26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfexpossa riitti kävijöitä

Par T Simulaattori

Outi Sedoff Master Golfin pro Outi Sedoff toimii nykyään myös Arean golfmatkojen myyjänä ja markkinoijana. -Mielenkiintoinen työ tämä on , maailma on täynnä upeita golfkohteita. Me pyrimme räätälöimään asiakkaille sopivia paketteja, Sedoff kertoi toimenkuvastaan. Golfexpossa oli viikonloppuna varsin kattavasti esillä golfareille suunnatut palvelut. Pääkaupunkiseudun kentistä puuttuivat pääsääntöisesti ne, joilla myytävät osakkeet ovat vähissä. Matkatoimistot olivat hyvin edustettuina, samoin välinemaahantuojat. Osakkeiden hinnat jatkavat nousuaan, uutta myytävää on tarjolla Master Golfissa, Peuramaalla sekä Suur-Helsingissä joilla on osakeanti meneillään. Osakkeita oli tarjolla edelleen myös Vuosaaren ja Kotojärven osastoilla. Gumbölessa käynnistyy osakeanti näillä näkymin alkukesästä, kentänlaajennus on meneillään. Keimola Golf on tehnyt päätöksen kenttänsä laajentamisesta 36 reikäiseksi, uusikin maa-alue ostetaan heti omaksi. Nurmijärvellä maa-alue on ostettu omaksi kunnalta, pelioikeuden vuokraaminen Nurmijärveltäkin on jo hankalaa, 170 ihmistä on ilmoittanut halukkuutensa, näistä vain vajaalle puolelle on pelioikeus tarjolla. -Ohjaamme pelaajia Virvikiin jossa tilaa vielä on, informoi toimitusjohtaja Esa Meriläinen messuilla. Golfpisteen messuosastoGolfpisteen osastolla riitti kuhinaa kolmen päivän aikana. Yli 500 uutta ihmistä rekisteröityä Clubhousen jäseniksi. Paljon mielenkiintoa herätti myös Viasat Major-veikkaus.

Paltamo avaa 18 reik&auml,isen&auml,

Ronald Freamin suunnittelema komea Paltamon kenttä Oulujärven rannalla avataan vihdoin 18 reikäisenä. Kenttä on ollut puolivalmiina jo vuodesta 1991, sitä on pelattu 13 reikäisenä. Paltamon kunta ja Osuuspankki lunastivat kentän jo kuopatulta Arsenalilta, kun lumet sulavat, kenttä aukenee täysmittaisena. Tätä upeaa kenttää kannattaa lähteä ihastelemaan kauempaakin, varsinkin kun naapurissa sijaitseva Katinkulta on loma-aikaan melkoisen täynnä. -Tarkoituksemme on myös myydä 125 tonttia kentän ympäriltä, siihen menee toki vuosia, mutta alue on varmasti kiinnnostava, mainostettiin Metelinniemen osastolta. Kenttää myydään uudella ikivanhalla nimellä, alueen alkuperäinen nimi kun on Metelinniemi. Hyvin mielenkiintoinen on Metelinniemen hinta kaukojäsenille. Liittymismaksu 150 markkaa, jäsenmaksu 500 markkaa. Tällähetkellä jäseniä on 415, oletettavasti kauden päättyessä huomattavasti enemmän. Alpo Pakarinen ja Jarmo Jaakkola piirtelivät kolmen päivän ajan ihmisille mielikuvia Tahkon komeasta kentästä. Pakarinen vastaa opetuksesta, Jaakkola operatiivisesta johtamisesta. Tahkon Golfseura valmistautuu ensimmäiseen kauteen jolloin koko 18 reikäinen kenttäkomeus on avoinna. Luonnonkauniilla paikalla järven rannalla kiertävä kenttä ihastutti jo viimesyksynä Tahkolla pelaneita, nyt kierrosmäärän odotetaan helpostikin tuplaantuvan. -Puskaradio on toiminut varsin tehokkaasti, Tahko kiinnostaa nyt selvästi myös golfkohteena. Saamme heinäkuussa uuden klubitalon valmiiksi, tavoitteemme on tarjota pelaajille elämyksiä ja mukavia tapahtumia. Naisten järjestämä Rajat Rikki tapahtuma heinäkuussa on varmasti yksi kesän unohtumattomimmista Suomessa, uskoo toimitusjohtaja Jarmo Jaakkola. Messuilla olivat osastoillaan mukana myös Suomen Golfliitto, PGA sekä Kentänhoitajien yhdistys FGA. fysiomaxFysiomaxin osastolla sai 20 markalla kymmenen minuutin hieronnan. Hierottavia riitti jonoiksi asti.

Uusia draivereita ja palloja

Par T – simuulaattorissa pelatussa kilpailussa ratkaistiin epäviralliset SM-tittelit tasoituksellisessa nelinpelissä. Välinepuolella lähes jokaisella valmistajalla on keväällä tarjota uusia keppejä ja palloja, tuotteiden elinkaari kun on nykyään hyvin lyhyt. Vuoden ikäisillä tuotteilla on lähes turhaa tulla kuluttajamessuille… Callawayn ERC II on markkinoiden kallein maila, sen myyntihinta on 4695 markkaa. Taylor Maden ja Titleistin mailoja myydään niitäkin yli 3000 markan hintaan. Kaikenkaikkiaan draiverien ja puumailojen hinnat ovat karanneet rautamailoilta jo käsittämättömän kauaksi. Tosin parhaista Scottty Cameronin ja Odysseyn puttereista saa niistäkin maksaa yli 2000 markkaa. -Uudet Foot-Joyn kenkämallit sekä kantobägit kiinnostavat myös kovasti. Useimpien maailmanhuippujen käyttämä ja keväällä kaupoista saatava Pro V 1 pallo on myös ollut ihmettelyjen kohteena. Huokeita eivät ole golfkengätkään, useimmilta osastoilta vahvistettiin keskimyyntihinnan asettuvan vain rahtusen tuhannen markan alle. Maahantuojista olivat päämerkit paikalla, pääkaupunkiseudun suurista jälleenmyyjistä Nevada Bob´s ja Diswest olivat totutusti poissa. -Me pidämme omat demopäivämme Kivenlahden hallissa tulevana lauantaina, markkinoi Pelle Klingberg Nevada Bobin omaa tapahtumaa. Messuilla kilpailtiin myös pituuslyönnissä sekä simulaattorigolfin mestaruuskisoissa. Coca-Cola Golfin tekniikkarata oli ahkerassa käytössä, suorituksia oli vajaa tuhat, osallistuneiden kesken arvotun kännykän voitti 9-vuotias Antti Viro joka ei vielä aktiivisesti pelaa. -Kovasti riitti väkeä, kyllä golf kiinnostaa. Jonkinverran pettyneitä olivat jotkut kävijät siitä, että monet kentät eivät olleet osastoilla mukana messuilla, kertoi Golfliiton osastolla informoinut Mervi Kunnas.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje