26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Geoff Ogilvy US Openin voittajaksi

Phil Mickelson ja miljoonat yhdysvaltalaiset kokivat rajun pettymyksen päätösreiällä © Getty Images

Geoff Ogilvysta tuli US Openin kautta aikojen toinen australialaisvoittaja &copy Getty ImagesUskomaton päätös koettiin Winged Footin kentällä sunnuntaina. Phil Mickelson ja Colin Montgomerie muistavat päätösreiän loppuikänsä, valitettavasti negatiivisisessa mielessä. 29-vuotias Geoff Ogilvy varasti pääosan ja US Openin voiton suursuosikkien hapuillessa päätösreiíllä. Oqilvylle ykköstila oli uran kolmas PGA Tourilla, hän saavutti helmikuussa reikäpelimestaruuden voitettuaan neljä ensimmäistä peliään jatkoreiíllä. Geoff Ogilvy oli ennen päätöskierrosta lyönnin päässä Phil Mickelsonista ja Kenneth Ferriesta. Hän nousi hetkeksi johtoon kierroksen puolivälissä, mutta kun Phil Mickelsonilla oli kolme reikää pelaamatta, johti yleisön suursuosikki kahdella lyönnillä. Colin Montgomerie nousi Mickelsonin rinnalle upotettuaan pitkän birdieputin 17:lla, Mickelson teki bunkkerista 16:lla bogeyn. Hetkeä myöhemmin edellämainittujen välissä pelanneessa ryhmässä Ogilvy chippasi sisään vaikeasta alamäestä 17:lla, teki parín ja oli lyönnin jäljessä kärkiparia. Colin Montgomerien uran synkimpiin hetkiin nousee Winged Footin viimeinen reikä sunnuntaina, samoin Phil Mickelsonin. Monty löi hienon avauksen väylälle. 155 metrin matkalta hänen lähestymisensä päätyi viheriön oikealle puolelle karheikkoon. Skotin nosto meni reilusti pitkäksi, hän otti kolme puttia ja poistui syystäkin myrkynsyöneen oloisena viheriöltä. Phil Mickelson seisoi samanaikaisesti 18:n tiiauspaikalla johon sai tiedon tilanteesta. Edellä menevässä parissa Geoff Ogilvy taisteli itselleen griinin ulkopuolelta parín, päätyi lyöntiä parempaan yhteistulokseen kuin Monty. Mickelsonin kärsimysnäytelmä alkoi uloslyönnistä joka painui vasemmalle puiden taakse. Vasurin toinen lyönti osui puihin ja jäi reilun 170 metrin päähän, edelleen maskiin. Kolmas hautautui alastulojälkeensä viheriön viereiseen bunkkeriin. Neljäs lyönti oli siten huippuvaikea ja meni yli viheriön kymmenen metrin päähän. Chippi ohi ja putti sisään, Phil Mickelson oli neljännnen kerran urallaan US Openin kakkonen. Uran suurin pettymys? Mahdolllisesti. Mickelsonille oli varattu näytelmän sankarin rooli, nyt hän munasi homman täydellisesti. Mickelsonin päätöspäivän esitys oli avauslyöntien osalta katastrofia enteilevää, hän osui koko päivänä vain kahteen väylään 14:sta, sillä prosentilla harvoin noustaan US Openin voittoon. Colin Montgomerien täyttää juhannusaattonna 43 vuotta. Hän laski viimeisellä reiällä kädestään mahdollisuuden jollaisia ei välttämättä enää tule. Colin Montgomerien silmistä paistoi tyhjä olo viimeisen reiän tuplan jälkeen &copy Getty ImagesLoistavasti pelanneella Montylla oli rautojen kanssa ongelmia aiemminkin kierroksella, hän löi lähes identtiset, lyhyeksi ja oikealle päätyneet myös kahdelle edellisellä par-kolmosella. Kolmasti US Openin kakkonen, kerran kolmas. Monty jää historiaan ja sunnuntai 18. kesäkuuta 2006 ikuisesti hänen mieliinsä. US Openin viimeisen kierroksen kuluessa omat mahdollisuutensa voittoon oli myös Padraig Harringtonilla sekä Jim Furykilla. Harrington päätyi viidenneksi, Furyk teki päätösreiällä jo ennen kärkiryhmiä bogeyn ja jakoi kakkostilan Montyn ja Mickelsonin kanssa. Eurooppalaisilla oli erittäin vahva kokonaispanos vaikka voitoton jakso US Openissa onkin 36 vuoden mittainen. Kahdeksan pelaajaa oli 20:n joukossa, paras skandinaavi Peter Hedblom kuitenkin 21:s.

Phil Mickelsonin komeaan sarjaan tahra

Phil Mickelson rakensi kolmen päivän aikana itselleen tilanteen jossa useimmat odottivat hänen tulevan kunniaportista kohden uransa ensimmäistä US Openin voittoa. Jo alkukierroksella Mickelson oli kuitenkin vaikeuksissa avaustensa kanssa jotka päätyivät enimmäkseen väylän oikealle puolelle. Ogilvy meni hetkeksi ohi, muutkin voitontavoittelijat rinnalle tai lyönnin päähän. Birdie karheikon kautta 14:lla nosti vasurin kahden lyönnin johtoon, tässä vaiheessa Ogilvyn voitto tuntui enää kaukaiselta unelta. Mickelsonin kaksi viimeistä avausta (17:s & 18:s) yhdistettynä kierroksen aiempiin takkuiluihin olivat niin villejä että voiton saavuttaminen olisi ollutkin melkoinen tilastokummajaisuus. Mickelson otti 18:lla riskin toisessa lyönnissään, pääsi vain parikymmentä metriä eteenpäin ja menetti paikan uusinnassa lyötyään kolmannen lyöntinsä vaikeaan paikkaan bunkkeriin. Pettymys voiton kirvottua käsistä on varmasti sanoinkuvaamaton. Varsinkin kun se tuli US Openissa jossa jo entuudestaan kakkostiloja oli kolme. Phil Mickelson pelasi surkean vuoden 2003 ja tuollon hänen motivaatiotasonsa oli myös arvuuttelun aihe. Mastersin voitosta 2004 alkoi nousu, viimeisestä kymmenestä Majorista Mickelson on voittanut kolme, ollut kahdesti kakkonen kerran kolmas, kuudes ja kymmenes. Winged Footin kentällä karsiutunut Woods on samassa ajassa saavuttanut kaksi ykköstilaa, ollut kerran toinen ja kolmas. Mickelson on monella mittarilla juuri nyt maailman kuumin pelaaja, kolmannen perättäisen Major-voiton kirpoaminen käsistä kauneusvirhe joka voi jättää jälkensä. Mickelsonin vire on lähes poikkeuksetta hiipunut kesän ja syksyn lähestyessä. British Open Liverpoolissa on tavallistakin suurempi miehuuskoe Mickelsonille joka on sijoittunut kauden kolmannessa Majorissa vain kerran kymmenen joukkoon, vuonna 2004 hän oli kolmas.

US Open, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje