Espanjalainen huippufutari lähti rahoittamaan Golf GameBookia - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Espanjalainen huippufutari lähti rahoittamaan Golf GameBookia

Golf Gamebook teki onnistuneen rahoituskierroksen.

Golf GameBook teki kaikessa hiljaisuudessaan rahoituskierroksen ennen muuta Espanjan ja Pohjoismaiden markkinoilla. Mukaan lähti useampia yksityissijoittajia, jotka laittoivat vuonna 2006 perustettuun suomalaisyritykseen yhteensä 2,5 miljoonaa euroa.

Nimekkäin sijoittaja on Espanjan maajoukkueen ja AC Milanin hyökkääjä Alvaro Morata. Hänen sijoitusosuuttaan ei kerrota Golf GameBookin julkaisemassa lehdistötiedotteessa.

”Olen fanittanut golfia vuosien ajan. Kun minulle tarjottiin mahdollisuutta lähteä mukaan sijoittamaan tähän tuotteeseen ja lempiharrastukseeni, en epäillyt hetkeäkään”, Morata kertoi tiedotteessa.

Golf GameBookilla on noin 1,5 miljoonaa käyttäjää yli sadassa maassa. Tällä hetkellä sen suurin markkina-alue on Ruotsi.

Rahoituskierroksella saatu pääoma tulee varmasti tarpeeseen, sillä Finderin talouslukujen mukaan Golf GameBook on tehnyt viimeisen viiden vuoden aikana 7,9 miljoonaa euroa tappiota.

Lue seuraavaksi: Golf GameBook tekee yhä tappiota, mutta sijoittajat ovat seisseet yhtiön takana

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)