26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - Välineet

Golfbisnes on liekeissä – jotkut pelkäävät jo ylikuumenemista

Vuosi 2020 jää golfharrastuksessa ja golfbisneksessä historiaan useiden ennätysten murskajaisina. Yhdysvalloissa jotkut haluavat kuitenkin jo laittaa jäitä hattuun.

Välinemyynti takoi kuluvan vuoden aikana Suomessakin ennätyksiä koronapandemian hiljentämästä keväästä ja myöhemmistä logistisista pullonkauloista huolimatta. Lajin pariin saatiin myös ennätysmäärä uusia ja palaavia harrastajia. Kierroksia pelattiin enemmän kuin koskaan, ja uusi maailmanlaajuinen tasoitusjärjestelmä innosti pelaajia pitämään tasoitustaan yllä.

Uutiset Yhdysvalloista ovat olleet saman suuntaisia. Grippejä valmistavan Golf Priden myyntijohtaja Brandon Sowell sanoo golfteollisuuden olevan kauttaaltaan liekeissä. Golf Priden oma grippimyynti on kasvanut 50 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Jälleenmyyjien ja välinevalmistajien kysyntään vastaaminen on ollut ennennäkemätön haaste.

Sowellin mukaan poikkeuksellinen tilanne voi kuitenkin johtaa myös ylireagointeihin. Vaikka jälleenmyyjien varastot tällä hetkellä ovat ihannetilannetta pienemmät, uuteen tilanteeseen on hänen mukaansa reagoitava varovaisesti, jotta liialliset korjausliikkeet eivät johda uusiin ongelmiin.

Golfbägejä ja -kärryjä valmistava Sun Mountain on myös kiireinen. Hallituksen puheenjohtaja Ed Kowachekin mukaan ennakkotilaukset ensi kaudelle ylittävät vuoden takaisen volyymin bägeissä 54:llä ja kärryissä peräti 119 prosentilla.

Kehitys on ollut saman suuntainen golfopetuksessa ja välineiden räätälöinnissä. Esimerkiksi Golftec-ketju teki heinäkuussa fittauksia 62 % enemmän kuin edellisenä kesänä samaan aikaan. 

Harvojen ansiota?

Mitä lukujen takaa löytyy? Golfteollisuuden etua ajavan National Golf Foundationin (NGF)  David Lorentz kiinnitti tilastojen valossa äskettäin huomiota siihen, että korona-ajan kehitys golfissa muistuttaa läheisesti niin kutsutun Pareto-periaatteen 80/20-sääntöä. NGF on maaliskuusta lähtien seurannut tarkasti tuhansien golfin ydinharrastajien harrastusta ja tullut johtopäätökseen, että poikkeuksellisen myönteisestä kokonaiskuvasta saadaan kiittää 20 prosenttia lajin ydinharrastajista.

Lorentzin mukaan vain viidesosa golfia säännöllisesti pelaavista yhdysvaltalaisista on kaudella 2020 kuluttanut harrastukseensa enemmän rahaa kuin normaalivuosina. Noin 30 prosentilla kulutus säilyy vuositasolla ennallaan. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, että jopa puolet ydinharrastajista panostaa tänä vuonna harrastukseensa totuttua vähemmän. Kuinka tämä tieto muuttaa kokonaiskuvaa?

Merkille pantavaa on, että kaksi kolmesta eniten kuluttaneesta yhdysvaltalaisgolfarista on iältään alle 50-vuotias ja hyvin toimeentuleva. Miten käy, kun arki aikanaan palaa koronaepidemian jälkeen enemmän tai vähemmän totuttuihin uomiinsa? Liikeneekö golfille taas vähemmän aikaa, ja onko tänä vuonna passivoitunut 50 prosenttia kenties paraikaa höllentämässä omia siteitään golfiin?

Suomalaisittain ilahduttavaa on, että vilkas kysyntä esimerkiksi välinemarkkinoilla on jatkunut näihin päiviin asti.

”Keväällä koetun täysstopin jälkeen olemme olleet vahvalla kasvun tiellä”, kertoo Wilson Golfin aluemyyntipäällikkö Tuomas Korpi. ”Kokonaismyynti ylittää reilusti vuoden 2019 luvut.”

Tavaraa olisi Korven mennyt enemmänkin kaupaksi, mutta patojen murtumista seuranneeseen äkillisesti muuttuneeseen tilanteeseen oli keväällä ennakkoon lähes mahdoton varautua. Pullonkaulaksi muodostui ennen kaikkea Britteinsaarten käsiin räjähtänyt kysyntä kenttien päästyä avaamaan ovensa. Tilanne näkyi Suomessa muun muassa toimitusaikojen venymisenä.

Kesän ja syksyn aikana välinealalla koettu positiivisuus on Korven mukaan heijastunut myös kevään ennakkotilauksiin. Tilanne näyttää hyvältä. Lajin kristallipalloon katsottaessa lienee kuitenkin hyvä pitää pää kylmänä Golf Priden Sowellin hengessä. ”Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta”, tapaavat pankkien rahastoesitteetkin muistuttaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)