16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfkausi päästään avaamaan ilman erityisiä rajoituksia pelaamiseen

Kymen Golfissa kausi käynnistetään viikonloppuna tai ensi viikolla.

Golfliiton toiminnanjohtaja painottaa yhteisöjen ja pelaajien omaa vastuuta asiassa.

Golfkausi on jo alkanut eteläisen Suomen kentillä ja pian päästään kentille maassamme laajemminkin. Viime keväänä covid-19 pandemiankin keskellä pystyttiin golfia Suomessa harrastamaan melko vapaasti ja tilanne näyttää hyvältä tänäkin keväänä.

Golfliitto julkaisi yhdessä toimialajärjestöjen kanssa tänään torstaina ohjeistuksen golfyhteisöille ja pelaajille, sillä ”poikkeusolot Suomessa jatkuvat edelleen ja Suomen hallituksen aiemmin asettamat rajoitustoimet koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi jatkuvat.”

Tiedotteen mukaan lähtökohtaisesti golfkenttien pitäminen auki on mahdollista riippumatta siitä, sijaitseeko kenttä perustasolla, kiihtymisvaiheessa vai leviämisvaiheessa olevalla alueella. Voimassa olevat viranomaisten antamat määräykset, ohjeet ja rajoitukset on tietenkin huomioitava. Pelaamista ei olla rajoittamassa, eikä edes viime keväänä käytössä ollutta suositusta kahden hengen peliryhmiin siirtymisestä oteta käyttöön.

”Hyvillä mielin voidaan startata golfkautta. Me luotamme lähtökohtaisesti golfyhteisöjen ja ihmisten omaan harkintaan. Niin yhteisöt kuin ihmisetkin ovat toimineet golfkentällä vastuullisesti ja terveys edellä, ja niin varmasti menetellään jatkossakin. Erityisiä rajoituksia pelaamiseen ei suositella”, Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen kommentoi.

Ohjeistuksessa muistutetaan, että niin golfyhteisöjen kuin pelaajienkin on seurattava THL:n, alueensa AVI:n sekä oman asuinkunnan rajoituksia, määräyksiä ja ohjeita. Kenttien vastuulla on huolehtia siitä, että pelaajat ovat tietoisia mahdollisista rajoituksista, myös alueellisesti voimassa olevista linjauksista ja määräyksistä, ja vastaavasti pelaajien vastuulla on ohjeistusten noudattaminen.

Korhosen mukaan golfyhteisöt ovat odottaneet ohjeistusta maltillisesti ja koronaan liittyviä yhteydenottoja on tullut vain muutama.

”Olemme tiedottaneet keväällä tilanteesta ja kertoneet, että toiminnan voi pohjata viime vuonna kehittyneisiin hyviin käytänteisiin. Käytännössä tämä uusi ohjeistus on päivitetty versio viime vuoden vastaavasta”, Korhonen luonnehtii.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje