20.–27.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[4][6]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golf on Yhdysvalloissa 85 miljardin bisnes – ja selkeässä kasvussa

Työikäiset pelaavat enemmän kuin ennen, laji vetää puoleensa uusia tulijoita ja välinekauppa takoo ennätyksiä. Kuinka pitkään onnenpäivät voivat jatkua?

Golf kaikkine ulottuvuuksineen on Yhdysvalloissa noin 85 miljardin dollarin bisnes. Kenttiä on pyöreät 14 500, harrastajia noin 24 miljoonaa ja PGA of American jäseniä yli 29 000.

Koronapandemian varhain keväällä iskiessä toimiala pysähtyi kuin seinään. Keskeiset toimijat ryhtyivät vastaiskuun. World Golf Foundation, PGA Tour, PGA of America, USGA ja LPGA Tour perustivat yhteisen Back2Golf-hankkeen, jolla osavaltioiden hallintoportaita vakuuteltiin golfin soveltuvuudesta kehosta ja mielestä huolta pitäväksi liikunnaksi myös epidemian aikana.

Eri puolilla liittovaltioita kehitettiin turvallisen pelaamisen mahdollistavia käytäntöjä ja ohjeistuksia. Peli alkoi herätä uudelleen henkiin. Ja hetken päästä kukoistaa tavalla, jollaista ei ollut nähty vuosikymmeniin.

Heinäkuussa kierroksia pelattiin jo 20 % enemmän kuin edellisvuonna. Vaikka keväällä kierroksia jäi pelaamatta arviolta noin 20 miljoonaa, elokuun alkuun mennessä kierroksia oli pelattu yhteensä jo 3 % enemmän kuin vuonna 2019.

Välinemyynnissä taotaan ennätyksiä. Golf Datechin mukaan myynnin kokonaisarvo oli heinäkuussa 388,6 miljoonaa dollaria – enemmän kuin yhtenäkään kuukautena vuonna 1997 aloitetun tilastoinnin aikana. 

Onnistutaanko uusista tulijoista pitämään kiinni?

Kentät vetävät puoleensa uusia ja lajin pariin uudestaan palaavia pelaajia. Kasvua edellisvuoteen on noin 20 %. Kehitys on samanlainen juniorien ikäryhmässä. Se tarkoittaa noin puolta miljoonaa uutta 6–17-vuotiasta pelaajaa vuoden loppuun mennessä.

Perinteiset klubit ovat menestyneet jäsenhankinnassa, taajamien tuntumassa sijaitsevilla pay and play -kentillä on ollut ruuhkaa. Kärsijöitäkin löytyy, ennen kaikkea resort-kentiltä ja Hawaijin kaltaisista pidempää matkustamista ja 14 päivän karanteenia vaativista turistikohteista.

Onko tämä kaikki liian hyvää ollakseen totta? Tuleeko riemujuhlille loppu, kun elämä aikanaan palaa arkeen? Moni pelkää, että lajin pariin tulleet löytävät muuta tekemistä, jollei heidän kiinnittämiseensä tiiviimmin osaksi golfyhteisöä kiinnitetä erityistä huomiota.

Golf on maistunut ennen kaikkea työikäisille

National Golf Foundationin kansalliset tilastot kertovat, että pandemia on aktivoinut ennen kaikkea 35–49-vuotiaita golfareita. Joka neljäs tähän ikäryhmään kuuluvista ilmoittaa pelanneensa kesän aikana enemmän kierroksia kuin yleensä. Kyselyn perusteella tämä joukko uskoo pelaavansa yhtä paljon myös loppuvuoden aikana.

Taustalla on muun muassa se, että itselle on jäänyt enemmän aikaa, kun lasten ja nuorten harrastustoiminta on koronaepidemian vuoksi ollut paljolti jäissä. Kaksi kolmesta 35–49-vuotiaasta kertoo golfin täyttäneen aukkoa, jonka vapaa-ajan muiden vaihtoehtojen kaventuminen on jättänyt. Tilanteen palaaminen normaaliksi voi jälleen heilauttaa vaakaa golfin kannalta epäedulliseen suuntaan.

Kuva on aivan toinen yli 65-vuotiaiden yhdysvaltalaisten golfareiden keskuudessa. Heistä jokseenkin puolet (49 %) kertoo pelanneensa vähemmän kuin normaalisti. Selittävänä tekijänä pidetään haluttomuutta asettaa itseä alttiiksi koronatartunnalle.

PGA of Americaa johtava Suzy Whaley näkee merkkejä siitä, että koronapandemia on muuttanut ihmisten suhdetta golfiin muillakin tavoilla.

”Näyttää siltä, että pelaajat kantavat normaalia vähemmän huolta siitä, kuinka peli kulkee tai millaisen tuloksen he saavat. He nauttivat toistensa seurasta, pitävät hauskaa ja lähtevät haukkaamaan raitista ilmaa. Uskon kesän auttaneen ihmisiä tajuamaan kuinka hauskaa golf on, vaikka pelillisesti päivä ei kuuluisikaan parhaisiin.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje