16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista - Henkilöt

”Golf on kuin huumetta”, tuumaa 100-vuotias Mikko Soille

Mikko Soille juhli 100-vuotispäiviään golfkentällä nimikkokilpailussaan.

”Golf on minulle kuin huumetta. Kun aurinko paistaa ja kesä on parhaimmillaan, ei kentältä pysty olemaan pois”, sanoo 20 vuotta aktiivisesti golfia pelannut Mikko Soille.

Soille aloitti golfharrastuksen 80-vuotiaana, ja kuluvan viikon keskiviikkona juhlittiin herran 100-vuotista taivalta, tietenkin asiaan sopivalla tavalla eli golfkentällä. Maaginen raja tuli täyteen maaliskuun 31. päivä.

”Golf tuli elämääni jäätyäni leskeksi vuonna 2000. Tuttava houkutteli kentälle ja pelasin silloin joka päivä. Se meinasi olla vähän liikaa ja jalatkin menivät pököksi”, muistelee Mikko Golflehden (1/2020) jutussa.

Hartola Golfissa, jossa Soille itse lajia harrastaa, pelattiin keskiviikkona 22. heinäkuuta Mikko Soille Senior Open 100v -kilpailu. Se sai alkunsa jo vuonna 2011 Mikon pelikaverin Onni Karilaisen ehdotettua sitä Mikon 90-vuotispäivien kunniaksi. Traditio on jatkunut nyt 10 vuotta. Mukana oli kaikkiaan 108 kilpailijaa.

Mediamylläkkää Mikon putatessa. Kuva: Juha Taskinen.

Myös Mikko pelasi yhdeksän reikää. Kierroksen alku oli melkoista mediamylläkkää, sillä ennen kierrosta Mikkoa haastateltiin ja kuvattiin suoraan radiolähetykseen ja YLE:n alueellisiin TV-uutisiin.

”Liikunnan puolesta golf on ollut itselleni erittäin tärkeää. Ja vaatiihan tämä tietysti taitoakin, joka on pelatessa vähän kehittynytkin. Ja se taas on innostanut pelaamaan lisää”, pohti Mikko radiossa.

Kakkosväylällä ”roppa” alkoi jo lämmetä ja Mikko nakutti etuysillä tuloksen 60! Mikko viihtyi juhlakilpailunsa tunnelmassa mainiosti jakaen päivän päätteeksi myös palkinnot yhdessä Hartola Golfin toimitusjohtaja Tera Heinosen kanssa.

”Tavoitteenamme oli saada tähän juhlakilpailuun 100 pelaajaa ja määrä ylittyi iloisesti. Onhan tämä ollut hieno päivä meille kaikille ja erityisesti Mikolle. Hän on erinomainen esimerkki siitä, että golfin voi aloittaa vähän vanhempanakin”, myhäili Heinonen kilpailupäivän päätteeksi.

Lähde: Tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje