Keskinäinen vakuutusyhtiö Fennia on ostanut Linna Golfin klubitalon liikehuoneisto-osakkeet. Klubitalon omistaa Keskinäinen Kiinteistöosakeyhtiö Vanajanlinna Golf Suites Oy, jossa Linna Golf Oy on ollut tähän kauppaan saakka suurin osakkeenomistaja. Tehdyn kaupan myötä Fenniasta tulee kiinteistöyhtiön suurin osakkeenomistaja. Samassa yhteydessä Linna Golf Oy ja Vanajanlinna Oy ovat vuokranneet pitkäaikaisella vuokrasopimuksella tilat takaisin omien liiketoimintojensa tarpeisiin. ”Tämän positiivisen osakekaupan myötä voimme pienentää operatiivisia kuluja ja tasapainottaa tasetta; toisin sanoen se auttaa normalisoimaan taloudellista tilannettamme.” Keskitalon mukaan yhtiön päätavoitteena ei ole pitää kynsin hampain kiinni kiinteästä omaisuudestaan. Golftoiminta on Linna Golfissa keskiössä ja siihen yhtiö haluaa myös tulevaisuudessa keskittyä. ”Täyteen velattomuuteen meidän ei tarvitsekaan pyrkiä. Tavoitteena kuitenkin on, että taloudellinen tilanteemme olisi muutaman vuoden sisällä täysin tasapainossa.” Marko Kuivasaari
Linna Golfin jylhä klubirakennus siirtyi Fennian omistukseen. Sillä on nyt 34,7 % osuus Vanajanlinna Golf Suites Oy:n osakekannasta.
Kauppa on merkittävä, jonka summalla Linna Golf Oy lyhentää lainojaan. Nyt tehty kauppa on osa Linna Golfin kaksi vuotta sitten alkanutta strategiaa, jolla yhtiö keventää tasettaan. Vuonna 2013 Linna Golf Oy myi Hattula Golf Oy:n osakekantansa. Tämä kauppa on vuonna 2012 laaditun strategian kiinteä osa.
”Olemme kaikki erittäin tyytyväisiä, että saamme alueelle luotettavan ja pitkäjänteiseen toimintaan erikoistuneen kumppanin. Tämä luo mahdollisuuksia koko alueen kehittämiseen, mutta edetään rauhallisesti pala kerrallaan”, toteaa Linna Golf Oy:n toimitusjohtaja Petri Keskitalo.
”Tiemme Fennian kanssa kohtasivat osittain sattumalta. Neuvottelut kaupoista alkoivat jo ennen tämän pelikauden alkua. Kävimme keskusteluja myös muutaman muun ostajaehdokkaan kanssa. ”
Fennia omistaa nyt Vanajanlinna Golf Suites Oy:n osakekannasta 34,7%. Osapuolet ovat sopineet, ettei tarkkaa kauppasummaa kerrota julkisuuteen. ”Puhumme joka tapauksessa seitsennumeroisesta summasta.”
Keskitalo sanoo, että Linna Golf on pystynyt koko hänen viisivuotisen toimitusjohtajakautensa aikana lyhentämään velkoja yli miljoonalla eurolla. Tässä ei ole huomioitu Hattula Golfin myyntiä eikä Fennian kanssa tehtyä kauppaa.
Linna Golf Oy jatkaa laaditun strategiansa toteuttamista vielä tämän syksyn aikana. Tästä yhtiöllä on lisää kerrottavaa elokuun puolella.
Kulunut kesä on ollut myynnillisesti positiivinen Linna Golfille sekä vieraspelaajien että yritystapahtumien osalta. Myynnin kehitys edelliseen vuoteen on yhtiön mukaan noin 25 prosenttia. Kaikkiaan tänä golfkautena Linna Golf toimii noin 100 yritystapahtuman näyttämönä.