16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golf Pirkkala kasvaa ja laajenee

Pirkkalassa on pelattu jo useana viime vuonna pitkälti yli 30 000 kierrosta.

Keski-Suomen alueen jäsenmäärä pieneni vuonna 2015 yli 120 henkilöllä. Kehityskäyrä osoittaa väärään suuntaan, mutta alueelta löytyy iloisia poikkeuksiakin. Keski-Suomen alueen ja koko Suomen mittapuulla tarkasteltuna Golf Pirkkalan ”vire” on poikkeuksellisen kova.

Viime kauden aikana (31.8. mennessä) Golf Pirkkalan jäsenmäärä kasvoi 352 henkilöllä ollen kaikkiaan 2024. Junioreiden jäsenmäärä oli 348 eli komeat 17,1 prosentti seuran kokonaisjäsenmäärästä.

Golf Pirkkala on jo useamman vuoden ajan purjehtinut vahvassa myötätuulessa, mutta mikä on mahdollistanut onnistuneen navigoinnin?

”Ensimmäisenä tulee mieleen, että kaikki tekee täällä töitä hemmetin hyvällä asenteella. Se on kaikkein parasta tässä jutussa. Viisi vuotta sitten, kun luotiin strategiaa, keskityttiin siihen, mitkä asiat ovat meille tärkeitä. Ei silloin ajateltu mitään palkintoja”, sanoo Golf Pirkkalan toimitusjohtaja Pasi Kristiansson.

Eräs avainpäätöksistä oli panostaminen nuoriin. Golf Pirkkalan menestystarinassa nuoret ovat kirjoittaneet ja kirjoittamassa monta sivua.

Kristianssonin mukaan koko yhteisön on ollut valitun strategian takana. Hänen mukaansa on selvää, ettei samanlainen malli toimi kaikilla suomalaisilla klubeilla, mutta Pirkkalassa junnut koetaan selkeästi myönteisenä ilmiönä.

”Moni on tullut kiittelemään, että on hienoa nähdä nuoria täällä niin paljon. Paikalla ja lajilla on selkeästi tulevaisuutta”, Kristiansson sanoo.

Kortin kääntöpuolella on usein hieman eri kuva. Pirkkalassa tämä tarkoittaa suosion näkymistä kentällä, jonka käyttöaste on usean vuoden ajan ollut niin sanotusti tapissa. Kausi on tyypillisesti reilun puolen vuoden mittainen ja sinä aikana kentällä kierrettiin viime kaudella yli 34 000 kierrosta.

Yhteistyö kunnan kanssa toimii

Pirkkalassa on tartuttu päättäväisesti ongelmiin ja haettu niihin järkevä ratkaisu. Asioita on viety eteenpäin eikä jääty odottamaan jonkin ulkopuolisen yhteistyötahon kädenojennusta.

Kenttää ei ole laajennettu, mutta painetta peliaikojen suhteen ollaan hellittämässä rakentamalla kuusireikäinen par 3 -harjoituskenttä. Se palvelee jatkossa etenkin lajin aloittelijoita ja junioreita.

Vielä tällä hetkellä 4,5 hehtaarin laajuinen maa-alue toimii kunnan maankaatopaikkana, jolle kuskataan ylimääräistä rakennusmaata. Maa-alueen vastaanottokyky ympäristöluvan rajoissa tulee vastaan arviolta loppukesällä, jonka jälkeen kentälle päästään tekemään maatöitä. Käyttökunnossa kentän pitäisi olla jotakuinkin juhannuksena 2017.

”Tällä hetkellä suunnitelmissa on rakentaa lyöntipaikat ja viheriöt tekonurmesta. Tähän päädyttiin, jotta käyttöaika kentällä olisi mahdollisimman pitkä. Alueella on valot ympärillä, joten pelata näkee myöhään”, Kristiansson kertoo.

Muutenkin yhteistyö kunnan kanssa on ollut hedelmällistä ja molempia osapuolia hyödyttävää. Kenttä sijaitsee lentomelualueella, joka rajoittaa maa-alueen käyttömahdollisuuksia. Kunnalle golfkenttä on hyvä vuokralainen ja yhteistyötaho.

Golf Daddy vastuussa valmennuksesta

Valmennuksen tavoitteista, tasosta ja panostuksesta kertoo, että Golf Pirkkalasta tuli järjestyksessään toinen junioritoiminnan laatuseura Suomessa.

Valmennuksen suhteen kiitos kuuluu Golf Daddylle, joka vastaa seuran valmennustoiminnasta.

”Meillä on hyviä henkilöitä, jotka ovat innostuneet ja ottaneet tämän ihan sydämen asiakseen. Todella isossa roolissa on ”rehtori” eli Kankkosen Anssi”, Kristiansson sanoo.

Hänen lisäkseen valmentajina toimivat myös Janne Mommo, Jouni Laine ja Kaisa Ruuttila. Opetustoiminta on vilkasta ja tasokasta. Muutama vuosi sitten harjoitusalueiden koko alkoi tulla vastaan, mutta pulma ratkaistiin rakentamalla lisää treenialueita.

Treeniryhmien lisäksi muukin seuratoiminta on aktiivista. Kisojen lisäksi on järjestetty mm. pelimatkoja ulkomaille ja viime kesänä myös klubimatka Himoksen Iskelmäfestareille.

”Aktiivisesti erilaiseen toimintaa osallistuu eri-ikäisiä ihmisiä useita satoja. Minulla on 20. vuosi toimialalla ja en ole kyllä koskaan tällaista pöhinää nähnyt missään”, Kristiansson tiivistää.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje