Todelliset kentän murskajaiset pidettiin perjantaina Singapore Island Golf Clubilla. Pääosaaan nousi Filippiinien Frankie Minoza, joka teki peräti kymmenen birdietä pelaten upeasti 61. MInozan yhteistulos on 17 alle parin, ensimmäinen kierros vaati häneltä 64 lyöntiä. Viimeviikolla maailmanlistan silloinen 191:s Joe Durant (-36) pisti viidellä kierroksella ennätykset uusiksi, Minozan tahti lupailee tässä vaiheessa myös kovin paljon… Euroopan Tourilla Minoza on pelannut viimeisen kolmen vuoden aikana vain muutaman kisan, paras sijoitus on 11:s vuoden 1999 Malesian Openissa. Viimeviikolla hän oli Singhin voittaessa 71:s samassa kisassa. Singhin(kuvassa) kausi on alkanut lupaavasti, voitto Malesiasta, toinen ja kolmas sija PGA Tourilta. Frankie Minozan pitäisi hyytyä viikonlopun ainana? Malesiassa uusinnan jälkeen voittanut Vijay Singh on tehnyt kahden kierroksen aikana 15 birdietä, hän pääsee tuloksellaan 15 alle Minozan kanssa kärkiryhmään. Padraig Harrington(-12) jakaa kolmatta sijaa, hän on tehnyt yhden eaglen, mutta kolme bogeyta pudottavat hänet viiden lyönnin päähän Minozasta. Yhteensä 15 pelaajaa on tuloksessa yhdeksän alle tai paremmin, Colin Montgomerie (-9) näiden joukossa. Ruotsin Carl Pettersson onnistui perjantaina kahdeksan lyöntiä torstaista paremmin, (74-66) mutta karsiutui yhdellä lyönnillä. Ballesterosin veljeksistä Raul (-3) selvisi jatkoon, Seven vaikeudet jatkuivat. Hän pelasi päivän huonoimman kierroksen (77) ja oli tuloslistalla 142:s (+7)
singh

