26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Euroopan Tour laajenee Kiinaan

Joko kaudella 2004 on Padraig Harringtonin vuoro voittaa Volvo order of Merit? © Getty Images

Euroopan Tourin kauden 2004 ohjelma on saatu julkaistua ja sen ohjelma noudattelee tutuksi muodostunutta kaavaa. Talvikausi Aasiassa, Afrikassa, Australiassa ja Lähi-Idässä, kevään edetessä Portugalin ja Espanjan kautta Manner-Eurooppaan, kesäkuukaudet pääasiallisesti Brittein Saarilla. Perinteinen suurkisa Benson&Hedges jäi pois, samoin Tanskan kisa jonka järjestäjä ajautui konkurssiin, myöskään Madridin kisaa ei ohjelmassa vielä ole. Kisojen pitäminen ei ole järjestäjille aina suinkaan kultakaivos, Ruotsin perinteinen Skandinavian Masters mm. tuotti yli kahden miljoonan kruunun tappion. Tourin johtaja Ken Schofield on tarmokas mies jolta ei sisu eivätkä ideat lopu, eteenpäin on pyrittävä ja pelaajille järjestettävä lähes ympärivuotisesti kisoja jotta Tourilla on elintilaa. Aasiassa pelataan kaudella peräti viisi kisaa, Shanghaihin sijoittuva BMW Asian vie Tourin pelaajat ensimmäistä kertaa Kiinaan. Kisa ajoittuu kuitenkin melkoisen hankalasti toukokuuhun, sen molemmin puolin on kisoja Euroopassa, joten kaikki huiput eivät varmasti pitkää yksittäistä matkaa Kiinaan tee. Majorit ovat normaaleilla ajankohdillaan, US Open osuu valitettavasti suomalaiseen juhannukseen.World Tourin kisoista kaksi pelataan USA:ssa, yksi Irlannissa. Tiger Woodsin ihailijat näkevät idoliaan Euroopan Touriin kuuluvissa kisoissa ainakin Dubaissa, Saksan Deutche Bank Sap Openissa , British Openissa sekä World Tourin kisassa Irlannissa. Ruotsalaiset yrittävät kovasti saada Tigeria mukaan myös Skandinavian Mastersiin, mutta näiden neuvotteluiden edistymisestä ei ole annettu virallisia julkilausumia. Suomalaisista Mikko Ilonen pääsee pelaamaan Majoreita ja World Tourin kisoja lukuunottamatta kaikki haluamansa. Pasi Purhonen pääsee osallistumaan osaan pienistä kisoista, Challenge Tourin kategorian omaavista Tuomas Tuovinen ja Kalle Väinölä mahdollisesti 1-2 kertaa yhteiskisoihin.

Euroopan Tourin ohjelma kaudella 2004

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje