26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Fredrik Jacobson David Leadbetterin valmennukseen

Fredrik Jacobson taivuttelee jatkossa David Leadbetterin opein © Getty Images

Vuonna 2003 Euroopan Tourilla kolme kertaa voittanut Ruotsin Fredrik Jacobson on siirtynyt maailman kuuluisimman valmentajan David Leadbetterin ”talliin”. Uutinen on melkoisen mielenkiintoinen, Jacobsonia pidetään hyvin luonnollisen, oman tyylinsä taiturina jonka svingi on melkoisen kaukana oppikirjamalleista. Jacobson pelasi vuosikausia ET:lla saavuttamatta yhtään voittoa. Kakkostiloja oli jo viisi, kymmenen joukkoon sijoituksia niinikän kasapäin. Vuonna 2003 hän oli paras kauden avauskisassa Hongkongissa, Portugalissa, sekä päätöskilpailussa Volvo Mastersissa uusinnan jälkeen. Kaksi seuraavaa kautta Jacobson on viettänyt PGA Tourilla, mutta menestys on jäänyt vaisuksi. Parhaimmillaan 20:n joukossa World Rankingilla ollut Jacobson on nykyään 131:s . Hänen paras sijoituksensa PGA Tourilla vuosien 2004-2005 aikana on neljäs tila. Yhteistyö Leadbetterin kanssa käynnistyi ennen vuodenvaihdetta. P Orlandossa päämajaansa pitävällä Leadbetterilla on 26 valmennuskeskusta ympäri maailman. Hänen valmennuksessaan ovat olleet maailmanykkösistä Nick Faldo, Greg Norman ja Nick Price. Tämänhetkisiä Euroopan huippuja edustavat mm. Ian Poulter, Justin Rose sekä Nick Dougherty. Leadbetterin ykköstähdet ovat Ernie Els sekä Michelle Wie. PGA Tourin kauden avauskisansa Jacobson pelaa helmikuun alussa Phoenixissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje