suunnittelemallaan The Cradle -nimisellä par 3 -kentällä, joka avattiin Pinehurst Resortissa vuonna 2017.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje