11.–18.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][16]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfarit löysivät verkkokaupan ja pelituotteet menevät nyt kuin kuumille kiville

Kotkassa kaikki alkaa olla valmista ja kenttä avataan viikonlopun tai alkuviikon aikana. Kuvassa vasemmalla Tommi Nousiainen ja oikealla kenttämestari Kimmo Korttila.

Yhä useampi golfari hankkii pelituotteensa, kuten greenfeen tai pelioikeuden, netistä. Myös käytettyjen välineiden kauppa käy kuumana.

Verkko-ostaminen on yleistynyt jatkuvasti. Viime vuonna sen suosio harppasi entisestään, kiitos koronaviruksen ja siitä aiheutuneiden rajoitustoimien. Ja verkkoon ovat löytäneet tiensä myös golfarit.

Muutosta on osaltaan vauhdittanut se, että lajin pariin on vihdoin saatu entistä enemmän nuorempien ikäluokkien edustajia, joille verkko-ostaminen on tuttua. Harrastajamäärien kasvutrendi jatkuu Golfliiton arvioiden mukaan myös kuluvana vuonna.

Toisaalta myös vanhemmissa ikäpolvissa verkko-ostaminen alkaa olla niin tuttua, että kaupat tehdään tätä nykyä verkossa siinä missä golfklubin tiskilläkin.

Golfpisteen verkkokaupassa kulutuskäyttäytymisen muutos on huomattu konkreettisesti. Viime vuoden aikana myynti yli kaksinkertaistui vuoteen 2019 verrattuna ja kuluvan vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden myynti oli lähes kaksikertainen vuoden takaiseen verrattuna.

Sama ilmiö näkyy myös Golfpisteen pörssissä, jonka kävijämäärät ovat rikkoneet aiemmat ennätykset harva se viikko. Kaupaksi menevät nyt niin pelioikeudet ja peliliput kuin käytetyt golfvälineetkin. Aktiivisia ilmoituksia on tällä hetkellä niin golfmailojen kuin pelioikeuksienkin kohdalla yli 200 kappaletta.

Eräs alkukauden myydyimmistä tuotteista on Kotka Golf Centerin greenfee, joita on myyty satamäärin.

”Aikaisemmin olemme olleet esillä golfmessuilla ja siellä on myyty greenfeetä. Kun messut nyt peruuntuivat, ajattelimme kokeilla myyntikampanjaa netissä. Osasimme kyllä arvata, että kampanja houkuttelee”, Kotka Golf Centerin toimitusjohtaja Tommi Nousiainen kertoo.

Nousiainen näkee, että heidän tapauksessaan erittäin houkutteleva 20 euron hinta on suuren suosion selkein selittävä tekijä.

”Pääkaupunkiseudulla asuvat pelaajat ovat niitä, joita haluamme houkutella käymään. Moni ajattelee, että Kotka on tosi pitkällä, mutta moottoritietä ajaen puolessatoista tunnissa pääsee pk-seudulta kentälle. Viime kaudella vieraspelaajien määrä kasvoikin merkittävästi. Uskon kyllä siihen, että kun asiakas tänne saadaan, niin moni haluaa tulla uudestaan”, Nousiainen näkee.

Kotkassa golfilla on pitkät juuret ja kenttä saa kiitosta. Silti harrastajamäärä on ollut pitkään laskussa. Kotkassa on vahvat perinteet jalkapallossa ja koripallossa ja nuorten ajasta kilpailevat myös jääkiekon ja salibandyn kaltaiset kestosuosikit. Viime kaudella lasku kääntyi kuitenkin kasvuun.

”Saimme uusia harrastajia viime vuonna noin 150. Nettolisäys oli noin 60. Siinä mielessä golfin tilanne näyttää valoisammalta Kotkassakin. Alkukauden kurssit on jo myyty täyteen, eli aika hyvältä näyttää”, Nousiainen kertoo tyytyväisenä.

Greenfeensä Kotkaan hankkineet pelaajat pääsevät pian tositoimiin. Kenttä on jo sula, mutta epävakaan sääennusteen takia lappua ei ole vielä uskallettu ottaa luukulta. Pelaamaan päästään kuitenkin joko viikonlopun tai alkuviikon aikana.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje