Ernie Elsille kaksi miljoonaa taalaa Sun Citysta - Golfpiste.com

20.–27.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][25]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ernie Elsille kaksi miljoonaa taalaa Sun Citysta

els

Ernie Elsin vaimo Liezl, sekä tytär Samantha yhtyivät perheenpään iloon palkintojenjaossa. Kaikkien aikojen suurin shekki, 14 miljoonaa markkaa kirjoitettiin kisan jälkeen Elsin tilille. Ernie Els oli lopulta se pelaaja, joka nousi perinteisen miljoonan dollarin kilpailun voittoon Sun Cityssa. Tänävuonna ykköspalkinto oli tuplattu ja Elsille maksettiin toisesta perättäisestä voitosta peräti kaksi miljoonaa taalaa. Tämä kausi on varmasti jäänyt Ernie Elsille mieleen. Kolme kakkostilaa Majoreissa, kolmostilat sekä ET:n, että US PGA:n rahalistoilta. Loppukaudesta selkävamma joka esti pelaamisen Valderraman kilpailussa. Viisi tappiota President´s Cupissa. Kohtalon ivaa olisikin ollut, mikäli hän vielä olisi jäänyt toiseksi kotimaansa perinteisessä 12 miehen kutsukisassa. Kvartetti Lee Westwood, Nick Price, Thomas Björn ja Els piti kärkipaikkaa hallussaan avauskierroksen jälkeen. Lee Westwood saavutti kierrostuloksellaan 66 Elsin, ja miehet joutuivat uusintaan. Euroopan ykkönen Lee Westwood jäi kakkoseksi Elsin putattua toisella reiällä ( 17:s, par-nelonen) vajaan metrin birkkuputtinsa sisään. -En tosiaankaan tiedä, miten sain mailan liikkeelle backsvingiin. Jännitys oli huipussaan jo varsinaisen kierroksen loppureiíllä, nimenomaan viimeisellä jossa jännitin todella, ”Big Easy” kertoi lehdistötilaisuudessa kisan jälkeen. Westwood selvisi varsinaisessa kilpailussa vain 97:llä putilla, Els tarvitsi niitä 13 enemmän. Kenttäpeli siis toimi, vaikka etelä-afrikkalainen olikin ennen kisaa epävarma nimenomaan rautapelistään loukkaantumisen aiheuttaman pakollisen tauon jälkeen. Ennen Sun Citya Els oli pelannut 23 kisaa ja voittanut niistä ympäri maailman 3,8 miljoonaa taalaa. Nyt tuli kaksi miljoonaa lisää, samalla hän nousi World Money listalla kakkoseksi ohi Phil Mickelsonin. Yhteensä Els on nyt ansainnut noin 41 miljoonaa markkaa tällä kaudella. Voittoja hänellä on vain kolme, Loch Lomondin kisasta Skotlannista, The International US PGA Tourilta, sekä tämä kautta aikojen suurin kisa, Nedland Bank Challenge. Lee Westwood joutui tyytymään 15 %:n osuuteen Elsin palkinnosta, tässä tapauksessa häviö näkyi tavanomaista selvemmin lompakossa. Nick Price, joka ei tällä kaudella ole voittanut, osoitti että 43-vuotiaana hänellä on edelleen sanansa sanottavana tulevaisuuden suurkisoissa. Samoin Thomas Björn, jonka loppukautta on kipeä varvas haitannut, näytti että hän on kypsä nousemaan aivan ehdottomaan eliittiin golfhuipulla.

Kahden miljoonan dollarin kisa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje