16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfkaupan kasvu jatkuu Suomessa

Janne Altonen on ollut golfväline-alalla jo parikymmmentä vuotta

Golfvälinekaupoissa riittää tavarapaljoutta myös talvikuukausina. Kuva Niittykummun Golf Centeristä.Golfvälinekauppa Suomessa kasvaa suurinpiirtein samassa suhteessa kuin pelaajien määrä. Kun kausi on kääntymässä lopuilleen, arvioidaan myynnin kasvun olevan 10 – 15 %:n välillä. Maailmanlaajuisesti tilanne ei ole näin hyvä, päämarkkina-alue USA on vaikeuksissa, ja koko alan myyntiennuste on jopa edellisvuotta hivenen pienempi johtuen pienemmästä pelikierrosten määrästä! Suomessa kauppiaat kuitenkin ovat suhteellisen tyytyväisiä, ja uskovat myös tulevaisuuteen. Etelä-Haagassa Helsingissä Golf-Centeriä isännöivä Pertti Åkerberg uskoo oman liikkeensä myynnninkasvun olevan noin 15 %. -Vuosi on ollut kaupan kannalta hyvä. Aloittelijoita riittää, ensimmäisiä settejä myydään tasaiseen tahtiin. Jo pidempään pelanneet vaihtavat kiitettävästi tuoreimpiin välineisiin. Merkkituotteissa jotkut ovat menestyneet, pettymyksiäkin ennakko-odotuksiiin on joillain kirjattu, Åkerberg muotoilee. Talvikauden myynti on liikevaihdosta kuukausittain vain muutaman prosentin luokkaa, joulupukin konttiin Golf-Centeristä hankitaan etupäässä kohtuuhintaista tavaraa. -Puttimattoja, pallo-onkia, tekstiilejä. Jonkinverran menee myös kallista mailaa ja settejä. Kyllä meiltä löytyy monenlaista vaihto-ehtoa lahjaa etsivälle. Talvikuukaudet ovat myös parasta aikaa huollattaa mailat, odotusajat ovat lyhyempiä, eikä kentällekään ole aina tulipalokiire, Åkerberg muistuttaa. Nevada Bob´sin Erkki Välimaa kertoo liikevaihdon olevan edellisvuoden tasolla. -Joulumyynti ei tuo merkittävää piikkiä myyntiimme. Viimeisellä viikolla on taas varmasti mattimyöhäisiä kassalla. Puttimatot, videot ja dvt:t käyvät kaupaksi. Kalliita mailoja ja hyviä rautasettejä menee niitäkin lahjaksi, Välimaa listaa. -Kauden 2002 aikana on markkinoille tulossa taas monia mielenkiintoisia uutuuksia suurilta valmistajilta. Callawayn C4 puihin liittyy suuria odotuksia, samoin Taylor Maden XR3 mailoihin. Cobran uutuudet ovat varmasti hinta-laatusuhteessa kilpailukykyisiä, Välimaa uskoo.

Taylor Made ja Titleist veiv&auml,t markkina-osuuksia

Golfvälinemarkkinoilla on viimeisten vuosien aikana tapahtunut voimakasta keskittymistä. Suuret brändit ovat entistä suurempia, pienet joutuvat taistelemaan olemassa-olostaan. Taylor Made ja Titleist ovat Suomessa kasvattaneet rajusti myyntiään, Callaway ja Wilson puolestaan menettäneet osuuksiaan. Taylor Made on menestynyt 300-sarjan puumailoillaan, myös 200-sarjan raudoilla odotetaan tulevalla kaudella olevan voimakasta imua markkinoilla. -Suomessa myyntimme kasvaa edellisvuoteen noin 30 %. Paitsi mailat, myös Adidas kenkämme ovat menestyneet mainiosti. Maailmanlaajuisestikin Taylor Made ja Adidas ovat golfpuolella ainoat jotka ovat suurista merkeistä pystyneet kasvattamaan myynnin volyymia. Pääsemme maailmanlaajuisesti noin 20 %:n kasvuun, kertoo Salomon Sportin Pekka Palotie tyytyväisenä. Golf-Acen Janne Altonen vastaa Titleistin, Cobran ja Foot-Joyn myynnistä. -Meillä kasvuprosentti tulee olemaan Suomessa noin 17. Se on hyvä tulos, ja olisi ollut suurempikin mikäli olisimme saaneet Pro V1 palloa tilaamamme määrät. Golfmarkkinoiden jättiläinen ja viimevuosien menestyjä Callaway on kokenut taka-iskuja maailmalla ja myös Suomessa. Nykyisillä tuotteilla ei ole ollut odotettua myyntiä, tulevan kauden uutuuksien toivotaan kääntävän nykyisen vastatuulen myötäiseksi. Huipputuotteiden segmenttiin määrätietoisesti mailoillaan pyrkivä Wilson pärjää keskihintaisissa tuotteissa, kalliimpien mailojen myynti on kuitenkin työlästä. Altosen ja Palotien suurimmat jälleenmyyjät ovat pääkaupunkiseudulla, molemmat näkevät golfvälinekaupan jakelun levittäytyvän yhä tasaisemmin ympäri maan. -Se on luonnollista ja hyvääkin kehitystä, uudet kaupat ja pro-shopit lisäävät myös kysyntää Janne Altonen tietää.

Golfliikkeet

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje