Vaikka golfin World Cupilla ei ole (ainakaan pelaajien keskuudessa) yhtä suurta arvostusta kuin esim. jääkiekolla, olisi isäntämaan voitto kuitenkin upea asia espanjalaisille. World Cup ei saanut vedettyä USA:n eikä Etelä-Afrikan kirkkaimpia tähtiä mukaan kisaan. World Cupin sijasta esim. Tiger Woods pelaa voitosta samaan aikaan Japanin tourin kilpailussa. Espanjan pari Jimenez ja Garcia pelasivat tänään tuloksen 61 (-11). Kierrokseen mahtui seitsemän birdiä, kaksi eaglea ja yhdeksän paria. Eilisen jälkeen selkeällä viiden lyönnin karkumatkalla olleet englantilaiset ”romahtivat” tänään tehden vain neljä birdiä ja tuloksen 68 (-4). Varmasti selkeä pettymys kahdelle maailmanluokan pelaajalle saada vain neljä birdiä yhteensä aikaan kierroksella. Englanti on yhden lyönnin päässä Espanjasta. Tämän päivän peli muoto oli siis bestball. Huomenna on vuorossa foursome ja mahdollisuudet voitoon omaa vielä ainakin seitsemän joukkuetta.
Garcia ja Jimez päivän nimet Sevillassa

