26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ernie Els uudella latauksella puolustamaan Sveitsin kisan voittoa

Ernie Elsin avaukset ovat lennelleet viimeaikoina ympäriinsä © Getty Images

Ernie Elsin kautta voitaisiin luonnehtia loisteliaaksi jos hän olisi voittanut yhdenkin tarjolla olleista kolmesta Major-tittelistä. Mastersissa, Openissa (uusinta) ja PGA:ssa hän jäi kussakin lyönnin päähän voittajasta. Big Easylle on on ollut myös tarjolla paikka maailmanlistan ykkösenä, viimeksi NEC-Invitationalissa jossa tulos oli täydellinen mahalasku. Sijaluku 65:s 76:n startanneen joukossa oli heikoin noteeraus kahteen vuoteen. -Avaukseni ovat olleet viimeviikkoina ongelmallisia. Hain niihin varmuutta harjoitellessani viimeviikolla Wentworthissa. Silti täytyy sanoa, että lähden hieman kysymysmerkkinä pelini suhteen puolustamaan ykköstilaani Crans-Sur-Sierreen, Els tunnustaa kotisivuillaan. Viimevuonna Els pelasi Omega European Mastersissa avauspäivänä tuloksen 65 ja voitti lopulta kuudella lyönnillä. Kuluvalla kaudella hän ei ole vielä voittanut Euroopan maaperällä. Ykköstilat ovat tulleet Hawaiilta, Australiasta sekä Ohiosta, Jack Nicklauksen kutsukisasta. Major-kisojen hyvistä sijoituksista (2,9,2,4) Els on kerännyt niin paljon rahaa, että ykköstila Sveitsistä voisi viedä hänet lähelle rahalistan toista perättäistä ykköstilaa. Nimekkäimmät uhkaajat alpeilla pelattavassa kisassa ovat huippukuntoinen Miquel-Angel Jimenez, Sergio Garcia, Eduardo Romero ja Thomas Björn. Els suuntaa Sveitsistä suoraan Koreaan kilpailemaan. Ryder Cup viikon ajan hän viettää Etelä-Afrikassa. Euroopassa on Sveitsin lisäksi ohjelmassa vielä kolme kisaa, World Tourin kilpailu Irlannissa, Dunhill Links Skotlannissa sekä reikäpelimestaruus jossa Big Easylla on viisi ykkköstilaa. Kuudes veisi hänet Seve Ballesteroksen edelle kisan kaikkien aikojen menestyksekkäimmäksi pelaajaksi. Elsilla on varmasti mielessään kaksi muutakin tavoitetta. Voitto Volvo Order of Meritilla olisi toinen perättäinen. Hyvät menestykset, minimissään yksi voitto loppukaudella voisi nostaa hänet maailmanlistan ykköseksi ohi Tigerin ja Vijay Singhin.

Ernie Els, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje